Kun saavuin sovittuun tapaamispaikkaan, oli mies siellä jo minua odottamassa hymyilevänä ja ihan miellyttävän oloisena. Ainakin ensivaikutelma oli sellainen, että se antoi luvan odottaa tapaamiselta ehkä hiukan enemmän kuin yhdet kahvit, mutta mistäpä sitä koskaan varmasti tiesi. Yksi väärin valittu sana tai sopimaton mielipide tai asenne, ja siinäpä sitä taas kohta oltiin uusille treffeille hankkiutumassa.

Kun puolihuolimattomasti tutkailin miehen ulkoista habitusta, tuli minulle vaikutelma, että mies näytti kyllä huomattavasti vanhemmalta kuin ilmoitetut numerot antoivat olettaa. No, jotkuthan vanhenevat nopeammin kuin toiset, tuumin, enkä antanut ajatuksenpoikasen häiritä sen enempää. Mies ei myöskään ollut vartaloltaan niin hyvässä ja treenatussa kunnossa, kuin oli profiilissaan antanut ymmärtää.

Mutta kerrankos sitä sellaista sattui. Kaikkihan me vanhenemme ja rupsahdamme kukin omaan tahtiimme. Muutama ylimääräinen ilmoittamaton kilo vyötärönseudulla ei tee kenestäkään vielä kelvotonta ihmistä. Nyt oli yritettävä välttää lillukanvarsiin lankeamista, jos mies muuten tuntuisi sopivalta.

Ostimme kahvit ja siirryimme rauhalliseen pöytään niitä nauttimaan ja samalla toisiimme tutustumaan. Mies kertoi muuttaneensa vastikään paikkakunnalle työn perässä. Miehen jatkaessa jutusteluaan tulin kuitenkin siihen tulokseen, että suurempi syy kuin työ oli muuttoon ollut pieni tytär ja ex-vaimo. Nainen oli vajaat kymmenen vuotta sitten Venäjältä Suomeen naitu lääkäri, joka oli hankkimassa pätevöitymistä paikkakunnan sairaalassa voidakseen joskus toimia ammatissaan täällä Suomessakin.

Mies kertoi, että oli kovasti rakastuneena mennyt naimisiin tämän venakon kanssa. Kun sormukset olivat sormissa, kaikki viralliset paperit kunnossa, ja lapsi ilmoitti tulostaan, oli nainen sanonut piutpaut koko avioelämälle. Mies jäi lehdelle soittelemaan ja sai havaita naisen käyttäneen häntä pelkästään hyväkseen Suomeen päästäkseen. Kun lapsi syntyisi, ei häntä voitaisi enää palauttaa Venäjälle. Lapsellahan oli suomalainen isä ja niin ollen oikeus asua Suomessa. Sama oikeus oli tietysti myös lapsen äidillä.

Avioero tuollaisesta tietenkin oli seurannut. Ex-vaimo oli muuttanut minun asuinpaikkakunnalleni, ja mies oli seurannut nyt perässä, vaikka hänellä oli talo entisellä kotipaikkakunnalla. Eipä aikaakaan, kun mies oli kaivanut povitaskustaan nipun kuvia. Niissä oli kuvattuna miehen talo ja muu mammona kaikista mahdollisista kulmista ja vinkkeleistä. Niitä hän alkoi nyt minulle esitellä.

Siinä kohdassa naksahti päässäni ensimmäisen kerran. Jos jotakin erityisesti ensimmäisten tutustumisten aikana inhosin, niin se oli juuri tuo muutamien miesten kiihkeä halu päästä kertomaan, mitä kaikkea he omistavat. Taloja, autoja, veneitä, kesämökkejä ja kaikkea siltä väliltä esiteltiin niin kuvin kuin sanallisestikin. En voi mitään sille, että kun näin tapahtuu, tekee mieleni nousta tuolilta, kiittää seurasta ja toivottaa miehelle hyvää jatkoa mammonansa kanssa.

Tämä mies taisi tympääntyneen ilmeeni huomata, sillä hän kiirehti selittämään, että talo oli historiallisesti arvokas suojelukohde ja siksi tärkeä. Vaikka olen kaiken vanhan, kauniin ja arvokkaan ystävä ja kannatan kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten suojelua, en voi sietää sitä, että sellaisella yritetään jotenkin luikerrella suosiooni.

Mies sai omistaa vaikka puolet maapallosta. Omaisuudella, sen määrällä tai arvolla ei minua hurmattaisi. Mieluummin ottaisin vaikka minkälaisen resupekan ja köyhän kirkonrotan kuin itseään ja omistamistaan täynnä olevan materialistin. Kohteliaisuudesta vilkuilin kuvia hiukan, mutta muistin kyllä mainita, että nyt nykäisi mies jokseenkin väärästä narusta. Yhtäkkiä mies ei tuntunutkaan enää lainkaan kiinnostavalta.