Mutta miten hän täällä tien päällä mitään vastauksia saisi? Sehän oli sula mahdottomuus! Vaikka Pekka ajatteli asiaa edestä ja takaa, välillä sivulta ja välillä päältäkin, ei hän tullut hullua hurskaammaksi. Hänen pitäisi soittaa Sirkalle ja kysellä kautta rantain, kuinka paljon tämä oikein tiesi Pekasta. Mutta sekään ei käynyt päinsä. Sirkka oli sanonut olevansa aamuvuorossa eikä hän silloin vastannut puhelimeen.

Nyt alkoi Pekkaa jo kaduttaa, että niin sinisilmäisesti oli suostunut Sirkan ehdotukseen majoittaa hänet luokseen. Olisi pitänyt tavata vain jossakin yleisellä paikalla kuten Liisankin kanssa. Nythän Sirkka saattoi kotonaan tehdä hänelle mitä tahansa! Ties vaikka ottaisi panttivangiksi, kiduttaisi ja raiskaisi hänet, niin kuin unessa oli tapahtunut. Ja oliko tapaamispaikka edes Sirkan koti? Kuka sen pystyi varmasti sanomaan?

Muutenkaan Pekka ei kovin mielellään viettänyt yhteistä yötä naisen kanssa heti ensitapaamisella. Hän uskoi siihen, että henkevät keskustelut ennen intiimiä suhdetta olivat tie onneen ja autuuteen. Eihän Sirkan luona toki mitään ”sellaista” tarvinnut tapahtua, mutta kuitenkin he yöpyisivät samoissa tiloissa. Pekka muisti Sirkan sanoneen jotakin siihen suuntaan, että oltuaan erossa jo viisi vuotta hän nyt kovasti kaipasi miehen kainaloa ja kosketusta. Mutta toisaalta taas viime viikonloppuinen hotelliyö oli maksanut maltaita, joten kun ilmainen yöpaikka oli nyt tarjolla, kannatti se tietysti hyödyntää.

Siinä tien poskessa istuessaan alkoi Pekasta tuntua, että hän kohta sekoaisi. Mahtoivatko lääkkeet vaikuttaa jotenkin oudosti, vai mistä nämä kummalliset ajatukset oikein syntyivät. Joka tapauksessa oli Pekka ajellut jo hyvän matkaa Sirkan luokse. Ja millä ihmeellä hän selittäisi Sirkalle sen, jos nyt ykskaks päättäisikin perua koko treffit? Pitikö se tekstiviestikin ennen lähtöä laittaa! Pekka soimasi itseään typeryydestään ja lyhytnäköisyydestään. Mitä ihmettä hän keksisi, että uskaltaisi jatkaa matkaa tai ellei uskaltaisi, niin kehtaisi kertoa syyksi treffien perumiselle…