Seuraavat päivät olin apealla mielellä. Miehestä ei kuulunut mitään, vaikka hänen profiilinsa olikin edelleen deittipalstalla näkyvissä. Sitten päätin rohkaista mieleni ja kirjoittaa miehelle viestin, jossa muistaakseni kerroin ihmetteleväni kovasti, mikä hänet oli saanut katkaisemaan yhteydenpidon kuin veitsellä leikaten. Samalla sanoin varmaan myös sen, että sydämeni oli lyönyt monta ylimääräistä lyöntiä sinä aikana, jolloin viestit olivat singahdelleet bittiavaruuden halki toiselta toiselle.
Viestitellessämme olin antanut miehelle puhelinnumeroni. Lopettaessaan kirjoittelun lyhyeen hän oli ilmoittanut, ettei aikonut sitä koskaan käyttää. En ajatellut asiaa enempää, olin vain surullinen, että kaikki oli loppunut jo ennen kuin se oli ehtinyt kunnolla alkaakaan. Jos silloin olisin tiennyt sen, minkä myöhemmin sain tietää, olisin joutunut punnitsemaan asioita uudelleen ja olisin ehkä toiminut toisin.
Sillä hetkellä toimin kuitenkin sen hetkisen tietämykseni varassa. Näin selkeästi vain yhden asian. Olin toivottoman ihastunut mieheen, lähes haavekuvaan, josta en tiennyt käytännössä mitään. Halusin saada selvyyden siihen, miksi mies toimi niin kuin toimi.
Viimeisessä viestissään hän oli kirjoittanut, miten mukavaa minun kanssani oli ollut kirjoitella. Olin hänen mielestään hieno, täynnä tunneälyä oleva nainen, josta kuka tahansa mies voisi olla ylpeä. Tuollaiset sanat, olivatpa ne sitten totta tai pelkkää sanahelinää, olivat tietysti kuin mettä ja hunajaa rakkautta huutavalle sydämelleni. Samalla ne kuitenkin viilsivät veitsen lailla. Mitä virkaa oli tunneälyllä tai muillakaan hienoilla ominaisuuksilla, joita mies minussa oli näkevinään, kun kukaan ei kuitenkaan halunnut olla minusta ylpeä? Olin yksin, ja nyt tämäkään mies ei halunnut ”ylpeillä” minusta, vaikka ylisti minua maasta taivaaseen.
Näin jälkeenpäin on taas helppo sanoa, että jossakin pääni sisällä olisi nyt pitänyt soida ja kovaa, mutta eipä vain soinut. Olin lapsellisen ihastunut varmasti yhtä paljon mieheen kuin hänen imarteleviin sanoihinsa, joissa en osannut nähdä minkäänlaista petosta. Oliko niissä sitä? Loppujen lopuksi, kaiken kokemani jälkeen minun on myönnettävä, ettei tainnut olla, vaikka jossain muussa sitä sitten olikin.
Minä, joka itse toimin rehellisesti, oletin sinisilmäisesti, että toisetkin toimivat niin. Mihin kaikkeen sinisilmäisyyteni minut johti, sen sain pian nähdä, mutta yhtä kaikki näin vuosienkin jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että kaikki se on toden totta ollut elämisen arvoista!
Kommentit