Mies oli minulle hyvänä tukena monessa asiassa ja erityisesti silloin, kun työpaikkaa vaihdettuani sain kokea, mitä on ajojahdin uhriksi joutuminen. Ei hän tietenkään voinut täysin käsittää, mistä oli kyse, mutta hän kannusti minua jaksamaan, kun välillä tuntui, että voimani olivat aivan lopussa. Samoin hän kannusti minua kirjoitusharrastuksessani.

Kaikesta kyllä huomasi, että olin hänelle tärkeä, luultavasti rakaskin, vaikkei hän koskaan suoraan tunnustanut rakkauttaan. Jos hän joskus jotakin sen suuntaista vihjaisi, en koskaan sanonut asiaan juuta enkä jaata, sillä en halunnut herättää hänessä turhia toiveita. Tiesin ja tein sen miehellekin selväksi, ettei meistä koskaan tulisi paria. Minusta oli parempi olla hiljaa miehen tunnustusten edessä kuin ruveta vakuuttelemaan sellaista, mikä ei pitänyt paikkaansa.

Joskus mietin mielessäni, miksi en tuntenut miestä kohtaan syviä tunteita. Hän oli kiltti, auttavainen, antelias, ystävällinen, toiset huomioon ottava, minua kunnioittava, ja paljon muutakin hyvää hänessä oli. Entiseen aviomieheeni verrattuna hän oli suorastaan kultakimpale. Mutta vaikka kuinka yritin asetella näitä ominaisuuksia etualalle, en voinut mitään sille, että ajatus elämästä hänen rinnallaan kauhistutti minua.

Mies harrasti monenlaista liikuntaa muun muassa suunnistusta, ja joskus minäkin osallistuin hänen rientoihinsa. Olin mukana Jukolan viestissä, en kylläkään osallistujana, vaan katsojana. Kokemus sekin, ja tuskinpa muuten olisin koskaan lähtenyt kyseiseen tapahtumaan, ellen miehen mukana olisi sinne mennyt. Ei voi kuin ihmetellä niitä innokkaita, jotka hytisevät kylmässä ja usein kosteassa säässä teltoissaan odotellen lähtövuoroaan. Yhden yön kylmässä teltassa hytistyäni en enää muina kesinä mukaan lähtenyt.

Kotipaikkakunnallaan mies toimi myös ratamestarina, ja minä olin useinkin hänen kanssaan metsässä viemässä rasteja tai hakemassa niitä pois. Otin asian lähinnä lenkkeilyn ja ulkoilun kannalta. Metsässä oli mukava liikuskella.

Toinen vähän erikoisempi urheilumatka oli Pariisin maratooni. Valtavat ihmismassat jonottivat ensin kisanumeroitaan jonon kiemurrellessa monisatametrisenä tapahtumapaikalla. Sitä en enää muista, miksi myös meidän ulkopuolisten piti jonottaa samassa jonossa. Ehkä oli kätevintä ja turvallisinta pysytellä yhdessä. Muuten olisi eksymisen vaara voinut olla suuri.

Isossa hallissa oli tarjolla jos jotakin urheiluun, lähinnä kai juoksuun liittyvää oheistuotetta tietenkin melko kalliiseen hintaan. Minua eivät sellaiset tuotteet kiinnostaneet, mutta mies taisi ostaa tyttärilleen sieltä tuliaisia.

Varsinainen juoksutapahtuma oli sunnuntaina. Pariisin pääkatu oli lähdön jälkeen melkoisessa kunnossa, kun juoksijat olivat heitelleet lämmikkeinään olleita kertakäyttösadetakkeja ynnä muuta roskaa pitkin kadunvartta. Nopeasti roskat kuitenkin siivottiin pois.

Oli erikoinen kokemus seurata juoksijoita heidän taivalluksellaan pitkin Pariisia. Miestä en tähystyspaikaltani nähnyt kertaakaan, mutta muutamia muita seurueen jäseniä kyllä. Suurin osa juoksijoista taisi päästä maaliin asti määräajassa kuka minkäkinlaisessa kunnossa, mies heidän joukossaan.

Illalla kuulimme ikävän tapauksen. Eräs vanhempi suomalaismies oli osallistunut maratonille. Hän oli tullut paikan päälle vaimonsa kanssa, ja pariskunnan oli tarkoitus jäädä kisan jälkeen Pariisiin viikoksi lomailemaan. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut toivotulla tavalla.

Kun mies saapui maaliin, tulivat järjestäjät heti hänen luokseen. Mies sai kuulla, että hänen vaimonsa, joka oli ollut seuraamassa miehensä kisaa, oli saanut vakavan sairauskohtauksen ja viety sairaalaan. Hän oli koomassa, ja ennuste näytti heikolta.

Mies itse kertoi asiasta meille muille matkalaisille. Sain hänestä käsityksen, että hän oli täysin shokissa eikä vielä kunnolla kyennyt käsittämään, mitä oikeastaan oli tapahtunut. Se ei tietenkään ollut mikään ihme. Kuka tahansa olisi shokissa samassa tilanteessa. Kun me muut lähdimme maanantaina kotiin, jäi mies Pariisiin sairaan vaimonsa luokse. Usein jälkeenpäin ajattelin, miten heidän elämänsä järjestyi, mutta koskaan en sitä saanut tietää.