Martta olis mukavasti jatkanu vielä akkain juhulakautta, mutta Jaakko kylymine kivineen touhus väliin. Mutta tänään on Martan vuoro valitella tai ihastella kuumaa keliä.

Martta on heprealaisperäinen naisen etunimi, joka alkukielessä tarkoittaa valtiatarta. Nimen on tehnyt laajalti tunnetuksi Uudessa testamentissa mainittu Martta, Betanian Marian ja Lasaruksen sisar, joka tunnetaan erityisesti tunnollisena taloudenhoitajajana Raamatun Martan mukaan on saanut nimensä myös Marttaliitto, jonka jäsenistä käytetään toisinaan martta-nimitystä. Nimen englanninkielinen vastine on Martha. Suomessa Martan nimipäivä on 26. heinäkuuta. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi on Suomessa annettu 34 922 naiselle ja muutamalle miehelle.

Martta on oikeen komia nimi alakukielellä, mutta mulle tuloo siitä aina semmonen arkinen vaikutelma. Se johtuu vissiin siitä Martasta, joka aina passas ja palaveli muita, ku sisko Maria vaan istuskeli mukavien miesten jaloissa ja kuunteli niijen hyrinöitä. Martassa mua ei ota päähän sen palaveleminen, mutta se ottaa, että se teki siitä semmosen numeron. Se halus, että kaikki huomaa, miten ahkera se on, ja miten laiska taas on Maria.

Kummää aattelen elämääni taaksepäin, niin mussa on ollu tosi palijo Martan piirteitä. Määki oon yrittäny tekemiselläni ja touhuamisellani saaha toisilta huomiota ja hyväksyntää. En oo luottanu siihen, että mää oon ihan hyvä tämmösenäki iliman alituista hössöttämistä. Ku sitte vielä on sattunu ympärille ihimisiä, jotak on osannu käyttää noita mun ominaisuuksia hyväkseen, on oravanpyörä ollu valamis.

Semmosta oli monta vuotta. Vasta ku elämään tuli tarpeeks kovia pysähyksiä, alon mää aatella vähä ihteäniki. Ja eron jäläkeen tai jo vähä sitä ennen mää lopullisesti tajusin, että mun elämä on mun elämää. Ei mun tartte kuluttaa ja hukata sitä yrittämällä epätoivosesti pitää päätäni veen pinnalla, ku elinkumppani yrittää kaikin voimin painaa sitä pinnan alle.

Niin että Marttaa musta ei saa enää kirveelläkään. En rupea kenenkään passariks, vaikka vieläki oon antelias ja auttavainen. Mää oon kumminki oppinu tervettä itsekkyyttä, jota jokahinen tarvihtoo. Ei aina tartte luopua kaikesta omastaan, että toisilla ois hyvä. Siihen jos alakaa, ei semmoselle loppua näy. Ainaki siitä on vaikea tempasta ihteään irti.

Marian osa sopii mulle palijo paremmin. Ei mun tartte tehä mitään, jos en halua, ja ainakaan sen takia en tee mitään, että toisety mua siitä kiittäs. Jos jotaki teen, teen sen ensin omaks ilokseni. Jos se muitaki ilahuttaa, niin hyvä sitte!