Onneksi po viikon arvuuttelut oli nyt käyty läpi. Jäljellä oli vielä jokunen postaus. Ne olivat kuitenkin ”tavallista” kamaa, joten niistä Kärpänen selviäisi ehkä helpommalla. Tosin tällainenkin oletus saattoi joskus mennä pahasti metsään, sillä aina joskus joku intomieli halusi purkaa sydäntään kommenteissa toistenkin edestä. Kärpänen ei kuitenkaan aikonut sairastaa tulevaa tautia, vaan tarttui ns. härkää sarvista ja kävi seuraavan postauksen kimppuun.

Guru oli oikeissa kirjoituspuuhissa ja tarvitsi nyt pikimmiten apua erään iskelmän sanoja etsiessään. Melodian ja esityksen hän kyllä löysi tuosta lähes ehtymättömästä musiikin aarreaitasta, mutta lyriikkaa ei, ja juuri sitä olisi tarvittu. Lisäksi laulaja, menneitten aikojen ehdoton Tangokuningas (Kärpäsen huom!), laulaa luritteli kappaleen niin nopsaan tahtiin, ettei millään pystynyt guru kirjoittamaan sanoja paperille laulua kuunnellessaan.

Nyt hän kääntyi hätänsä ja kiireensä kanssa lintukotolaisten puoleen, sillä lintukodossahan riitti laulunlurittelijoita joka lähtöön. Näillä oli varmaan tämänkin laulun sanat kirjoitettuina tulikirjaimin johonkin aivolohkon sopukkaan, josta ne tuota pikaa ilmestyisivät gurun näyttöruudulle.

Eipä tarvinnut gurun kauaa odotella, kun jo ensimmäinen versio sanoista oli tarjolla. Letunkeittäjä oli ilmeisesti letunkäännön välissä käynyt sanat kirjoittamassa (Kärpäsen huom!), sillä hän pahoitteli jo etukäteen mahdollisia kirjoitusvirheitä. Säveltäjäkin mainittiin, samoin sanoittaja ja suomentaja, joten hyvä oli gurun nyt tästä jatkaa.

Eipä halunnut VRK olla pekkaa, tässä tapauksessa pletunkäryyttäjää pahempi, sillä myös hänellä oli tarjota oma versionsa laulusta. Kaikille kiinnostuneille ilmoitti hän vielä, että laulu oli germaanista alkuperää, ja kuin varmemmaksi vakuudeksi alkuperästä läväytti hän vielä ulkomaankieliset sanatkin ruudulle.

Mutta ei se tähän jäänyt. Seuraavaksi saatiin sanat lukea toisella kotimaisella kielellä ja vielä kerran saksaksi. Nyt puuttuivat kieliä ymmärtävät asiaan. Oliko VRK: ltä menneet vitoset ja kympit sekaisin? Viimeinen versio ei ollut tainnut etsittyä laulua nähdäkään. Näin väitti AMP, ja oli mitä ilmeisimmin oikeassa. Väitettään hän perusteli sillä, sanat eivät rimmanneet rytmiin ollenkaan. Tällä kertaa antoi VRK helpolla periksi todeten vain, että sopi laulu ainakin aihepiiriltään teemaan, joten sekaan vaan!

Guru oli enemmän kuin tyytyväinen saamaansa saaliiseen, mutta vielä pitäisi saada selville, milloin alkuperäinen sävellys oli ilmestynyt, ja milloin laulu käännettiin suomenkielelle. Siinä eivät laulumestarit juurikaan osanneet auttaa, vaan kehottivat etsimään tietoa muualta. Sen sijaan heitä ihmetytti se, että laulujen sanat olivat nykyisin niin heppoista tavaraa, kun niitä vertasi entisaikojen sanoituksiin. Ennen vanhaan sentään osattiin kertoa eletystä elämästä, nyt taas toisteltiin samaa kahta, kolmea sanaa toistamasta päästyäkin. ”Oi, niitä aikoja!” pätee kuin päteekin myös tässä asiassa (Kärpäsen huom!).

Tiedot, vaikka vajavaisetkin saatuaan guru kertoi, että tekijänoikeudet mietityttivät taas kovasti. Saiko omassa tekstissään käyttää vaikkapa jonkun laulun säkeitä väliotsikkoina ilman, että siitä joutui hirteen? Vaikka guru ei asiaa maininnut, niin edellissyksyn koko lintukotoa kuohuttanut plagiointijupakka oli varmasti tuumailun taustalla. Tekijänoikeudet oli syynättävä tarkasti, jottei edes vahingossa käyttäisi toisten tekstejä väärin.

Letunkäryyttäjän mielestä säkeitä saattoi hyvin käyttää, kunhan muisti mainita lähteen jossakin nurkassa. Ei kai siitä silti haittaakaan olisi, jos tietyiltä sivuilta asiaa tarkemmin tutkisi. Sitten hän alkoi epäillä jo äskeisen oman toimintansa laillisuutta. Olikohan ollut sääntöjen ja paragrafien mukaista kirjoittaa laulusta kaikki sanat näkösälle, vaikka tekijä olikin visusti mainittu. Sääntöjä ja määräyksiä oli joskus niin paljon, ettei millään tällainen laulunluikauttelija meinannut pysyä karryillä, mitä sai tehdä ja mitä ei.

VRK sen sijaan ”tiesi” taas miten sanoitukset, sävellykset, rytmit ja tempot kiersivät iänikuista rataansa ilmestyen tietyin syklein esiin uusiin tekeleisiin ympättyinä. ”Ei mitään uutta auringon alla” voisi asian kai lyhykäisesti tiivistää (Kärpäsen huom!).

Vielä palasi guru selventämään näkökantojaan ja pulmiaan. Liian varovainen ei näinä aikoina varmasti ollut kukaan. Ei guru itsekään, ja tuskin kukaan muukaan, pitänyt siitä, että joku julkaisi hänen ajatuksiaan ominaan. Kyllä siinä verenpaine nousi äkkiä huippulukemiin, jos sellaista havaitsi. Edes lakipykälistä ei saanut selville varmaa oikeaa toimintatapaa. Parasta siis välttää kaikkea sellaista, mitä joku saattoi hyvällä syyllä kutsua omaksi tuotoksekseen.

Viimeisenä tähän asiaan sanoi painavan sanansa KHÄ. Hän oli kysellyt oikein oikeusopillisia neuvoja, mutta mitään yksinkertaista, selkeää käytäntöä ei tuntunut olevan olemassa. Silti oli KHÄ sitä mieltä, että pienen osan teosta tai runoa sai julkaista, kun mainitsi lähteen, mutta kuvien suhteen piti olla tarkempi, samoin musiikin. Vaikeaa oli enää lainata mistään mitään, kun tarkkaa tietoa siitä, tekikö oikein vai väärin ei oikein kukaan osannut antaa.