Eipä niin, että kärpäsellä nyt mitään sensaatioita olisi kirjoitettavana: pois se kärpäsestä! Tavallisia asioitahan se pöristelee, joskin katonrajasta tiiraillen. Ja loppujen lopuksi sitä samaa negatiivista ilkeilyä on sen pörinä kuin aina ennenkin. Ei siitä kannata välittää. Varmaan on se kovin yksin, kun tuolla tavalla huomiota hakee.

Vaikka onhan se toisaalta jollakin lailla mukavaa, jos lukiessa tulee sellainen tunne, että tuolla lausahduksella tarkoitetaan varmasti minua. Minut on nähty, minä olen niin tärkeä, että ihan minusta kirjoittaa pitää.

Mukavaa tai sitten vähemmän mukavaa, sillä kaikkihan riippuu siitä, kuinka pienessä piirissä lukijan ajatusmaailma pyörii. Jos piirin koko rajoittuu siihen omien jenkkakahvojen väliin, niin lausahduksen kuin lausahduksen voi helposti tulkita juuri itseä tarkoittavaksi. Eihän maailmassa nyt kenellekään muulle kuin juuri minulle voi tuollaista tapahtua, ja kenenkään toiset asiat eivät voi olla minun asioitani kiinnostavampia.

Niin tai näin, jokin se sai kärpäsen havahtumaan unettavasta kesärauhastaan, johon se tuntui tykkänään vaipuneen. Mahtoiko sitten olla tapahtumien runsaus vaiko niiden puuttuminen. Kärpänen itse on taipuvainen kallistumaan jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen, sillä hiljaista on ollut blogirintamalla, niin perin hiljaista.

Muutamat ovat hiljaiseloa, omaansa tai toisten selitelleet kesällä ja sen tarjoamilla monilla muilla kiinnostuksen kohteilla. On kesäjuhlia, sukutapaamisia, harrastuksia, matkoja tai sitten vain niin ihana sää, ettei kerta kaikkiaan malta istua sisällä ruutua tuijottamassa.

Ihan kelvollisia selityksiä kaikki, mikseivät olisi. Mutta kelvollisuudessaan ovat ne sittenkin pelkkiä selityksiä ja verukkeita. Sillä tottahan nyt lintukodon ihanan yhteenkuuluvuuden tunteen ja toisia kannustavan, kaikki ihmisyyden ilmenemismuodot hyväksyvän ja ymmärtävän ilmapiirin, vaikka se virtuaalista onkin, luulisi vievän voiton kaikesta muusta.

Vai eivätkö asiat olekaan sitä, miltä ne näyttävät ja miltä niiden varsinkin halutaan näyttävän? Ettei vain olisi tuon iloisen hymynaaman tai veikeän silmäniskun taakse piilotettu piikki tai huomautus? Miksi pitää käytetyn hymiön merkitystä ja tarkoitusta selitellä, jos se kerran aivan vilpittömässä mielessä on tekstin sekaan tai loppuun ujutettu? Miksi? Siinäpä hyvä kysymys!

Ja onko kaikkia ymmärtävän, joka puolelle kumartavan tuuliviirinkin mitta tullut lopulta täyteen, kun lehmänhermot eivät enää venykään jenkkipurukumin tavoin, vaan ihan puolustuskannalle täytyy käydä oman erinomaisuutensa puolesta. Jotkut kun hyväuskoisuudessaan? ovat luulleet, että vilpitön? mielipiteenilmaisu on tässä ihanassa yhteisössä erittäin sallittu ja hyvin toivottu tapa. Niin sitä voi ihminen erehtyä perin juurin!