Kesän ensimmäiset viikot kuluivat siten, että Soile kirjoitteli miehelle sähköpostia aina silloin, kun olin netin lähistöllä. Miehen vastaukset tulivat yleensä välittömästi. Mies ei ollut naimisissa, vaan avoliitossa, mikä käytännössä oli kuitenkin sama asia kuin avioliitto. Jo aiemmin oli Soile miehen puheista päätellyt, että vakuutteluistaan huolimatta ei mies ollut kovin tyytyväinen olotilaansa. Hän eli samanlaisessa tilanteensa kuin Soile, joka hyväksyi tämänhetkisen olotilansa ja piti sitä kohtalonaan, mutta ei ollut siinä onnellinen eikä nauttinut elämästään. Nyt nämä kaksi kohtalotoveria tunsivat toisissaan löytäneensä sielunkumppanin, joka puolesta sanasta ymmärsi, mitä toinen tarkoitti.

Koska Soile ja Mikko viettivät paljon aikaa mökillä, oli viestittelyssä pitkiä taukoja, sillä mökillä ei ollut sähköjä eikä niin ollen myöskään nettiyhteyttä. Nuo ajat oli Soile yleensä kuin tulisilla hiilillä. Hän janosi jokaista sanaa, joka miehen virtuaalikynästä tipahti, ja omissa vastauksissaan hän hiljalleen avasi koko sielunsa miehen lukea. Vihdoin tunsi Soile löytäneensä kanavan, jonka kautta hän saattoi purkaa tuntojaan, oman elämänsä kipukohtia ja myös ilojaan. Hän sai ajatuksilleen vastakaikua, ymmärrystä ja hyväksyntää, jotka hän imi itseensä kuin sieni oman minuutensa rakennusaineiksi ja vahvistukseksi.

Soile tunsi, miten hän alkoi nauttia elämästä, naiseudestaan, kyvystään ilmaista itseään. Kaikki tuo oli ollut piilossa ja peitettynä lähes koko avioliiton ajan. Vuodet monenlaisine tapahtumineen, iloineen ja suruineen, eikä vähiten vaikea suhde Mikkoon, olivat kartuttaneet Soilen kokemusmaailmaa, mutta koska ajatuksilla ja tunteilla ei ollut ollut ulospääsymahdollisuutta, olivat ne kaikki patoutuneet hänen sisälleen. Hän alkoi hiljalleen nousta siitä maahanpoljetun osasta, johon Mikko hänet vuosien saatossa osittain Soilen itsensä hyväksymänä oli saattanut. Soile oli kuin pullo, josta elämä aivan kupli ulos, kun korkki vihdoinkin oli poistettu sen suulta.

Mitä enemmän Soile miehelle kirjoitti ja otti vastaan miehen viestejä, sitä enemmän hän halusi sitä tehdä. Nyt hän keksi uuden keinon. Mökillä oltaessa hän alkoi kirjoittaa miehelle oikeita kirjeitä. Ei hän niitä tietenkään miehen kotiosoitteeseen voinut lähettää, mutta työpaikalle kyllä. Nuo kirjeet olivat Soilen pitkää yksinpuhelua, johon hän ei odottanutkaan vastausta. Ne olivat asioita, jotka Soilen täytyi saada jollekin kertoa, kun Mikolle ei sitä voinut tehdä.

Monet noista ajatuksista hän oikeastaan vasta nyt ensi kertaa puki sanoiksi ja hämmästyi itsekin sitä intensiteettiä, joka kirjeisiin sisältyi. Ja kaiken lisäksi maistoi Soile nyt myös sitä kiellettyä hedelmää, jonka maku houkutteli häntä yhä syvemmälle tähän seikkailuun, joka yllättäen oli hänen eteensä avautunut.