Vielä ennen postausviikon loppumista ehätti kaksi postaajaa roiskuttelemaan virtuaalista mustetta lintukodon sivuille. Kumpaiseenkin postaukseen näytti tulleen kosolti kommentteja, mutta taas pienen tarkistuslaskennan jälkeen havaitsi Kärpänen, että vaikka kommentteja oli lukumääräisesti paljon, ei kommentoijia ollut kuitenkaan kuin alun toistakymmentä, toisessa hiukan enemmän.  Loput kommentit näyttivät olevan postaajien vastauksia kommentoijille.

Mikäli vanhoihin merkkeihin oli luottamista, olivat ko vastaukset yleensä enemmän tai vähemmän pokkurointia ja kiittelyä kommentoijien suuntaan, eikä niillä juurikaan ollut keskustelua eteenpäin vievää merkitystä. Tämä siis oli Kärpäsen yleinen ja pitkään kokemukseen perustuva huomio, mutta ainahan saattoi joukkoon osua poikkeuksiakin, todellisia kommenttivastausten helmiä.

Kahdesta jäljellä olevasta postauksesta ensimmäinen oli lyhyt ja ytimekäs. Ilman sen kummempia kommervenkkejä ja kiemuroita kysyi postaaja ykskantaan, mitä lintukodon väelle kuului. Jo otsikointi antoi kommentoijalle vapauden purkaa sydäntään ilman minkäänlaisia rajoituksia.  Tilaisuutta käytti hyväkseen vain reilu kymmenen kommentoijaa. Se vähän ihmetyttää Kärpästä, sillä näin vapaamuotoiseen omien kuulumisten kertomiseen olisi voinut olettaa tulevan postia oikein kasapäin. Saihan tässä nyt keskittyä itseensä ja vain itseensä: tapa, joka useimmille tuntui olevan se mieluisin.

Kommentoinnin aloitti VL. Ensin hän listasi muutamia tavallisimpia ilmauksia, joilla vastattiin, kun joku kuulumisia kysyi. Sen jälkeen hän pohti sitä, miksi näin vastattiin. Vasta kolmanneksi oli vuorossa olmien kuulumisten kertominen, joten ensimmäinen kommentti oli kaiken kaikkiaan hyvä pään avaus keskustelulle.

Kuten Kärpänen oli arvellutkin, postaaja vastasi kovin ympäripyöreästi tähän varsin ansiokkaaseen ja monisyiseen (Kärpäsen mielestä) kommenttiin. Kaiken lisäksi vastaus oli paiskaantunut aivan väärään kohtaan, josta se piti etsimällä etsiä. Löytyi se toki sieltä, ja olisiko sekään maalta merelle vienyt, vaikkei olisi löytynyt. Tuskinpa!

Seuraavana kertoili kuulumisiaan KHÄ. Hyvää kuului myös hänelle. Tukka oli laitettu, ja viikonloppureissu entiseen pääkaupunkiin tiedossa, joten miksei olisi kuulunut? Kommentin loppuun heitti KHÄ saman kysymyksen postaajalle, joka vastasi selvittämällä taloudellista tilannettaan ja keinojaan selviytyä laskuista. Hyvän matkan toivotukset kuuluivat tietysti myös asiaan.

AVK: lle ei kuulunut hyvää. Runon sanoin hän kirjoitti tuntojaan kertoen, että mieli oli murheellinen ystävää kohdanneen surun vuoksi. Pariskunta, josta mies nyt oli muuttanut manan majoille, oli pitänyt yhtä vuosikymmenet toisiaan rakastaen niin myötäleellä kuin vastamäessäkin. Siinä oli esimerkkiä muille siitä, mitä oikea rakkaus on. KHÄ löntysteli kohta paikalle ihastelemaan runoa, ja postaaja antoi sanojen helistä tuttuun tapaan.

Mikä lie innoittanut seuraavan kommentoijan osallistumaan? Hän kommentoi nimittäin niin harvoin, ettei Kärpäsellä taida olla hänelle edes omia tunnuskirjaimia keksittynä. Ei se viitsi ryhtyä keksimään niitä nytkään, sillä tämä kommentti taitaa olla vain tähdenlento. Kommentoija kuitenkin kertoi, että kipeä jalka vaivasi edelleen ja öisin ei tahtonut uni tulla, mutta muuten alkoi pimeän keskitalven juhlan odotus olla jo kovasti mielessä. Lähimmäisenrakkaus täytti rinnan, ja juhlan viettäminen pitkästä aikaa kotosalla tuntui mukavalta.

Letunkeittäjä käännähti myös kommentoimassa. Ensin hän sanoi, ettei suuremmin omia kuulumisiaan kertoile, kun ei kukaan oikeastaan noilla kysymyksillään mitään tarkoita. Siitä huolimatta saivat toiset lukea, kuinka juhlavalmistelut olivat jo täydessä käynnissä, ja tämä kuulemma oli vasta alkua. Eli lisää oli siis kuitenkin odotettavissa kuulumisia tältä suunnalta.

Postaaja kehui letunkäryyttäjän tehokkuutta ja kertoili itse seilaavansa varsinaisessa ajatusten ristiaallokossa. Siitäpä sai letunpaistaja aiheen tunnustaa, ettei hän suinkaan niin tehokas ollut kuin usein antoi ymmärtää. Tähän virtuaalitodellisuuden harhaan tuli itse kunkin syyllistyttyä tämän tästä, vaikka oikea todellisuus tälläkin kertaa oli vallan muuta.

Toinen harvoin kommentoiva, jolle Kärpänen ei oman muistinsa mukaan ole antanut tunnisteita, vastasi suoraan ja kiertelemättä tehneensä varsin tavallisia ja jokapäiväisiä asioita. Oli lauantai-ilta ja askareet sen mukaiset. Nyt saattoi rauhassa saunan jälkeen oleilla kotosalla, kun nuorena piti vielä paklata itsensä tanssikuntoon. Iästä oli hyötyä! Vieraita odotteli kommentoija huomiseksi. Sekin oli mukavaa. Sitten käytiin postaajan ja kommentoijan välillä vielä keskustelua aiheesta ”kirjoitusvirheet”. Miten tarpeellista se oli, sen päättäköön jokainen itse tykönään.

UPK kertoili seuraavana kuulumisiaan. Niistä hän oli kirjoittanut pitkän postauksen jokin aika sitten, joten turha niitä on tässä enää toistaa. Musiikista sai UPK lohtua ja ajatuksesta, että vastoinkäymisistä huolimatta perusasiat olivat kunnossa. Myönteisestä asenteestaan huolimatta tuntui UPK: sta silti joskus, että liikaa koetteli herra (Kärpäsen huom!). No, aikanaan vaakakuppi kallistuisi taas toiseen suuntaan, näin oli uskottava.

AMP oli viettänyt aikaa jälkikasvun kanssa ja sai siitä hyvästä postaajalta päänsilityksiä. Noin sitä pitää isäpapan toimia! Työrintamalle ei kovin hyvää sen sijaan kuulunut. Lomautuksia oli suunnitteilla. Kuka tiesi, kenelle kellot soisivat (Kärpäsen huom!).

Myös PA ehti tulille. Työtä, työtä ja työtä! Sitä tuntui piisaavan aamusta iltaan. Päivän oli PA sentään käyttänyt virkistävään kyläilyyn, mutta ehtoopuoli oli pyhitetty taas työnteolle. Huh, huh, ajattelee Kärpänen. Sille tulee mieleen eräs vanha sanonta. ”Kaikkien muitten hullujen kanssa pärjää, mutta ei työhullujen.” Miten lie PA: n kohdalla asian laita?

Postaaja nyökytteli kommentille. Kyllä, kyllä, työnteolla se leipä pöytään revittiin. Mutta varmaan PA viisaana ihmisenä osasi tasapainoilla niin, ettei työ vienyt liikaa aikaa levolta. Ja kiitos kysymästä! Kun ei valittanut vaivojaan, saattoi sanoa, että varsin mukava oli päivä ollut täälläkin suunnalla.

Vuorokausi vaihtui, ja TiHe tuli aamuvirkeänä kommentoimaan. Yö oli kulunut hyvin ja rauhallisesti antaen virkistävän unen. TiHe: n päivät alkoivat yleensä saman kaavan mukaan. Aamukahvin särpimenä nautti hän ”päivän sanan”, joka viritteli ajatukset tiettyyn suuntaan, ja suunnallaan ohjasi sitten koko päivän kulkua. Jälkikasvu oli ottanut yhteyttä. Ulkomailta asti oli tiedossa vieraita suuren juhlan aikaan. Televisiokin oli tarjonnut viihdykettä monenmoista, joten mitäpä valittamista olisi ollut? Ei niin mitään! Tässä yhteydessä oli hyvä toivottaa myös hyvää juhlan odotuksen aikaa kaikille lukijoille. Viikon päästähän tuo virallinen odotus alkaisi.

RR, joka ei aikoihin ollut antanut kuulua itsestään mitään, oli viimeinen kommentoija. Hän tuntui ilahtuvan vilpittömästi kuulumisten kyselystä, vaikka se tapahtuikin näin ”yleisellä tasolla” (Kärpäsen huom!). Kivuliasta oli elämä näillä kymmenillä jo lähes aamusta iltaan. Hyvä, jos yöksi sai itsensä turrutetuksi jonkinlaiseen horteeseen. Mieli sentään oli piristymään päin, hyvä niin!

Särkyä, kipua ja pakotusta, sitähän se elämä tuppasi olemaan itse kullakin. Näin tuumasi postaaja vastauksessaan ja toivoi, että kaikesta huolimatta kestettäisiin, kun oikein muutakaan ei voinut. Vuodenvaihde lähestyi. Sitä kohden siis!