Ensimmäisenä adventtina olin toisen kuoron mukana laulamassa Hoosianna-hymniä kirkossa. Hoosianna saa aina ihanat väristykset aikaan. Niin nytkin. Vaikka kuoromme on pieni, kajahti Hoosianna komeasti neliäänisenä vanhassa keskiaikaisessa kirkossa.

Lisää musiikkia oli tiedossa, kun itsenäisyyspäivän aatonaattona menin tyttäreni ja ystävättäreni kanssa pieneen konserttiin vanhusten palvelutalolle. Konsertin nimi oli "Nuoruusmuistoja", ja siinä soitti naapurikaupungin jousikvintetti. Vaikka tilaisuus oli palvelutalossa, oli sinne kaikilla muillakin vapaa pääsy.

Minusta on hienoa, että ihmisille, jotka eivät enää omin voimin pääse kuuntelemaan elävää musiikkia, tuodaan sitä paikan päälle. Nimensä mukaisesti konsertissa kuultiin vanhoja sävelmiä, enimmäkseen hiukan kevyempiä. Ulkopuolisia kuulijoita ei paikalla ollut monia, mutta me kaikki, jotka salissa olimme, olimme varmasti tyytyväisiä konsertin antiin.

Ainoa ikävä puoli oli se, että tarjoilusta vastaavat Martat eivät kai oikein ymmärtäneet tilaisuuden luonnetta. Esitysten aikana he nimttäin keskustelivat keskenään lähes koko ajan. Minä yritin mulkoilla vihaisesti keskustelijoihin päin, ja tyttäreni taas mulkoili minua, koska varmaan arvasi, että kohta sanon jotakin. Tällä kertaa hillitsin itseni ja yritin keskittyä musiikkiin, vaikka mielessäni kiehui.

Kun muutin tälle nykyiselle kotipaikkakunnalleni, oli vuosi 2017. Suomi täytti silloin 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi tarjottiin kirjastossa juhlakahvit itsenäisyyspäivän aattona. Minäkin menin silloin kahville, sillä juuri paikkakunnalle muuttaneena yritin saada jalansijaa ja löytää oman paikkani.

Tuosta kahvittelusta muodostui sitten jonkinlainen perinne, sillä seuraavanakin vuonna oli kirjastossa kahvi- ja glögitarjoilu itsenäisyyspäivän tienoilla, samoin vuonna 2019. Kaikkiin osallistuin, sillä yksinasuvana menen mielelläni ihmisten pariin aina, kun se on mahdollista.

Joulukuu jatkui varsin musiikillisissa merkeissä, sillä 8. joulukuuta, suomalaisen musiikin päivänä ja Sibeliuksen syntymäpäivänä olivat vuorossa Kauneimmat joululaulut. Niitäkin laulettiin kirkossa. Olin taas kuoron mukana niitä laulamassa, vaikka meillä ei ollut kuin pari laulua. Tarkoitushan on, että kaikki saavat äänensä kuuluville yhteislauluissa.

Myös tytär ja vävy olivat paikalla. Tytär oli jo todella pulska, eihän vauvan laskettuun aikaan ollut enää kuin muutama päivä. Ihmeesti hän jaksoi kuitenkin osallistua vielä kaikenlaisiin rientoihin. Varmasti se oli mukavaakin, sillä pelkkä kotona oleilu ja vauvan syntymän odottelu alkoi luultavasti jo kyllästyttää.