Kun nyt oli ”keskustelussa” päästy jo niin pitkälle, että lähes kaikki laivoja joskus kulkupelinään käyttäneet tuomittiin huonokäytöksisiksi sioiksi tai muiksi öykkäreiksi, puuttui puheeseen heidän puolustajansa. Tämä kommentoija oli sellainen, ettei hänen sanomisistaan myöskään aina oikein päässyt kärryille, mitä niillä tarkoitettiin. Joskus tuntui, että koko kommentoitava asia oli käsitetty täysin päin honkia, ja kun toiset puhuivat metsästä, kertoili ko. kommentoija kokemuksiaan yksittäisistä puulajeista miettien niiden sopivuutta kulloiseenkin käyttötarkoitukseen.

Tällä kertaa ei tilanne ollut edellä kuvatun kaltainen. Hoksottimet olivat terävinä, ja kommentoija, kutsuttakoon häntä nyt vaikka AVK:ksi (asian vierestä kommentoiva) lausui vakaana käsityksenään, että hän ei uskonut kaikkien laivamatkustajien olevan moisia sittisontiaisia. Muutamia satojen joukosta saattoi ollakin, mutta eivät kaikki. Silti ei AVK:aa kiinnostanut lähteä katsomaan noita poikkeusyksilöitä. Mitä taas yhteiseen tapaamiseen tuli, niin se taisi olla jo vanhaa luuta, jossa ei enää kaluamista olisi. Mistä lie tullut AVK moiseen päätelmään (Kärpäsen huom!)?

Nyt innostui taas UPK. Ei hänkään sitä mieltä ollut, että kaikki olisivat öykkäreitä, pois se hänestä! Mutta kun muutaman kerran oli saanut pöytäseurakseen tai aivan lähistölle mokomia porsaita, ei siitä aiheutunut vastenmielisyys hevillä unohtunut, vaikka sydämessään tiesikin suurimman osan olevan aivan kelpo ihmisiä.

Rauhanpuolustaja oli myös sitä mieltä, että ruokailu muualla kuin isossa ruokasalissa olisi mukavampaa. Eniten hän halusi tutussa seurassa nauttia kesäisestä merestä sellaisissa oloissa, etteivät seuralaiset ihan heti pääsisi karkaamaan muuten kuin mereen hyppäämällä. Vielä heitti hän haasteen yleisesti ja yhteisesti kaikille. Kuka vain keksisi ja ennen kaikkea viitsisi ryhtyä tapaamista järjestämään, saisi hänen puolestaan siihen ilomielin käydä. Ei kai kuitenkaan vielä kokonaan ajatusta kannattanut haudata, vaikka sitä AVK olikin jo ehdotellut.

Mutta nyt lehahti paikalle itse feeniks siiventynkiään räpytellen. Omahyväisesti muikistellen hän ihasteli, miten tilastot alkoivat nousta kohti taivaita heti, kun hän kuolemattomine ajatuksineen oli pienen postauksen ilmoille saattanut. Voi tuota omahyväisyyden ja oman navan ympärillä pyörimisen määrää! Eikö siitä ikinä tule joittenkin kohdalla loppua? (Kärpäsen huom!)

Eipä ennättänyt kulua paria tuntiakaan, kun admin pyyhälsi paikalle ihmettelemään, mistä moiset päätelmät oli tehty. Ei ollut huippuja näkynyt tämän eikä sen puoleen kehuskelijan minkään muunkaan postauksen jälkeen. Tästä melko nuivasta vastaanotosta ei feeniks kuitenkaan hätkähtänyt, vaan ihasteli ainoastaan adminin valppautta tämän seuratessa, mitä hänen valvomassaan blogissa kulloinkin tapahtui.

AVK kertoi kaikkien puolesta, että samat naamat täällä olivat kasvojaan pesseet ja kilpiään kirkastaneet jo pitemmän aikaa. Oliko jo kyllästytty, vai mistä mahtoi moinen johtua. Ei siihen osannut KHÄ:ään vastata, mutta tympäännyksissään kertoi hän siepanneensa oman ainutlaatuisen aikaansaannoksensa pois. Jotain siihen oli vielä AVK vastannut, mutta sitten ilmeisesti hänkin tuntenut suurta tympäännystä ja poistanut kommenttinsa.

Feeniks sen sijaan ei tuntenut tympäännystä. Hän tervehti niitä, joita ei vielä tähän mennessä ollut ehtinyt tervehtiä. Sitten hän kertoi, miten vaarallisella alueella asui. Siellä sudet ja muut julmat metsän pedot temmelsivät yötä päivää tappaen poroja ja muita tielleen osuvia luontokappaleita. Oman koirankin henkiriepu oli vaarassa, kun se oleskeli ulkona yöt.

(Tässä kohtaan on Kärpäsen pakko kysäistä, mikä tai kuka vaati pitämään koiraa sudensyöttinä, kun kerran tiesi vaarat. Kai tuollaisen paksuvillaisen elukan olisi väliaikaisesti voinut sijoittaa vaikka aitaukseen tai viileisiin sisätiloihin, ellei sitä asuinhuoneisiin voinut ottaa. Mutta mitäpä Kärpänen ketään neuvomaan, kun melko vanha asiakin on jo kyseessä. Toivottavasti koiran henkiriepu kuitenkin säästyi.)

Mutta elukoista viis! Päivän selvää oli kuitenkin se, että feeniksin ilmestyminen tuhkakasan reunalle saisi aikaan keskustelun alkamisen. Johan se oli nähty, kun adminkin havahtui, vaikkei muistanutkaan tervehtiä, kun niin kiire oli opastamaan. Ja sitten tämä päivänpaiste taas väänsi suupielensä alaspäin, kuten hänen tapansa yleensä tuntui olevan.