Ei ny vielä ihan ilta oo, mutta mää kumminki postaan tänne uuvemman kerran. Aamulla, tuon eellisen kirijotuksen jäläkeen mää vielä kallistin vähä päätäni tyynyyn, kun ramas niin eikä ollu mihinkään kiire. Ei tarvinnu siivota, koristella, laitella viime hetken ruokia eikä käyvä kaupassa. Sai olla vaan ja nauttia elämästä.

Mää olin luvannu mennä käymään yksissä syntymäpäiväjuhulissa. Ne järijestettiin päiväsaikaan, ja niin mää lähinki sinne heti, ku nokosilta nousin. Kauan heitin painia, meenkö autolla vai jalakasin. Matka ei ollu pitkä, mutta mulla oli vähä kantamista, ja ilimaki vaihteli puoleen ja toiseen. Ku sitte näytti kumminki kirkastuvan, heitin repun selekään ja lähin kävelemään. Siinä tulis sitte samalla pakollinen lenkki ku huomaamata. Tietysti kävi sitte niin, että alako sataa suunnilleen puolivälissä matkaa. Mutta mikäs autto? Ei muuta ku tassua toisen eteen vaan. Ku pääsin perille, saje taas loppu.

Päivänsankaritar täytti 75 vuotta. Kahavilla ollessa tuli melekeen varattua jo yks matkaki ens kesäks. Täytyy vaan ensin uusia passi ja hommata viisumi. Mutta ne saa jäähä ens vuojen alun puuhiks.

Ku tulin kotiin, mulle soitettiin kotipalavelusta. Ensin varmistettiin ne nelijä ”asiakasta”, jotka mulle oli annettu jo perijantaina. Lisäks tuli kolome uutta. Nyt mulla on huomiseks jouluaatoks kaks käyntiä, joulupäivälle kolome ja tapaninpäivälle taas kaks. Siinä ne joulunpyhät menöö mukavasti.

Etukäteen aattelin, että voisin ottaa vielä lisääki, mutta lauantainen käynti kyllä osotti, että kaks, kolome paikkaa päivää kohti on aivan tarpeeks. Eihän oo tarkotus, että mää käyn vaan ovenraosta huikkaamassa ”hyvät joulut” ja jatkan matkaa seuraavaan paikkaan, niin ku joulupukki ikään. Mulla on meiniki olla niijen ihimisten kans vähän aikaa tai niin kauan ku tuntuu, että ne ite jaksaa.

Kotipalavelusta sanottiin, että suurin osa kaipaa vaan seuraa, että ois joku, jolle puhua. Sitä varte mää meen, että kuuntelen ja totta mooses kans juttelen. On mulla sitte varattuna vähä lukemista kans ja laulaaki voijaan, jos ihimiset haluaa. Jos kelit sallii, voijaan mennä uloski. Ei se toisen ihimisen auttaminen tartte niin kaksista olla. Riittää, ku antaa aikaasa. Miksen mää sitte antas omastani, ku mulla on kaikki niin hyvin ja on mistä antaa tarvihteville.

Iltapäivällä otin taas pienet nokoset. Kolomen aikaan oli vielä aika valosaa, ja mää päätin lähteä käymään hautuumaalla. Tulispahan siinä taas vähä ulukoilua ja liikuntaa. Hauvoilla oli jo palijo kynttilöitä ja ihimisiä liikku siellä kaiken aikaa. Täällä ei oo yhtään lunta, niin että mustaa maata vaste se valomeri on kyllä hieno, ku pimenöö.

Sitä mää en oikeen ymmärrä, että joillakin hauvoilla on kymmeniä kynttilöitä. En tarkota, etteikö kuolleita sais muistella, mutta voisko vaikka muutama ihiminen laittaa yhteisen kynttilän, ettei jätettä tulis niin mahottomasti. Sitä tuloo varmaan kymmeniä tonneja joulun aikaan.

Pikkutytön hauvalla palo jo yks kynttilä. Isäsä oli sen varmaan sinne tuonu. Mää laiton omani kans lyhtyyn ja lähin sitte kotiin päin. Käyn jossain vaiheessa vielä toisen kerran siellä. Mulla on montaki muistettavaa, mutta mää päätin, että muistan kaikkia tuolla yhellä kynttilällä. Ajatus on mun mielestä tärkein, ei se, montako kymmentä kynttilää hauvalla palaa.

Tytöltä tuli tänään kortti. Joulua sielläki vietetään, vaikka aivan erilaisissa tunnelmissa ku täällä. Mää en oo muuten enää vuosiin laitellu joulukortteja kenellekään. Silti niitä tänäki jouluna tuli mulle ainaki kymmenkunta. Onhan niitä mukava saaha, mutta siitäki souvista mää oon sanonu ihteni irti.

Aatonaatto on kierähtäny iltaan. Ulukona on jo aivan pimeää, ja ihimiset taitaa paistella kinkkuja, ku semmoset käryt leijuu vähä joka paikassa. Hyvä on rauhottua tästä joulun viettoon, joka tänä vuonna on mulla aivan erilainen, ku ikinä ennen. Mutta en usko, että se ainakaan entisiä jouluja huonompi on!