Jotkut asiat nyt kerta kaikkiaan ovat sellaisia, että niistä riittää tarinointia lähes miten pitkään tahansa. Päivämäärien tai vuosilukujen vaihtumiset eivät siinä paljoa paina, kun asia kuin itsestään tuottaa jatkuvasti uutta pureskeltavaa ja näkökulmia. Niin tämäkin.

Eihän asia tietysti muita juuri kiinnosta kuin kärpästä, eihän?, joka oman sanottavan puutteessa joutuu turvautumaan toisten teksteihin. Ei plagioiden, ei toki, mutta muuten kyllä surutta käyttää hyväkseen ja oman melko mitättömän tekstinsä pohjana jokaista sanaa, lausahdusta ja ideaa, joka yhteisön jäsenten virtuaalikynistä irtoaa. Sellainen se on, kärpänen.

Mutta palataan asiaan. Tietoviisaan anonyymin kommentin jälkeen sanoi oman mielipiteensä vaihteeksi sydämensä menettänyt. Nyt ei hän muistanut ollenkaan pysyä asiassa, eli kirjoituksen kommentoinnissa, vaan otti kantaa ensimmäiseen kommenttiin. Liekö syynä se, että RL –nimityksen palauttaminen sen oikealle omistajalle kaihersi mieltä, mene tiedä. Siihen asiaan ei nyt kuitenkaan mitenkään viitattu, vaan kommentoinnin kohteena oli sama toteamus, josta anonyymikin oli maininnut: ”tahattomuus tai tahallinen ei ole sama asia”. Myös sm:n mielestä se oli hyvin todettu.

Tässä kohden pyörähtävät kärpäsen verkkosilmät ympäri useamman kierroksen. Sm haluaa näemmä taas kerran ymmärtää ja saada toisetkin vakuuttumaan, että plagiointi joissakin tapauksissa, mm. puheena olevassa, voisi olla tahatonta? Voi elämän kevät ja kukkiva nuoruus! Kärpänen ei tällaista sokeutta voi käsittää, olkoonkin rakkaus niin sokea kuin tahtoo. Mutta ehkä tässä tällä kertaa on käytetty Juudaksen matriisia, josta suoraan voi tällaisen tulkinnan lukea. Sellaisesta ei kärpänen ymmärrä, tietenkään, tuon taivaallista.

Ei kulunut monta tuntia, kun toinen anonyymi hyppäsi housuissaan. Tämä oli sanomisissaan lähes yhtä totinen ja ärhäkkä kuin ensimmäinen anonyymikin, ja siitäpä kärpäselle johtui mieleen, ettei vain olisi ollut peräti sama kommentoija asialla, vaikka nikki olikin vaihtunut. No, mikäpä näistä tietää, nimettömistä.

A2 aloitti kommenttinsa pohtimalla, oliko sm nyt käsittänyt jotenkin väärin RL:n ja A1:n kommentit. Hänen mielestään huonomuistisimmankin pitäisi sen verran muistaa, että erottaa toisistaan jostakin kuulemansa tai lukemansa ja itse tuottamansa. Sille ei tietenkään mitään voinut, jos ei luetun ymmärtämisen taito kovin korkealle asteelle ollut kehittynyt.

Sm:n ja A2:n kommenttien välissä oli bittiavaruuteen kuitenkin lennätetty uusi kannanotto. Jo aiemmin oli ko. kommentoija ottanut useamman kerran kantaa plagiointiasiaan ja aina, kärpäsen mielestä, sellaiseen sävyyn, ettei siinä hänen mielestään nyt niin kovin vakavasta asiasta kaiken kaikkiaan ollut kysymys.

Ei ollut sävy muuttunut vieläkään. Plagioinnin eli toisen tekstien, kuvien tai muiden tuotosten varastaminen oli kommentista päätellen erittäin yleistä nyt ja tulisi aina olemaan. Oli kommentoijaltakin kuulemma jo ammoisina aikoina varastettu kuvia ja käytetty niitä oman blogin kaunistuksena. Ei ollut varas suostunut kuvia poistamaan huomautuksista huolimatta. Ilmoittanut vain olevansa sellainen varas, ja sillä hyvä. Kommentoija oli sitten painanut asian villaisella ja oli tällä hetkellä ihan tyytyväisen oloinen, että kuvat olivat varkaalle kelvanneet.

Nytpä kysyy kärpänen: Jos minulta on varastettu, tarkoittaako se sitä, että minäkin saan surutta ja ilman sanktioita varastaa toisilta? Näinkö on kommentoija opettanut jälkikasvulleen? Miten voi olla niin vaikeaa myöntää tehneensä väärin, virheen? Vetoamalla siihen, että tällainen väärinteko, plagiointi, on mitättömän pieni väärinteko moneen muuhun verrattuna, on kyllä jokseenkin lyhytnäköistä, suorastaan typerää käytöstä, eikä anna sanojastaan mitenkään mairittelevaa kuvaa. Mutta aina on ollut ja vastaisuudessakin tulee olemaan ihmisiä, jotka joko eivät kykene oppimaan mitään tai sitten eivät vain halua oppia tai muuttaa käytöstään. Tämä kommentoija taisi kuulua juuri heihin.

Tämän postauksen alussa sanoi kärpänen olevan asioita, jotka itse jatkavat itseään kenenkään sen kummemmin ponnistelematta tai vaivaa näkemättä. Noin puolitoista kuukautta on kulunut aikaa siitä, kun yhteisöä kuohuttanut plagiointiasia tuli ilmi. Kärpästäkin on kehotettu, jopa suorastaan vaadittu kyseenalaisiakin keinoja käyttäen lopettamaan vanhojen asioitten kaivelu

Kumma juttu, ettei asia näytä kuitenkaan vanhenevan. Eilen uudenvuodenaattona em. kommentoija toivotti hyvät uudet vuodet kaikille yhteisön jäsenille mukavan riimityksen sanoin. Joku valveutunut anonyymi älähti heti kysymällä, mahtoiko ihan omaa tuotantoa olla moinen kiva toivotus. Kohta otti asiaan kantaa yhteisön lettumaakari kertomalla, että runonpätkä oli erään tunnetun suomalaisen nykyrunoilijan tuotantoa. Nimikin mainittiin. Vielä puuttui asiaan ulkopuolinen kommentoija, joka kertoi oikein tuntevansa kyseisen runoilijan ja huomautti vielä painovirheestä, joka tekstissä oli.

Kaikilla noilla kommenteilla yritettiin vihjaista, että lähde olisi mitä pikimmin laitettava näkyviin. Tehosivatko vihjaukset tähän herraan? Hui, hai! Vastauksena oli, ettei ko. herra tuntenut tuota runoilijaa. Teksti oli joskus vuonna kissa ja sen häntä kopsahtanut hänen s-postiinsa, josta hän sen nyt sieltä ajankohtaan sopivana oli poiminut esiin. Edes suoraa kehotusta laittaa lähde näkyville ei herra ottanut kuuleviin korviinsa, vaan lopulta plagiointimerkinnän postauksen loppuun lisäsi admin.

Silläpä lailla! Antaa palaa vaan siihen asti, että käry käy! Ja jos/kun sitten sattuu käymään, niin mitäänhän ei kannata myöntää tai tunnustaa. Parempi yrittää vain tehdä asiasta huomauttaja naurunalaiseksi tai typeräksi. Sopinee moneen tämän yhteisön kirjoittajaan, ei kaikkein vähiten häneen, jonka ansiokas? kirjoitus nämäkin kommentit on poikinut.