Yövuoron aikaan väsytti aina niin vietävästi.

Vaikka oli tehnyt kolmivuorotyötä jo vuosikymmenten ajan, ei Mikko vieläkään ollut siihen tottunut eikä luultavasti koskaan tottuisikaan. Olisihan hänellä tietysti ollut mahdollisuus vaihtaa päivämestarin vakanssillekin, mutta se olisi tiennyt isoa lovea tilipussiin, ja Mikko oli mies, joka ymmärsi rahan päälle. Jos sen hankkiminen nyt pieniä uhrauksia vaatikin, niin olihan sitten niin mukava tunne, kun tiesi, että takataskussa ja vähän muuallakin oli aina pieni pesämuna.

Sitä paitsi vastarakennetusta talosta oli vielä sievoinen summa velkaa, ja Pirkollekin oli pitänyt maksaa hiukan, sillä olihan tämäkin rahojaan ja varojaan rakentamiseen sijoittanut. Hyvänä apuna rakentamisessa olivat olleet niin rahat kuin Pirkon kotitalon metsistä saatu puutavarakin Pirkon ja tämän sukulaisten työpanoksesta puhumattakaan. Joten tyytyväinen saattoi Mikko kaiken kaikkiaan olla, kun niin vähin taloudellisin uhrauksin oli kihlauksen purkautumisesta Pirkon kanssa selvinnyt.

Mukavalta tuntui näin syksyisenä kauniina iltapäivänä uudentuoksuisessa talossa loikoilla sängyllä puolihorteessa ja antaa ajatusten kuljeskella sinne tänne. Vielä aivan ei kannattanut käydä nukkumaan ennen yövuoroon menoa, mutta olo oli sen verran vetelä, että mihinkään töihin ei ollut haluja ryhtyä. Olisihan niitä toki ollut. Jotain pienen pientä viimeistelyä olisi sisälläkin, ja ulkoa nyt ainakin löysi työtä pelkäämätön, ahkera ja pikkutarkka mies monenlaista puuhaa. Mutta tältä päivältä ne saivat jäädä. Ehtisi ne myöhemminkin.

Mikon ajatukset palasivat Pirkkoon ja heidän purkautuneeseen kihlaukseensa. Pirkko oli ollut kyllä kaikin puolin täydellinen ja Mikolle sopiva seksikumppani, mutta hänen luonteensa rajuus ja äkkipikaisuus oli alkanut pelottaa Mikkoa. Mikko oli varma, että jos hän olisi nainut Pirkon, olisi jompikumpi heistä kannettu jonakin päivänä toisen tappamana ulos yhteisestä kodista.

Mutta talonrakennuksessa Pirkosta oli kyllä ollut paljon hyötyä. Isokokoisena ja riuskana ihmisenä hän monessa suhteessa muistutti miestä ja tarttui melkein työhön kuin työhön. Hänellä oli myös miehisiä harrastuksia kuten metsästys, ja hän osasi ampua jopa paremmin kuin Mikko. Sekin pelotti Mikkoa, sillä hänellä oli monia aseita, eikä koskaan voinut olla varma, milloin Pirkko suuttuisi jostakin asiasta niin, että menettäisi täydellisesti malttinsa ja harkintakykynsä ja tarttuisi aseeseen vakavin seurauksin. Pirkkohan oli kaiken kukkuraksi vielä sairaalloisen mustasukkainen.

Niin että oli oikein hyvä asia, että kihlaus oli purkautunut. Oikeastaan ei olisi koskaan pitänyt kihlautuakaan, mutta kun Pirkko sitä niin kovasti halusi, ja Mikko oli tullut luvanneeksi Pirkolle kihlat ostaa. Täytyihän sitä sanansa pitää, mutta koko kihlausajan oli Mikko kyllä yrittänyt ohjailla asioita vähän siihen suuntaan, että Pirkko ymmärtäisi, ettei avioliitosta mitään tulisi.

Ei Mikosta suoraan sanojaksi ollut. Ja sitä paitsi kaikkihan piti saada näyttämään siltä, että Pirkko oli syypää kihlauksen purkautumiseen. Mikko ei aikonut vastuuta ottaa siinä asiassa. Ei hänellä ollut tapana syyllisyyttä tuntea. Aina hän oli osannut sälyttää sen toisen kontolle ja vastaisuudessakin aikoi niin tehdä. Kokemusta häneltä ei puuttunut.

Hiukan harmitti se, että eron myötä oli hyvä seksikin loppunut kuin kanan lento. Parin viikon kuluttua erosta oli Mikko jo ollut kuin tulisilla hiilillä, viettänyt reippaan ravintolaillan vieraalla paikkakunnalla ja iskenyt sieltä naisen, jota sitten oli tapaillut koko menneen kesän ja alkusyksyn.

Eihän Riitta nyt oikein vastannut Mikon käsityksiä hänen elämänsä naisesta, mutta tämä oli kuitenkin nainen, luonteeltaan tasainen Pirkkoon verrattuna ja oli hänestäkin ollut jo paljon apua, kun Mikko oli kesämökin kattoa uusinut. Riitta oli selvästi, jos ei nyt aivan umpirakastunut, niin ainakin kovasti ihastunut Mikkoon. Mikko oli käynyt Riitan kotonakin Itä-Suomessa, mutta ei hänellä sen kummempia tulevaisuudensuunnitelmia Riitan varalle ollut. Riitta oli vastaus hänen naisenpuutteeseensa, nöyrä ja ahkera apulainen, kun Mikko apua tarvitsi, eikä juurikaan heitellyt kapuloita rattaisiin.

Elämä tuntui oikeastaan aika mukavalta. Riitta asui onneksi niin kaukana, että halutessaan saattoi Mikko tapailla muita vanhoja tuttavuuksiaan, vaikka Pirkkoakin. Riitta ei sitä saisi tietää. Hyvin olivat asiat Mikon elämässä, kunhan tämän yövuoron vielä saisi mennyksi. Sitten pakkaisi Mikko metsästysvehkeet autoonsa ja lähtisi mökille sorsia ampumaan…