Paluumatka sujui huomattavasti kepeämmissä tunnelmissa kuin menomatka. Vilppu ei oikeastaan näyttänyt sen terveemmältä kuin aiemminkaan, mutta lääke alkaisi varmasti kohta vaikuttaa. Me ihmiset sen sijaan olimme iloisia kuin peipposet. Olihan Vilppu edelleen elävien kirjoissa, eikä meidän vielä ollut täytynyt tehdä raskasta päätöstä sen elämän loppumisesta.

Minä soitin oitis tyttärelle ja mies omalle tyttärelleen. Myös he olivat helpottuneita, vaikka jokainen meistä tiesi, että helpotus olisi vain väliaikaista. Nyt emme kuitenkaan sitä asiaa murehtineet, vaan nautimme siitä, että vielä saimme ruokkia ja ulkoiluttaa Vilppua ja nauttia sen ylenpalttisesta kiitollisuudesta, vaikka viime aikoina se olikin selvästi halunnut olla yhä enemmän omissa oloissaan.

Mahtoiko johtua helpotuksesta vai mistä, että äkkiä tunsimme molemmat itsemme nälkäisiksi. Mies ehdotti pitsan hakemista iltapalaksi. Minä en vastustellut, ja niinpä sitten kotimatkalla poikkesimme tuttuun pitseriaan. Tällä kertaa Vilppukin sai maistaa pitsaa heti tuoreeltaan, kun tavallisesti sille tarjottiin syömättä jääneitä pitsanreunoja vasta sitten, kun ne ensin olivat kuivuneet kivikoviksi. Urhoollisesti se oli nekin aina jäkertänyt koskaan moitteen sanaa sanomatta.

Isäntä tarjosi Vilpulle vielä nakkiakin, mutta sen se jätti sillä kertaa syömättä. Sen sijaan suolainen lihamakkara, joita aina oli jääkaapissa tai pakastimessa Vilppua varten, kelpasi sille hyvin. Samoin vesi, jota tosiaan kului nykyisin paljon. Eläinläkärin ohjeen mukaan Vilpun juomista ei tulisi rajoittaa, ja siksi sille annettiin nyt raikasta vettä kuppiin aina, kun se oli edellisen juonut.

Lihasiivut syötyään ja vettä taas runsaasti lipitettyään Vilppu paneutui pitkäkseen ensin ruokailutilan maton kulmalle, jossa se oli lähellä meitä ihmisiä ja sitten keskelle eteisaulaa. Eläinlääkärin pistoksena antama lääke alkoi nyt selvästi vaikuttaa, sillä Vilppu rauhoittui ja vaipui syvään uneen. Se havahtui vasta, kun minä olin lähdössä kotiin ja hyvästiksi silitin sitä. Silloinkaan se ei jaksanut nousta, ei edes lähteä pissalle, nosti vain vähän päätään ja nukahti uudestaan. Samassa paikassa se kuulemma olikin sitten nukkunut lähes hievahtamatta aamuun asti pyytämättä päästä edes ulos tarpeilleen.

Tästä kaikesta päättelimme, että Vilpulla oli ollut kovia kipuja, jotka olivat pitäneet sitä valveilla ja levottomana. Nyt se sai lääkettä, joka ei sitä parantaisi, mutta ainakin helpottaisi sen oloa. Me ihmisetkin saatoimme huokaista vähäksi aikaa helpotuksesta.