Nyt oikein innostuin. Selailin deittipalstan miesjäsenien profiileja ja otin reippaasti yhteyttä sellaisiin, jotka profiilitekstin perusteella vaikuttivat jotenkin kiinnostavilta. Kuvaa ei monellakaan vielä tuohon aikaan ollut, enkä sitä kaivannutkaan, sillä olin ja olen edelleen sitä mieltä, että kokonaisuus ratkaisee.

En halunnut hylätä pelkän ulkonäön perusteella ketään, sillä ajattelin, että jokainen luultavasti on ihmisen näköinen. Komea ulkomuoto ei takaa sitä, että ihmisen päässä on ajatuksia, ja että hän osaa tuoda ne esille minua miellyttävällä tavalla. Myöskään taitavat sananikkarit, joiden profiileihin lähes väistämättä ihastuin, eivät tavatessa ehkä kuitenkaan olleet sellaisia, että tutustumista olisi kannattanut jatkaa, eikä vaatimaton profiiliteksti saanut olla ainoa kriteeri tutustumista harkitessa. Kaikki meistä eivät ole syntyneet sulkakynä kädessä.

Aloittelin tutustumisen palstan miehiin lähiseuduista, sillä sen olin jo siihen ikään mennessä ymmärtänyt, että kaukorakkaus ei tulisi onnistumaan. Sadan kilometrin etäisyys asuinpaikkojemme välillä oli maksimi, ja mielellään olisi tuleva tuttavuus saanut asua paljonkin lähempänä. Minulla ei siinä vaiheessa ollut aikomusta muuttaa minnekään, vaikka suhteesta jotain syvällisempääkin olisi tullut, enkä toki olisi sitä toiseltakaan voinut vaatia.

Yhtenä pääperiaatteena pidin sitä, ja tein sen myös heti selväksi tuttavuuksilleni, että viikkojen tai kuukausien kirjeenvaihtoon en ryhtyisi. En ollut enää mikään teini-ikäinen hupakko, joka posket punehtuen odotteli kirjettä ja vastasi siihen illat pitkät koneen äärellä kyyhöttäen. Halusin saada nopeasti selville, voisiko tuttavuudesta kehittyä mitään.

Jos ensimmäiset viestit puolin ja toisin miellyttivät eikä välimatka ollut liian pitkä, ehdotin tai mies ehdotti pian puhelinsoittoa. Toisen tapa puhua ja ilmaista itseään, sanavalinnat, ääni ja äänenpainot antaisivat molemmille runsaasti sellaista tietoa ja tuntemusta, joiden perusteella olisi taas helpompi päättää, kannattiko tavata vai heittää hyvästit jo tässä vaiheessa.

Lyhyessä ajassa tapasin useita miehiä. Tapaamisen jälkeen kukaan heistä ei jäänyt mieleni pohjalle kummittelemaan, vaan oli melko helppo todeta, että oli mukava tavata, mutta mitään muuta tästä ei seuraisi. Joku miehistä kyllä lupaili minulle moottoripyöräkyytiä kesän koittaessa, mutta monta kesää on jo kulunut, eikä asia ole edennyt tarjousta pidemmälle. Yksi lupasi myös viedä minut lentämään pienkoneella, mutta lieneekö lentäjä itsekään pysynyt ilmassa, kun ei hänestäkään mitään ole kuulunut sen erän perästä. 

Useimmissa kevään aikana tapaamissani miehissä oli kyllä jotakin sellaista, että he jäivät mieleen. Usein se ”jokin” oli asia, joka ei välttämättä mitenkään mairitteleva ollut ko. henkilölle. ”Lentäjä” ilmestyi asuinpaikkakunnalleni yllättäen eräänä lauantaiaamuna, vaikka mitään tapaamista emme olleet edes sopineet. Saman tien hän ehdotti viikonlopun viettämistä yhdessä.

Siinä kahvilan pöydässä istuessamme yritin saada katsekontaktia vastapäätä istuvaan mieheen, mutta se ei onnistunut kirveelläkään. Miehen katse harhaili sinne tänne, mutta minun silmiini se ei pysähtynyt. En olisi missään tapauksessa lähtenyt soitellen sotaan eli viettämään yhteistä viikonloppua tuiki tuntemattoman miehen kanssa vieraalle paikkakunnalle, mutta viimeistään tuo harhaileva katse takasi sen, että kiitin kahvista ja lähdin kotiin. Siihen jäi mies koiransa kanssa pyörittelemään silmiään ja kukaties suunnittelemaan seuraavia valloituksiaan.