Vaikka rouva oli muuten melko mukava ihminen, eivät piiat säästyneet työltä minään vuorokauden aikana. Äiti oli kova lukemaan koko ikänsä, myös nuorena. Kun kaikki määrätyt työt oli tehty, asettui hän omassa huoneessaan lukemaan jotakin kirjaa illan ratoksi. Se ei ruustinnalle kuitenkaan sopinut. Eihän nyt piialla saanut olla omaa aikaa, eikä sitä ainakaan lukemiseen pitänyt tuhlata. Niinpä hän tuli ja tyrkkäsi sukankutimen äidin käteen kehottaen kutomaan sitä.

Äiti tietysti teki, kuten rouva määräsi, sillä mitäpä muutakaan hän olisi voinut. Sen verran hän päätti rouvaa kuitenkin napauttaa, että jatkoi sukan kutomista, vaikka kello kolkutteli jo puolta yötä. Hän ei lopettaisi ennen kuin saisi rouvalta luvan. Vihon viimein rouva tuli ilmoittamaan, että nyt voisi kutimen laittaa pois. Opetuksen sai rouvakin. Ei hän tämän erän perästä tuonut sukankudinta, kun äiti tarttui romaaniin sitä lukeakseen.

Koska äiti oli taitava ja nopeaoppinen ihminen, opetti rouva hänelle monenlaisia taitoja. Äiti oppi pappilassa ollessaan muun muassa ompelemaan täkkejä täkkipuissa. Siitä oli myöhemmässä elämässä hänelle hyötyä, kun suuren perheen elatukseksi piti saada jostain rahaa. Äiti hyödynsi taitoaan ompelemalla täkkejä kyläläisille.

Muistan lapsuudesta, miten jännittävää oli, kun joku kyläläinen tuli tuomaan täkkiaineet täkin ompelua varten. Kun täkin teko alkoi, tuotiin tupaan ensin täkkipuut vintiltä, jossa niitä väliaikoina säilytettiin. Käyttökuntoon levitettyinä ne vaativat paljon tilaa, ja ne asetettiin keskelle tuvan lattiaa. Siinä ne seisoivat sitten niin kauan, että täkki oli valmis.

Ensin pingotettiin täkin alapuoleksi tarkoitettu kangas puihin ja ommeltiin kiinni puissa niiden koko matkalla oleviin kangaskaitaleisiin. Sitten levitettiin täyte eli vanu tai siihen aikaan kai useimmiten pumpuli aluskankaan päälle. Se piti levittää tasaisesti, jotta täkistä tuli yhtä paksu joka kohdasta. Täyte ommeltiin kiinni aluskankaaseen lyhyillä pistoilla.

Täytteen päälle levitettiin täkin päällyskangas. Se oli satiinia tai muuta kiiltävää kangasta ja usein kauniisti kuvioitu. Muistan, että väriltään se useimmiten oli jotakin punaisen sävyä, ei kuitenkaan ihan kirkasta punaista. Joskus se oli myös vihreää tai ruskeaa ja se täkki, jonka äiti minulle ompeli, oli väriltään vaaleansininen.

Kun päällyskangas oli levitetty, kiinnitettiin sekin jotenkin puihin kiinni, jotta se pysyi paikoillaan. Sitten alkoi minun mielestäni jännittävin vaihe. Täkki piti kuvioida. Äidillä oli olemassa pahvikaavoja, joiden avulla hän liitua käyttäen piirsi kankaaseen kuvioita. Noiden piirrosviivojen kohdalta hän sitten ompeli yhteen alus- ja päällyskankaan.

Täkin reunoihin ommeltiin tavallisesti suorat ompelet. Jotta niistä varmasti tuli suorat koko täkin matkalta, nekin piirrettiin liidulla. Se tapahtui siten, että äiti kiinnitti täkin toiseen päähän pitkän puuvillalangan niin tiukasti, että se varmasti pysyi paikoillaan. Sitten hän hankasi liitua lankaan. Tämän jälkeen langan toinen pää kiinnitettiin täkin toiseen päähän ja lankaa ”räpsäytettiin” kangasta vasten, jolloin siitä jäi liituvana kankaaseen. Nyt oli pitkä ommel helppo ommella suoraa linjaa pitkin päästä päähän.

Pistot, joita ompelussa käytettiin, olivat hyvin lyhyitä. Neula pistettiin kankaan läpi ja nostettiin ylös lähes samasta kohdasta. Muistan, että täkkejä tehdessään äiti käytti aina sormustinta. Sillä oli helppo painaa neula läpi paksustakin kankaasta ja täytteestä. Ompelu oli varmasti raskasta puuhaa. Usein ompelija joutui seisomaan työnsä äärellä, jotta ylettyi ompelemaan myös keskeltä. Ommellessa vasen käsi pidettiin työn alla, ja se käytti neulaa siinä missä oikea käsikin.

Kun täkki sitten oli valmis, se irrotettiin puista ja reunat ommeltiin kiinni pienin pistoin. Valmis täkki oli kuohkea ja suloisen pehmeä. Kuinkahan moni ihminen lieneekään nukkunut äitini ompeleman täkin alla. Usein täkkejä tilattiin kaksi kappaletta kerrallaan, sillä tuohon aikaan oli tapana antaa hääparille lahjaksi täkit. Ne olivat kalliita ostaa, ja lahjana ne olivat hyvä ja varmasti tarpeellinen ja hyödyllinen valinta.

Äidin täkkipuut ovat tallessa vieläkin. Kukaan ei niillä enää osaa mitään tehdä, mutta ehkä jonakin päivänä yritämme sisareni kanssa vielä opetella sen taidon. Mene tiedä!