Taas Pekka erehtyi. Ei Liisa pelotellut, vaan oli aivan tosissaan. Kun ei Pekalta solmion solmu ruvennut löystymään eivätkä paidan napit aukenemaan, tempaisi Liisa yhdellä vedolla solmion pois Pekan kaulasta. Siinä samalla taisi rapsahdella muutama nappikin ympäri huonetta.

Tätä ensimmäistä väkivallantekoa seurasi vielä Sirkan pampun kipakka isku käsivarteen. Pekka älähti kivusta ja säikähdyksestä ja tarttui käsivarteensa. Siitä oli seurauksena ainoastaan entistä kivuliaampi pampunisku tällä kertaa suoraan sormille.

Kivun kyyneleet puristuivat Pekan silmänurkkiin. Ne nähdessään katsahtivat Liisa ja Sirkka ivallisesti toisiinsa, ja Liisa loihe lausumaan: - Joko alat totella, vai vieläkö tarvitaan lisää koulutusta? Ei meiltä Sirkan kanssa ihan heti konstit lopu. Me olemme ennenkin niskuroivia asiakkaitamme saaneet kuriin ja järjestykseen. Sopivan koulutuksen ja niskan taiton jälkeen on heistä tullut mitä kuuliaisimpia ja tottelevaisimpia käskyläisiämme. Kyllä sinustakin sellainen vielä saadaan joko niin, että suostut kiltisti yhteistyöhön, jolloin me Sirkan kanssa vältämme turhaa väkivaltaa, tai sitten niin, että ruoska ja pamppu laulavat. Valinta on sinun, me kyllä kunnioitamme päätöstäsi.

Tällaisia Liisa jutteli aivan tavallisella, pehmeällä ja hiljaisella, suorastaan kehräävällä äänellä. Pekka kuunteli kauhuissaan. Hän näki jo sielunsa silmillä oman runnellun ja raiskatun ruumiinsa makaamassa alistettuna ja kiusattuna jossakin nurkassa täysi näiden julmien naisten tahtoon taipuneena.

Kukaan ei tiennyt, että hän oli lähtenyt viikonlopun viettoon Sirkan luo. Ei hän ollut maininnut tästä sanallakaan kenellekään. Työpaikalla kaikki luulivat, että Liisa makasi henkitoreissaan sairaalan teho-osastolla, ja Pekka itse vietti hiljaista, murhemielistä viikonloppua omissa oloissaan Liisan kohtaloa surren ja itseään samalla säälien. Kukaan ei osaisi ruveta hänen peräänsä kyselemään ainakaan ennen maanantaita, jos sittenkään. Pelko ja kauhu valtasivat Pekan mielen ja hän vaipui ääneen itkien lattialle…