Juhlat sattuivat loppiaiseksi. Minä opastin miestä, miten hänen tulisi juhliin valmistautua. Itse en aikonut valmisteluihin fyysisesti osallistua, mutta neuvoa kyllä voisin. Siivota ainakin piti, mutta ehkä pelkkä imurointi riittäisi. Ruokailutilan isolle pöydälle piti silittää ja levittää valkoinen, kaunis pöytäliina. Koska liina oli pesun jäljiltä melkoisen rutussa, ei se pelkällä silityksellä oikenisi. Se piti ensin kostuttaa hyvin, viikata ja laittaa sitten puhtaaseen muovipussiin ainakin yön ajaksi, jolloin se ehtisi kostuajoka kohdasta ja olisi sitten sopiva silitettävä.

Mies teki työtä käskettyä, ja kun minä loppiaisaamuna saavuin taloon sienipiirakka mukanani, oli kaikki tehty, kuten olin ohjeistanut. Muut tarjottavat oli mies ostanut, eikä niissäkään ollut mitään sanomista. Yhdessä sitten katoimme juhlapöydän ja laitoimme kauniin kukkakimpun maljakkoon. Olisi siihen kenen tahansa kahdeksantoista vuotta täyttävän kelvannut tulla juhlimaan.

Vielä edellisiltana oli mies ollut yhteydessä tyttäreensä ja kertonut, että juhlat olisivat seuraavana päivänä tiettyyn kellonaikaan. Silloinkaan ei hän ollut saanut vastausta siihen, aikoiko tytär osallistua isän hänelle järjestämiin juhliin. Luulen, että mies uskoi ja ainakin toivoi loppuun asti tyttären saapuvan.

Minä ajattelin mielessäni, millaisessa paineessa tytär eli, kun molemmat vanhemmat vaatimuksineen vetivät häntä omiin suuntiinsa. Tilanne oli kuin kumartelijalla, joka yhteen suuntaan kumartaessaan pyllistää toiseen. Niinhän siinä lopulta kävi, että äiti oli vallankäytössään vahvempi. Tytär kumarsi hänen suuntaansa ja samalla pyllisti kaikille meille, jotka olimme kokoontuneet toiseen kotiin hänen täysi-ikäisyyttään juhlistamaan.

Luulen kuitenkin, että meidän kaikkien sympatiat olivat tytön puolella. Olihan yleisesti tiedossa, että äiti oli melkoinen matroona, jonka sanaa ei niin vain uhmattu. Tytär taipui äitinsä tahtoon, vaikka se hänelle varmasti raskasta olikin. Lisäksi vaakakupissa painoi äidin lupaama tai kieltämä juhla sen mukaan, miten tytär nyt valitsisi.

Täytyy sanoa, että olipa taas oikea äidinrakkauden osoitus siltä suunnalta, mutta ei varmasti ainoa laatuaan maailmassa. Muistan, miten entinen mieheni käytti perhepiirissä valtaa aivan samalla lailla, ja kohteena olimme minä tai oma tytär. En siis yllättynyt lainkaan, että rakkauden ja välittämisen nimissä tehdään tällaistakin.