Nyt, vuosien päästä Soilen huolet tuntuvat kovin mitättömiltä ja suorastaan naurettavilta. Materia on materiaa ja raha kovin katoavaista. Mutta silloin juuri uuteen kotiin muutettuaan ja sairaudestaan toipuvana vailla varmaa tietoa toimeentulostaan oli Soile hyvinkin huolissaan. Mikolta saatavana oleva rahasumma oli sen verran suuri, että sillä oli vaikutusta Soilen sen hetkiseen talouteen.
 
Vanhassa kodissa ei juurikaan enää ollut Soilelle kuuluvia tavaroita. Ainoastaan varastorakennuksessa niitä jonkin verran vielä oli, mutta varasto oli päätetty siivota vasta kesän koittaessa. Ja jos sinne jotain jäisikin Mikon ilkeilyn vuoksi, ei niillä Soilelle suurta merkitystä olisi. Mutta vuokrakäyttöön tarkoitettu paritalo oli aikanaan sisustettu monin Soilelle kuuluvin tavaroin ja astioin. Ne Soile halusi ehdottomasti itselleen. Miten hän sinne nyt pääsisi, jos Mikko löisi kokonaan luukut kiinni.
 
Hädissään Soile soitti sisarelleen. Tämä oli epäoikeudenmukaisesta omaisuudenjaosta suivaantuneena uhannut soittaa Mikolle ja sanoa suorat sanat tämän ahneudesta ja röyhkeydestä. Soile oli kuitenkin kieltänyt sen. Tämä asia ei kuulunut sivullisille kuin sen verran, mitä Soile itse halusi asiasta kertoa heille.
 
Nyt sisar kuitenkin oli Soilelle hyvä tuki ja turva. Hän rauhoitteli hermostunutta ja itkevää Soilea ja sanoi kaiken järjestyvän. Pyhäpäivänä ei voinut tehdä mitään, mutta heti huomenna pitäisi Soilen ryhtyä toimiin. Jo puhelun kestäessä alkoi Soilen päässä kehittyä suunnitelmia. Hän ottaisi yhteyttä osituksen tehneeseen lakimieheen ja kertoisi tälle, mitä oli tapahtunut. Luultavasti tämä osaisi neuvoa häntä eteenpäin asioissa. Sitten Soile soitti vielä eräälle ystävättärelleen, joka myös kehotti Soilea ottamaan yhteyttä lakimieheen ja kyselemään oikeuksiaan.
 
Heti arjen koittaessa soitti Soile nuorelle lakimiehelle. Hän kertoi, mitä pesukoneesta oli sovittu, ja millaisen ehdotuksen Mikko hänelle oli tehnyt. Lakimies neuvoi Soilea olemaan menemättä Mikon luokse ainakaan yksin. Paras olisi pitää yhteyttä kirjeitse. Soilen pitäisi nyt kirjoittaa Mikolle kirje, jossa yksilöisi vaatimuksensa ja asettaisi määräajan, johon mennessä pesukonerahan olisi oltava hänen tilillään. Kirje piti lähettää kirjattuna lähetyksenä, jolloin Mikko ei voisi vedota siihen, ettei mitään kirjettä ollut koskaan saanutkaan.
 
Näin Soile toimikin. Kirjeen loppuun hän vielä lisäsi, että ellei Mikko toimisi kirjeessä annettujen ohjeitten mukaan, ottaisi Soilen lakimies häneen pian yhteyttä. Tämäkin lisäys oli lakimieheltä saatu neuvo. Totta kai Soile ymmärsi, että jos rahasummasta ruvettaisiin riitelemään, olisivat kulut moninkertaiset hyötyyn nähden. Ei hänellä itsellään ainakaan olisi varaa viedä rahallisesti noin mitätöntä asiaa käräjille.
 
Mutta lakimiehen kokemuksen mukaan monet Mikon kaltaiset riitelijät säikähtivät jo sitä, että lakimiehen mukaan tulo mainittiin. Jokainen vähänkin ajatteleva ihminen käsitti saman minkä Soilekin: ”Pesän ollessa riitainen perii sen lakimies” (erään oikeusoppineen sutkaus). Kaiken lisäksi Mikolla tuskin oli varaa ryhtyä riitelemään tuollaisesta summasta. Pian tulisi esille se, miten pesänjako oikein olikaan mennyt. Saattaisi käydä niin, että jako tehtäisiin kokonaan uudestaan ja tällä kertaa oikeudenmukaisesti. Ei Soilella toki tuollaisia suunnitelmia ollut. Olisihan hän voinut vaatia isompaa osaa jo aiemmin. Mutta sen hän halusi, mikä sovittu oli. Nyt oli kyse periaatteesta, ei rahasta.