Toivuttuaan lähes entiselleen seikkailuistaan Afrikan auringon alla seuralaissuden ja irokeesin kanssa ja saatuaan pahimmat haavansa nuoltua siihen pisteeseen, etteivät ne enää ainakaan kovasti vuotaneet ja kirvelleet, alkoi Punahilkka taas katsella ympärilleen sillä silmällä, josko sopivia susia polunmutkista tavoittaisi.
 
Iltapäivälehtien lööpit kirkuivat uusia kohu-uutisia, eikä kukaan enää muistanut Punahilkan osuutta RSPM:n mieliä kuohuttaneessa Afrikan matkassa, aivan kuin sellaista ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Siitä Punahilkka oli pelkästään hyvillään, sillä nyt hän sai taas elää omaa Punahilkan -elämäänsä tarvitsematta vaivata päätään muilla turhanpäiväisillä ja joutavilla asioilla.
 
Irokeesin kanssakin oli lopulta erinäisten episodien ja jokusten irokeesin silmistä vuotaneiden kyynelnorojen jälkeen päädytty ystävyyslinjalle, joten nyt oli Punahilkka taas vapaa kuin taivaan lintunen tutustumaan Susimetsän aina niin kiinnostavaan tarjontaan.
 
Profiileita oli siis ryhdyttävä tutkailemaan ja lippusiimoja virittelemään, jos mieli saada edes jonkin sortin kontakteja aikaan ja susia ansalankoihin takertumaan. Punahilkka mennä pörräsi profiiliviidakossa kuin kevään ensimmäinen mettiäinen pysähtyen tuossa ja sivuuttaen tämän. Tuossa näytti sudella olevan sopiva ikä, tuossa taas etäisyys oli siedettävä. Profiilin avattuaan joutui Punahilkka kuitenkin useimmiten pettymään. Hän itse ei sitten sopinutkaan suden ikähaarukkaan, tai susi oli jo naitu susi. Esittelyssä jokin seikka tökkäsi pahemman kerran, tai sitten koko susi tuntui kuitenkin heti aivan Punahilkan pirtaan sopimattomalta.
 
Sinne tänne surffailusta oli kuitenkin se hyöty, että melko moni niistä susista, joiden profiilia Punahilkka oli käynyt kurkistamassa, ottikin nyt Punahilkkaan yhteyttä. Toki useimmat menivät yli taas siitä kohdasta, missä aita oli matalin eli lähettivät pelkän flirtin tai avainpyynnön. Heistä jäi sellainen vaikutelma, että he hiukan Punahilkan tyylisesti heittelivät viehettään sinne sun tänne katsoen, nappaisiko kala.
 
Tietenkään ei Punahilkka tällaiseen syöttiin tarttunut. Olihan hän sen jo profiilissaan suurieleisesti julistanut. Turhaan näkivät vaivaa siis tällaiset sudet. Mutta tuskinpa he itse sitä minään vaivannäkönä edes pitivät. Kovin paljon kun ei tarvita tietoa, taitoa, älyä tai ymmärrystä osatakseen klikata hiirellä kohdasta, jossa lukee: ”Lähetä flirtti jäsenelle Punahilkka” tai ”Pyydä Punahilkan kuva-avainta”. Ajankulukseen, huvin vuoksi ja urheilun kannalta taisivat nämä sudet tätä touhua harrastaa. Näillä toimillaan he myös selvästi kertoivat Punahilkalle, että tällaisten susien perään ei kannattanut kahta kertaa katsoa.
 
Jokunen sentään luki Punahilkan profiilin ihan viimeistä sanaa myöten ja jo flirtin ja avainpyynnön lähetettyään pisti matkaan vielä jonkinlaisen viestinkin. Tällaisia Punahilkka yleensä ”armahti” ja saattoi muutaman viestinkin heidän kanssaan vaihtaa, vaikka järjestys viestien ja flirttien lähettelyssä oli Punahilkan mielestä ollutkin totaalisen väärä. Pelkät flirtit ja avainpyynnöt hän sen sijaan deletoi välittömästi, kuten tähänkin asti oli tehnyt.
 
Mahtoiko tällainen ”metsästys” sitten tuottaa saalista, ja jos tuotti, niin millaista?