Kohta alkoi kuulua kummia. Seuraava kommentoija ei silitellyt kenenkään päätä, ei sen paremmin plagioijan kuin tämän postauksen kirjoittajankaan, jotka hän ymmärrettävistä syistä nikkien samankaltaisuuden vuoksi sotki toisiinsa, kuten myöhemmin ilmeni. Tuota pikku sekaannusta lukuun ottamatta oli hänen kommenttinsa täyttä asiaa. Kun ei täällä kerran näytetty ymmärtävän selvää suomenkieltä, katsoi tämä kommentoija velvollisuudekseen tulla sanomaan asiat oikein selkokielellä. Jospa ne sitten valkenisivat!

Kommentoija selvitti ”luvallisen” ja ”luvattoman” plagioinnin välistä eroa ainakin kärpäsen mielestä erittäin selkeästi ja ymmärrettävästi erilaisten esimerkkien avulla. Olisi tuosta nyt luullut jokaisen ymmärtävän, miten asianlaita oli. Vielä hän viittasi postauksen laatijan muille esittämään vetoomukseen kuunnella sydäntään ja omaatuntoaan. Sitä ei näissä tapauksissa tarvittu. Idolinsa tyyliin pyrkiminen omin luovin keinoin ei ollut plagiointia. Toisen tuotoksen lataaminen omalle sivulleen ilman lähdemerkintää taas oli sitä. Piste.

Voi, voi! Ei pitäisi astua mustalukin jaloille, ei yhdellekään, se saatiin taas kerran huomata. Kipakkaan sävyyn lukki ojensi ”anonyymejä”, jotka hämmensivät keitosta vaikeuksia ja sensaatioita hakien. Ja sitten olikin suurin osa lukijoista ja kommentoijista ymmärtänyt väärin koko tekstin. Niin sitä pitää! Hyviä öitä saivat sentään yrittää viettää kaikki säätyyn katsomatta.

Äskeinen kommentoija oli moisen ryöpytyksen jälkeen aivan oikeutetusti ns. äimän käkenä. Jos jo lähes kymmenen vuotta oli kommentoinut tällä nimimerkillä ja nyt vielä laittoi linkin sen avulla omaan blogiinsa, niin johan oli ihme, jos edelleen pidettiin anonyyminä!

Mitä tuli ko. asian pyykinpesuun, olisi se kommentoijan mielestä ollut jo ajat sitten komeron ylimmälle hyllylle mankeloituna, ellei asian alulle panija olisi itse taas halunnut vetää sitä esiin. (Tässä tuli esiin tuo em. nikkien sekaannus, kärpäsen huom!).

Mutta nyt syttyi lamppu jbh:n päässä. b-kirjain oli sekoittanut muuten niin kirkkaana juoksevan ajatuksen, ja hän oli luullut nimimerkkiä vain Anonyymi A:sta erottua haluavaksi toiseksi anonyymiksi. Luultavasti muillekin oli käynyt sama erehdys. Mitä taas tuli aikaan, joka asian vatvomiseen käytettiin, niin se oli kokonaan yhteisön oma asia. Teki välillä tosi eetvarttia väitellä kiivaastikin asiasta kuin asiasta.

Sitten jbh vielä valisti erehtynyttä ”anonyymia” selventämällä ”kalabaliikin alkulähteen” ja mustalukin eroa. Samasta ihmisestä ei ollut tosiaankaan kyse. Ja eikö voitaisi jutella ihan sovussa ja asiallisesti jättämällä pilkun viilailut tykkänään pois? kuului sitten harras pyyntö täältä suunnasta.

Kello alkoi olla jo pikkutunneilla, niin että jbh:kin alkoi kömpiä orrelle. Sinne ei kuitenkaan näyttänyt vielä olevan haluja lettumaakarilla, jolla nyt varmaankin, kuten jo aiemmin tuli arveltua, taisi olla aikaa kirjoitella aivoituksiaan lettujen sulattelun lomassa. Ensin seliteltiin postauksen kirjoittajan tarkoituksia. Monet anonyymit kirjoittivat yhä ilman minkäänlaista nimimerkkiä, josta heidät olisi voinut tunnistaa. Se aiheutti usein sekaannusta. Ja hyvin tavallista oli, että nämä ”nimettömät” olivat pelkkiä suunpieksijöitä, vaikka toki heidänkin joukossaan oli joitakin miellyttäviä poikkeuksia.

Miksi peliä ei sitten saatu vihellettyä poikki? Lettumaakarilla oli siitä oma vankkumaton käsityksensä. Asianosaiset olivat kyllä jo sopineet, mutta aina vain ainakin eräässä tietyssä osoitteessa leuat jauhoivat yhtä ja samaa, yhtä ja samaa väsymättä näköjään lainkaan. Ei sellaista villipyttynä kestänyt koirannahkainen takapuolikaan! Omia puolustettiin haukkumisia ja mollaamisia vastaan, se oli vissi ja varma, se!

Tämän äkillisen adrenaliinipurskahduksen jälkeen alkoivat kai letut vatsassa jo vaatia veroaan väsymyksen muodossa, ja lettumaakarinkin oli tältä illalta hyvän yön toivotusten kera annettava periksi. Mutta vain tältä illalta, se tultaisiin pian näkemään!