Isä, tänään vietetään Isänpäivää. Sinä et ole sitä enää viettämässä, et ole ollut kohta kolmeentoista vuoteen, mutta silti haluan kirjoittaa Sinulle pienen tervehdyksen. Sen kirjeen, joka olisi pitänyt kirjoittaa ja lähettää Sinulle jo eläessäsi, mutta joka vain jäi niin kirjoittamatta kuin lähettämättäkin.

Ja niin kuin tällaiset kirjeet yleensäkin: siitä huolimatta, että osoitan kirjeeni Sinulle, kirjoitan sen kuitenkin itselleni. Niin että ehkä siten ajatellen en kirjoitakaan kirjettäni hetkeäkään liian myöhään.

Jos eläisit, täyttäisit kuukauden kuluttua 98 vuotta. Vaikka kuolemastasi on kulunut jo kolmetoista vuotta, sait silti elää pitkän elämän, johon mahtui monenlaista kokemusta. Olit suuren perheen kasvatti, ja kun sitten perustit oman perheen, syntyi siihenkin monta lasta: kaikkiaan kahdeksan.

Tuohon aikaan ei ollut tapana, että isät juurikaan olisivat osallistuneet lastenhoitoon tai kasvatukseen muuten kuin kurinpitäjinä ja auktoriteetteina. Niinpä minunkin suhteeni Sinuun jäi etäiseksi ja vähän pelottavaksi. Et minun lapsena ollessani koskaan puhunut meille lapsille, et pitänyt meitä hyvänä, et millään tavalla osoittanut rakkauttasi.

Jos meillä oli jotakin asiaa Sinulle, hoidettiin puhuminen ja asian selvittäminen aina Äidin kautta ja avulla. Mieleeni on jäänyt sellainenkin asia, etten lapsena osannut päättää, miten Sinua olisin puhutellut: voisiko Sinua sinutella vai pitäisikö teititellä. Nyt tuo asia naurattaa, mutta silloin se oli kovin vakava paikka.

Niin, olit mielessäni pelottava ja ankara Isä. Muistan kuitenkin yhden kerran, jolloin pidit minua sylissäsi. Oli Sinun 50-vuotissyntymäpäiväsi. Minä olin ujo ja arka lapsi, ja jotkut vieraat aikuiset kiusoittelivat minua siitä. Silloin Sinä otit minut syliisi istumaan, kampasit vaaleaa, silkkistä tukkaani ja sanoit minulle lempeällä äänellä jotain kaunista ja rauhoittavaa. En enää muista, mitä sanoit, eikä se kai ole niin tärkeääkään, mutta tuo hetki on piirtynyt tulikirjaimin sydämeeni osoituksena siitä, että Sinä sittenkin meitä, minua rakastit. Sinulla vain ei ollut keinoja eikä taitoa kertoa sitä.

Luulen, että itsekin kärsit siitä, että luonteesi, saamasi mallit, elämän kovat kokemukset ja mikä kaikki muu vielä estivät Sinua olemasta rakastava isä lapsillesi. Kun tulit vanhaksi, muutuit kuin toiseksi mieheksi, ja lastesi lapset saivat nauttia leikkisästä, mukavasta, lempeästä isoisästä.

Minun suhteeni Sinuun muuttui, kun lähdin kotoa pois. Siihen asti Sinä olit ollut se, jolta minä kysyin neuvoja, kun niitä tarvitsin. Sitten eräänä päivänä vain huomasin, että Sinä kysyitkin neuvoa minulta. Se oli käänteentekevä muutos meidän väleissämme. Jos ne siihen asti olivatkin olleet viileät ja vähän kyräilevätkin ainakin minun puoleltani, olin nyt valmis antamaan anteeksi kaiken, mikä niitä aiemmin oli hiertänyt. Sinusta oli minun silmissäni tullut inhimillinen; nyt koin Sinut Isäksi.

Myös Sinun elämäsi sisälsi tragedian, josta et luultavasti koskaan oikein toipunut. Sinäkin menetit lapsen kuolemalle. Oman lapseni kuoleman jälkeen puhuit siitä kerran kanssani. Vaikka tyttäresi, minun sisareni kuolemasta oli silloin kulunut jo yli 40 vuotta, tulivat kyyneleet yhä silmiisi, kun siitä kerroit. Sisareni oli kuollessaan 14-vuotias. Minä olin tuolloin kolmiviikkoinen vauva, joten en tietenkään tiedä tuosta ajasta ja tapahtumasta muuta kuin sen, mitä minulle on kerrottu. Siinä puhuessamme sanoit, miten raskasta oli, kun juuri oli saanut lapsen lähes aikuiseksi ja sitten hänet menettää.

Taas avautui Sinusta uusi inhimillinen piirre silmieni eteen. Voi, jos nuo piirteet olisivat tulleet esiin aiemmin! Mitä se olisi mahtanut vaikuttaa meidän väliseemme isä-lapsi –suhteeseen? Mitä se olisi kenties vaikuttanut minun nuoruuden kipuiluihini omissa suhteissani itseäni huomattavasti vanhempien miesten kanssa? Isääkö heistä etsin? Isällistä tukea ja turvaako heistä hain?

Mielessäni olen toki noihin kysymyksiin vastannut jo monet monituiset kerrat. Silti niihin joskus vielä palaan, kun katselen elämääni taaksepäin. Sinun kanssasi en niitä enää voi pohtia, mutta ajatuksissani olet läsnä, kun niitä joskus mietiskelen.

Isänpäivä on kääntyy kohta iltaan. Päätän kirjeeni nyt. Isä, kiitos siitä, että sain syntyä juuri Sinun lapseksesi!

Tyttäresi