Sannan ensimmäinen vierailu oli sovittu viikonlopuksi. Se sattui aivan joulukuun alkuun. Soilea jännitti kovasti, miten vierailu mahtaisi sujua. Tietysti hän halusi, että kaikki menisi hyvin, ja niin Sanna kuin Marjattakin saisivat myönteisen kuvan uudesta tukiperheestä.

Sannalla oli ollut tukihenkilö aiemminkin: naimaton naisihminen, joka oli tavannut häntä lähinnä arki-iltaisin jokseenkin säännöllisesti. Syystä, joka ei ainakaan Soilelle oikein tullut selväksi, oli yhteys kuitenkin loppunut. Marjatan puheista sai Soile käsityksen, että tämä oli ollut aikaisempaan tukihenkilöön hyvin tyytyväinen, samoin Sanna. Sekin osaltaan aiheutti paineita uuteen suhteeseen.

Sosiaalityöntekijöiltä oli Soile taas saanut kuulla, että Sanna tarvitsi selkeitä rajoja, joita Marjatta ei kunnolla pystynyt asettamaan. Mielessään Soile ajatteli, että aikaisempi suhde oli saattanut onnistua siksikin, että Sanna sai tukihenkilöltään kaiken huomion, ja hänen kaikki toiveensa oli helppo toteuttaa ja niihin myöntyä.

Tilanne olisi nyt toinen, sillä Sanna tuli perheeseen, jossa oli yksi lapsi. Lisäksi mahdollisuus viikonloppujen ja öiden viettoon uudessa perheessä asetti omat haasteensa. Kun Marjatta toi Sannan ensimmäisen kerran yökylään Soile ja Mikon luo, selitti hän juurta jaksain, miten Sanna piti pukea yöpuulle ja miten muihin tilanteisiin. Myöhemmin Marjatta kysyi, miksi kaikkia Sannan mukaan pakattuja alusvaatteita ei ollut käytetty, vaikka hän nimenomaan oli selittänyt, mihin tarkoitukseen mitkäkin olivat.

Soilesta tuntui kummalliselta, että Marjatta kiinnitti tuollaiseen asiaan niin suuren huomion. Mahtoiko lapsi suurestikin siitä piloille mennä, jos hän nukkui yön samoissa alusvaatteissa, joita päivällä oli käyttänyt. Ja olisi Soile toki Sannan alusvaatteet vaihtanut vaikka viisi kertaa päivässä, jos hän olisi ymmärtänyt, miten suuri merkitys sillä Marjatalle oli.

Joka tapauksessa tuollaiseen asiaan puuttuminen asetti Soilelle entistä enemmän paineita. Hän halusi onnistua! Vielä ei ollut hän kasvanut ulos siitä noidankehästä, että vetäisi itsensä ensin äärirajoille ennen kuin antaisi periksi mahdottoman edessä.