Tällä reissulla minulla ei kuitenkaan ollut "kantajaa" eikä "autonkuljettajaa" mukana, vaan kaikki mukaan otettava tavara täytyi pakata omaan rinkkaan ja kantaa se selässään. Siinä sitä olikin taiteilemista, ja rinkasta tulikin aika raskas, noin parikymmenkiloinen, kun vielä mukaan otettava teltta tuli minun kannettavakseni.

En ollut päässyt kuin vasta asemalle, kun jo tuntui, että olkapäät ja hartiat ovat tulessa. Syynä oli tietenkin se, etten ollut osannut säätää rinkan hihnoja omiin mittoihini sopiviksi. Loppujen lopuksi sopivat säädöt taisivat löytyä vasta paluumatkalla. Onneksi rinkka päivien kuluessa hiukan keveni, mutta raskas se oli kantaa koko ajan.

Säästösyistä olimme ostaneet vain istumapaikkaliput, vaikka matka kesti koko yön. Tämä säästäminen kyllä kostautui, sillä vaikka junassa oli runsaasti tilaa, ei nukkumisesta tullut mitään, kun yritti sovittaa vartalonsa kahdelle vierekkäiselle penkille ja laskea päänsä käsinojan varaan.

Kaiken lisäksi viereisellä penkkirivillä istui eräs innokas matkustaja, joka olisi halunnut "seurustella" lähellä istuvien kanssa. Kun huomasin hänen innokkuutensa ryhtyä juttusille, varoin visusti vilkaisemastakaan häneen päin. Hän nimittäin käytti jokaisen tilaisuuden hyväkseen alkaen selostaa hiljaisella äänellä omia juttujaan. Kun ääni oli hiljainen, ei jutuista edes saanut mitään tolkkua.

Koittihan se aamu viimein, ja saimme romppeinemme hypätä Rovaniemen asemalle, johon tuntui jäävän melkein koko junan väkimäärä. Vielä oli muutama tunti odottamista, ennen kuin linja-auto kohti Hettaa lähtisi. Ajan kulutimme asemaravintolassa iskuskellen ja aamiaista nauttien. Hyvissä ajoin lähdimme sitten talsimaan linja-autoasemalle, josta bussi lähtisi.

Iltapäivällä monen tunnin automatkan ja auton vaihdonkin jälkeen saavuimme Hettaan. Sääkin oli ollut vaihtelevaa. Välillä paistoi aurinko, välillä satoi vettä. Maisemat olivat kuitenkin kauniit ja ruskaakin näkyi paikoitellen, vaikka kuljettaja sanoikin, että kunnon ruskan alkamista vasta odoteltiin. No, etelästä tulijalle luonnon punaiset ja keltaiset värisävyt olivat kyllä jo ihan oikeaa ruskaa.