Se näkee, ken elää…

Näin kohtalokkain sanakääntein lopetteli kärpänen edellisen (17.6.2011) postauksensa. Aikaakin siitä on kulunut jo useampi kuukausi. Mikä on kärpäselle tullut?  Ovatko sen hennot siivet lopullisesti repeytyneet irti? Ovatko suuret, ihmettelevät ja joka puolelle näkevät verkkosilmät sokeutuneet? Onko virtuaalikynän terä katkennut tai terävänä leikkaava sanansäilä tylsynyt?

Vai onko peräti käynyt niin, että se lopultakin on tajunnut, miten typerien pikkuasioitten parissa se on askarrellut ja aikaansa tuhlannut? Olisiko tuo mokoma löytänyt ruokaa ja uutta pengottavaa ja kaikkien tietoisuuteen saatettavaa jostakin muualta, suuremmilta ja tärkeämmiltä foorumeilta?

Entäpä jos se viimeinkin on löytänyt tai kyennyt hankkimaan itselleen sen, sille niin hartaasti sivullistenkin taholta toivotun ikioman Elämän, ettei enää tarvitse päiviensä ja viikkojensa sisältöä toisten tekemisistä ammentaa.

Tällaisia pohdintoja on saattanut lukijoitten mielissä käväistä. Joku on voinut jopa hiukan kaivata kärpäsen tuttua surinaa, sen sapekkaita lausahduksia tai puolihuolimattomasti heitettyjä ”analyysejä”. Toinen taas on tyytyväisenä huokaissut, kun blogiin sattumalta? osuttuaan on löytänyt sieltä vain tylsääkin tylsemmän, päivästä toiseen samanlaisena pitkäveteisenä lääsyämisenä jatkuvan jatkokertomuksen, jolle ei loppua näytä tulevan.

Tietysti hyvä niin, sillä ainakin sen aikaa, kun kärpänen puuhastelee mokomien muistelusten parissa, pysyy se luultavasti erossa vaarallisista ja räjähdysherkistä aiheista, joita ei parane suurentavien verkkosilmien alle asettaa.

Vai pysyykö…? Se näkee, ken elää…