Soini ja Veini, tämmöset velikullat juhulii tänään nimipäivääsä.

Soini on suomalainen miehen etunimi. Soini on muunnos ruotsalaisesta nimestä Sven, joka merkitsee 'poikaa', 'nuorukaista'. Nimi on tunnettu jo keskiajalla. Saman nimen mukaelma on myös Veini. Nimi esiintyi Kansanvalistusseuran kalenterissa 1882 ja suomalaiseen almanakkaan se pääsi 1908 päivälle 27. maaliskuuta. Vuodesta 1950 Soini on ollut nykyisellä päivällään. Vuoden 2013 syyskuuhun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Soini-nimen on saanut 1 404 miestä sekä noin 147 naista.

Veini on suomalainen miehen etunimi ja sukunimi. Veini on suomalainen muunnos ruotsalaisesta nimestä Sven, joka on merkinnyt 'poikaa', 'nuorukaista' ja 'aseenkantajaa'. Almanakkaan Veini tuli vuonna 1964 ja suosituimmillaan se oli 1910-1930-luvuilla. Vuoden 2012 elokuuhun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Veini-nimen on saanut 556 miestä sekä alle 21 naista. Sukunimenä Veini oli vuoden 2011 joulukuussa 101 henkilöllä.

Täytyy sanoa, että nuo nimet kyllä joutas mun mielestä jo romukoppaan. Yhtään Soinia en tunne, vaikka sen niminen paikkakunta on kyllä olemassa. Yhen Veinin muistan lapsuuvesta, ja aivan viime vuosilta on tullu tutuks toinenki Veini. Se oli meijän työnohojaaja. Mukava mies oliki ja pätevä hommassaan.

Tänään mulla onki kiireinen päivä. Aamulla meen ensin uimahalliin hikoilemaan pariks tunniks. Sieltä suoraa tukka putkella palaveriin ja vielä iltapäivällä kokoukseen istumaan sihteerin osassa. Illalla ei taija olla mitään pakollista, jos en ny sitte innostu lähtemään lenkille. Oon jo nelijänä iltana teheny semmosen tunnin mittasen sauvalenkin. Pakko sitä on ruveta jotaki tekemään, että saa ihtesä ees jonkillaiseen kuntoon.

Tuosta pällähtiki mieleeni se kesänen lääkärireissu. Yksityiselle ku menin, sain pulittaa käynnistä pitkän pennin. Laskussa oli jos jonkillaista kustannuserää: oli lääkärinpalakkio, toimistomaksu, laitosmaksu ja olikohan vielä jotain muutaki. Eipä se mitään, kaikki maksaa ja työmies on palakkasa ansainnu. Pääasia oli tietenki se, että sain jotaki apua vaivoihini.

Kuinka ollakaan toissapäivänä tipahti postiluukusta lasku. Vielä pitäs samasta käynnistä maksaa 15 euroa lisää. Lääke oli kuulemma jääny laskuttamata. Lääkkeellä tarkotettiin kortisoonia, jonka puoskari tuikkas mun olokapäähän. Seki oli laitosmaksun nimikkeellä. Ku mää olin mielestäni jo yhen laitosmaksun maksanu, aattelin kysästä, mistä mua vielä velotetaan.

Soitin ajanvaraukseen, ja sieltä mut ohojattiin laskutussihteerin pakeille. Sanottiin sen soittavan mulle pikapuoliin takasi. Se pikapuoliin oli sitte eilen. Olin tietenki töissä, eikä mulla sitä laskua ollu mukana. Muistin kumminki suurin piirtein, mitä siihen oli räntätty.

Sihteeri selitti, ku vähäjärkiselle, että laskussa oli selevästi lääkkeen nimi, joka olokapäähäni oli tökätty. Mää taas selitin luurin toisessa päässä, että siellä oli sana ”laitosmaksu”, ja semmosen mää olin jo kertaalleen maksanu sillon heinäkuussa. Summa oli ollu 23 euroa. Miks tämmösiä piti moneen kertaan maksaa ja vielä näin isoja summia?

Kyllä mää pikkusen ihimettelin, ku sain kuulla, että se 23 euroa velotettiin siitä neulasta, jolla mua oli pistetty. Lääke, joka muhun upotettiin, makso 15 euroa. En malttanu olla avautumata asiasta sille sihteerilleki. Eihän se tietenkään niitä hintoja määrää, mutta on musta pikkusen liikaa joutua maksamaan 23 euroa kertakäyttösestä injektioruiskusta ja vielä 15 euroa muutamasta millistä kortisonia. Ei se ruisku sentään mitään arvometallia ollu ja pistäminen sattuki niin turkasesti.

Ei auta kumminkaan itkut näillä markkinoilla. Lasku lankeaa maksettavaks, niin se vaan on. Mutta kallista on, sen mää vaan sanon!