Punahilkka heräili hiljalleen. Avatessaan silmänsä hän näki ympärillään vain valkoista. Olo tuntui epätodelliselta ja jotenkin kevyeltä ja leijuvalta. Ellei armoton päänsärky olisi jyskyttänyt Punahilkan takaraivossa, olisi hän saattanut kuvitella siirtyneensä jo manan majoille. Mutta elossa Punahilkka oli, muuten ei jokainen silmänräpäytyskin olisi aiheuttanut sellaista tuskaa päässä. Punahilkka yritti liikuttaa jäseniään. Kaikki tuntuivat toimivan, mutta lihakset olivat kuin kakkosnelosella hakatut..

Punahilkka huokaisi, sulki silmänsä ja vaipui uudestaan jonkinlaiseen horteeseen. Siinä horteessaan hän oli välillä tukehtumaisillaan palavaan savusaunaan, välillä taas hukkumaisillaan jääkylmään veteen. Näitten kauhukuvien välissä oli Punahilkka olevinaan Suden hellässä ja kiihkeässä syleilyssä ja kohta taas oli hän tuntevinaan verenhimoisen Suden terävät hampaat ja kynnet kurkullaan valmiina repimään sen auki.

Punahilkka havahtui, kun tunsi viileän käden kosketuksen otsallaan. Kosketus tuntui niin hyvältä ja virkistävältä, että Punahilkka olisi halunnut sen jatkuvan ikuisesti. Pakko oli kuitenkin avata silmät ja katsoa, kuka hänen otsaansa noin hellin ja lohduttavin käsin silitteli.

Susihan se siinä seisoi huolestuneen näköisenä odottelemassa Punahilkan heräilyä. Punahilkka pyysi vettä ja jotakin lääkettä ankaraan päänsärkyynsä. Nieleminen tuntui vaikealta, mutta vähitellen lääkkeen oton jälkeen alkoi päänsärky hellittää sen verran, että Punahilkka jaksoi jo kuunnella, kun Susi kertoili hänelle onnettomuuden kulusta.

Susi oli säikähtänyt pahemman huomattuaan Punahilkan joutuneen aallon huuhtomana hyiseen mereen. Onneksi hän oli saanut veneen pysähtymään sen verran, että sai ongittua nyt jo tajuttoman Punahilkan kannelle. Sitten hän oli soittanut paikalle pelastushelikopterin, joka lennätti Punahilkan sairaalaan.

Sairaalassa oli todettu, ettei hengenvaaraa ollut, mutta aivotärähdyksen oli Punahilkka varmaankin saanut. Siispä hän jäi tarkkailuun osastolle yön yli. Nyt oli siis jo seuraavan päivän ilta, ja koska Punahilkka nyt oli herännyt, oli Sudelle soitettu, että hän saisi tulla hakemaan Punahilkan pois. Mieluiten olisi Punahilkka jäänyt vielä lepäämään valkoiseen, hiljaiseen ympäristöön, mutta ei auttanut: lähdettävä oli. Mihinkään mökkiin hän ei kyllä aikonut enää lähteä, vaan halusi omaan kotiinsa ja omaan sänkyynsä lepäämään. Sen Susi hyvin ymmärsi.

Mukavasti alkanut purjehdusreissu oli saanut ikävän lopun varsinkin Punahilkan osalta, ja ei toki Susikaan moista haveria olisi halunnut tapahtuvaksi. Oliko Suden ja Punahilkan yhteinen tulipalon ja veneonnettomuuden kautta kulkenut polkukin tullut jo tiensä päähän?