Mua huvittaa ja välillä kyllä vähäsen ärsyttääki toinenki juttu täällä plokimaalimassa. Ärsyyntyminen on tietysti mun omaa typeryyttäni ja pikkusielusuuttani, sillä eihän mua kukaan pakota lukemaan täältä ainuttakaan sanaa tai riviä, jos en ite niin halua. En voi sanoa toisille, että elekääpäs kuulkaa noin tahi näin kirijotelko, ku mää en tykkää semmosesta, ja mun verenpaine nousoo, ku mää luen teijän jorinoita.

No, joka tapauksessa mää aina sillon sun tällön vilikuilen yhtä plokia, jossa kerrotaan siitä, miten nuori nainen on saanu joku aika sitte vauvan, ja miten kamalan raskasta sen vauvan kans ny on olla ja elää. En väitä, etteikö oliski raskasta, ku vauva itköö ja kitisöö eikä tunnu asettuvan mistään. Mutta se tyyli, jolla asioista kerrotaan ärsyttää mua, sanon sen suoraan. Minuutin tarkasti kerrotaan jokainen naksaus: millon vauva raotti vasenta silimääsä, ja montako röyhtäystä siltä tuli kello kakskymmentäyks. Mää en oikeen ymmärrä, mitä varte tuommosia pitää kirijata plokiin. Jos mamma on niin väsyny, ku sanoo olevasa, niin vetäs unta palloon senki ajan, minkä kirijaa muistiin tuommosia tyhyjänpäiväsyyksiä.

Joku oli kommentoinu ja kehottanu olemaan vauvan kans sen ajan. Tämä kyseinen plokisti ei kumminkaan julukase kaikkia kommenttia, ku ei se kestä, että mitään kielteistä kukaan sanoo siitä. Ei tätäkään kommenttia näkyny julukastuna. Plokisti vaan kerto saaneesa semmosen.

Sitte se selitteli, että kirijaukset on tarpeen, että se voi myöhemmin tarkistella, mitä se laittaa vauvakirijaan. Ja se kirijotteli näitä semmosena aikana, ku vauva ny kerranki sattu olemaan Nukkumatin hoteissa. Niin ettei tämä kirijotusaika ollu niijen yhteisestä ajasta pois, ei sitte ollenkaan. Ja vielä seki, että kirijottaminen oli sille henkireikä, jonka kautta se saatto puhaltaa enimmät höyryt pihalle.

Joo, varmasti onki tarpeen tehä muistiinpanoja, väsyneenä unohteloo asioita. Mutta tuskinpa sinne vauvakirijaan ny ihan jokaista rääkäsyä minuutin tarkkuuvella tarvihtoo merkitä. Olis varmaan hyövyllisempää levätä ja koota voimia, jos vauveli sattuu ummistamaan molemmat silimäsä joksu aikaa. Ku kyllä se tavallaan on pois yhteisestä ajastaki, jos äiti sitte nuokkuu väsyneenä, ku vauva on virkeä ja tahtos seurustella.

Semmää kyllä ymmärrän, että kirijottamisesta on monesti apua, ku kaikki asiat tuntuu olevan kaaoksessa. Mutta sitte kyllä oottas jotaki asiaa eikä vaan sitä, montako kertaa tunnin sisään on tarijonnu vauvalle rintaa, ja monestiko se on rääkässy niin, että ikenet on näkyny ja millon taas tyytyny vaan kitisemään ja kiemurtelemaan. Tai mitä tänään tuli ostettua vauvalle, vaikkei se oikeasti tarvihtis yhtään mitään.

Mää oon kyllä ite sitä mieltä, että tässä nimenomasessa tapauksessa vauva itköö, ku sitä ruokitaan liikaa. Muistan, ku tyttö oli vauva. Neuvolasta neuvottiin tarjoamaan joka vinkasuun rintaa. Nuorena ja kokemattomana mää tein niin. Laps hilijeni aina hetkeks, mutta itkeminen alako taas vähän päästä. Ei muuta ku rinta suuhun! Sama kierre jatku, ku mahaa alako taas korventaa. Jossain vaiheessa mää sitte ymmärsin, ettei jatkuvasta syöttämisestä oo mitään hyötyä, ja aikanaan mahavaivat hellittiki.

Toinen asia, mikä mua tuossa plokissa huvittaa on se älytön materialistisuus ja tavaran ihannointi. Vauvalle on jos jonkin sortin haalaria ja mekkoa, yleensä näyttävät olevan vielä meleko hinnakkaita, ja usein hinnat kans mainitaan. Jokahinen tietää, että suurin osa jää käyttämätä, mutta onhan ne somia katella. Kaikista pitää olla tietenki kuva tällättyny nettiin. Mistäs toiset muuten tietäs olla kateellisia.

Kaikkien romppeitten kalleus ihimetyttää siinäki mielessä, että alle saan euron kuukausimaksu kunnallisesta kotiavusta on tälle mammalle kuulemma liian suuri kustannuserä. Surutta se summa kyllä sitte voijaan pistää vaikka johonkin ”niin ihanaan vauvatavaraan”, jota ei vaan voi olla ostamata, vaikka se oli  kallis ja oikeastaan ihan turhaki.

Kaiken kaikkiaan on plokista ja sen kirijottajasta jääny semmonen vaikutelma, että se on kuvitellu  lapsensaannin ja sen hoijon olevan jotaki elämää suurempaa klamuuria. Riittää, ku ostaa vaan toinen toistaan kalliimpia verhoja, vaatteita, peittoja, haalareita. Tähtikuvioita ja harmaan ja peessin sävyjä.

Parkuvaa vauvaa ei kumminkaan saa hilijaseks tuommosilla konsteilla, eikä kalliilla tavaroilla oo minkäänlaista merkitystä, ku väsymys painaa ja laps valavottaa. Pitäsköhän tämmösten rinsessaäitien kasvaa ensin aikuisiks ja ruveta sitte vasta miettimään jäläkikasvua. Se ku meinaan vaatii aika palijo ja kasvaessaan aina vaan enemmän.