NKK aloitti varsin kaukaa. Monenlaisin korulausein ja sanakääntein hän kuvaili blogin tämänhetkistä tilannetta. Tuo punahameinen tuolla, Punahilkka (tottahan Kärpänen hänet muisti?), oli kaiken syksyä postannut juttujaan ja kokemuksiaan Susimetsä -ajoiltaan Noituuksia :) -blogiin monen postauksen päivävauhdilla. Mutta nyt olivat tarinat loppuneet ja korinpohja paistoi tyhjänä.
 
NKK oli yrittänyt houkutella Punahilkkaa kirjoittamaan vaikka vähän muunneltuakin  totuutta sisältäviä tarinoita, tällä kun oli hyvä mielikuvitus ja varmasti vielä monta yksittäistä kertomatonta tapahtumaa susitreffeiltään, joita hyvinkin voisi käyttää totuudensiemeninä, vaikkei niistä ehkä kokonaista tarinaa aikaiseksi saisikaan. Ja kukapa tarinoiden todenperäisyyttä tulisi tivaamaan? Ei niin kukaan! Harmitonta viihdettä olivat.
 
Mutta sellaiseen ei Punahilkka ollut suostunut. Nytkin jo monet epäilivät, että suurin osa tarinoista oli bluffia ja Punahilkan vilkasta mielikuvitusta tai hänen toiveuniaan. Siitä ei Punahilkka suuremmin välittänyt. Jokainen sai uskoa, mitä tahtoi tai olla uskomatta. Hän ei ryhtyisi kirjoituksiaan ja tarinoitaan selittelemään.
 
Joten nyt oli tultu siihen, että Punahilkalta ei juttuja heruisi, sen paremmin tosia kuin keksittyjäkään, ennen kuin hän uudemman kerran taas puikahtaisi Susimetsään. Sellaista ei ollut nyt näköpiirissä, joten turha oli odottaa tarinoitakaan.
 
Näin NKK sanaili ja vilkuili tämän tästä anovasti Kärpäsen suuntaan. Kärpänen istui rennon oloisesti ikkunalaudalla verkkosilmät puoliksi luomien alle peitettyinä ja hieroi sääriään yhteen. Se yritti antaa vaikutelman, että Noituuksia :) -blogin ahdinko ei sitä juurikaan huolettanut. Puolihuolimattomasti se alkoi vastailla tähän tapaan.
 
Ketä nyt kiinnostivat tuollaiset joutavanpäiväiset jorinat, kun maailmassa nähtiin nälkää, kuoltiin sotiin ja monenlaisiin luonnonkatastrofeihin. Ihmiset halusivat kuulla hädästä, tuskasta ja varsinkin toisten kurjuudesta. Sellaiset tarinat heitä kiinnostivat. Noituuksia :) -blogin pikkusievät punahilkkasadut tai NKK:n maailmoita syleilevät juttusarjat olivat kuin akanoita tuulessa. Ne häviäisivät bittiavaruuteen nopeammin kuin Kärpänen ehtisi verkkosilmäänsäkään räpäyttää.
 
Ja mikä pahinta: blogista puuttuivat kokonaan kuvat! Mikä blogi se sellainen oli, joka ei kuvia sisältänyt? Viimekesäisten tapahtumien valossa voisi tietysti sanoa, että kuvien puuttuminen blogista oli pelkästään hyvä asia. Eipä ollut NKK:n tarvinnut itkeä ja valittaa kadonneitten kuvien ja torsoiksi muuttuneiden postausten perään, vaan oli voinut keskittyä muiden onnettomien lohdutteluun suurimman menetyksen tuskan keskellä.
 
Kuinkas Kärpänen kirjoituksineen nyt niin arvoon arvaamattomaan oli noussut? Kyllä se muisti oikein hyvin, miten NKK sitä oli sättinyt ja moittinut siitä, että se omilla kirjoituksillaan houkutteli kaiken maailman sittisontiaisia kommentoimaan ja haukkumaan niin blogin kirjoittajia kuin muitakin kommentoijia. No, olivathan sen kirjoitukset tietysti houkutelleet myös paljon lukijoita, josta asiasta myös kateelliset kommentoijat saivat lisää vettä myllyynsä.
 
Ja eikös vain ollut käynyt niin, että juuri Kärpäsen ”analyysien” takia koko blogi pistettiin salasanan taakse? Mistä päin nyt oikein tuuli, kun Kärpäsenkin kirjoitukset olisivat blogin täytteeksi kelvanneet?