Kuuman ja tapahtumarikkaan kesän jälkeen saapui syksy myös Susimetsään. Kuluneen kevään ja kesän aikana, jotka olivat Punahilkan ensimmäiset yksin vietetyt pitkän, eroon päättyneen avioliiton jälkeen, oli Punahilkka tavannut useita susia, ja vielä useampien kanssa oli hän vaihdellut s-postia tai puhunut puhelimessa. Mikään ei kuitenkaan ollut johtanut loppujen lopulta mihinkään, vaikka joissakin tutustumissa oli alussa tuntunut selvää potentiaalia olevankin.

Loppukesästä oli Punahilkka tutustunut Suteen, joka oli koskettanut hänen sieluaan syvältä. Se kohtaaminen oli ollut kuin kahden toisilleen entuudestaan tutun tapaaminen yössä. Punahilkka tunsi heränneensä eloon. Hän eli ja hehkui kuin aamukasteinen ruusu, vaikka tiesikin, että jonakin aamuna tulisi viesti, jonka tuloa hän sekä odotti että pelkäsi.

Kun viesti sitten saapui, tunsi Punahilkka sydämensä hajoavan tuhansiksi pieniksi siruiksi ja lentävän taivaan tuuliin. Mutta siitäkin oli noustava. Oli kerättävä sirut ja yritettävä koota niistä jotakin uutta. Ja syntyihän niistä: syntyi entistä vahvempi ja rohkeampi Punahilkka, joka tunsi itsensä ja omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Kauan poljettuna olleet ihmisyys ja ennen kaikkea naiseus puhkesivat uuteen kukkaan.

Mutta pitkään tämän jälkeen oli Punahilkka vaisu ja hiljainen. Susimetsässä hän kyllä pyörähteli koreineen ja punaisine hilkkoineen, mutta ei kiinnostunut oikein mistään. Kunnes eräänä syyskuun lopun päivänä kopsahti Punahilkan postilaatikkoon yhteydenotto mielenkiintoisen tuntuiselta Sudelta. Oli sopiva ikä (lue: ei liian vanha), sopiva tai ei ainakaan mahdoton välimatka ja mielenkiinnon kohteissakin jotain yhteistä.

Matkailua kertoi tämä Susi mm. harrastavansa, ja sehän kyllä Punahilkankin pirtaan sopi. Määrätietoinen ja tulevaisuuteen suuntautunut sanoi myös olevansa, ja jo tarttui Punahilkka virtuaalikynäänsä Sudelle sähköisen viestin lennättääkseen. Olivathan juuri nuo ominaisuudet niitä, joita Punahilkka susissa arvosti yli kaiken elettyään niin pitkään kovin pienessä ja suljetussa piirissä.

Oli tässä Sudessa toki jotakin, mikä Punahilkkaa hiukan arvelutti, mutta kun oli päättänyt, ettei nyt aivan pikkuseikkoihin takertuisi, niin ei muuta kuin viestiin vastaamaan. Se jokin arveluttava oli Suden sinkkuus, sillä mihinkään peräkammarin susiin ei Punahilkka aikonut sotkeentua. Kyllä pitäisi Sudella olla jo kokemusta jonkinlaisesta parisuhteestakin, mutta saattoihan sitä toki olla. Mistäpä sen asiasta selvää ottamatta tietäisi?

Avioliiton ilmoitti tämä Susi profiilissaan olevan se ainut tavoite ja päämäärä, jotka hänet Susimetsään olivat tuoneet, ja sekin vähän Punahilkkaa kauhistutti, hän kun oli mielessään tuumannut, ettei enää kukaan häntä vihittynä vaimonaan esittelisi, eikä hän saman katon alla susipuolisten kanssa vakituisesti asuisi.

Ei ollut Punahilkkaa ainakaan rohkeuden puutteesta tähänkään asti moitittu, eikä moitittaisi nytkään. Vastaus lähti matkaan nopeasti. Siinä punahilkkamaiseen tyyliin tuli tällekin Sudelle varsin pian selväksi, että mihinkään päivä- tai viikkokausien meilailuun ei tämä hilkka ryhtyisi. Lähempää tuttavuutta tehtäisiin heti, kun se olisi mahdollista, jos vähäisintäkään kiinnostusta puolin ja toisin olisi.
 
Susikin väitti, ettei jahkailu kuulu hänen tyyliinsä, mutta kuinkas jatkossa sitten kävikään?