Jo autossa oli Isäntä ehdottanut Rotalle pitsan hakemista iltapalaksi. Minä höristin korviani. Pitsa oli minunkin herkkuani, vaikken yleensä saanutkaan siitä kuin reunat ja nekin vasta kovina käppyröinä. Rotalla ei tuntunut olevan mitään pitsanhakua vastaan. Hän valitteli näläntunnetta, vaikka varmasti oli syönyt päivällä työpaikallaan. Mutta olisiko iloisella tunnelmalla, joka autossa nyt vallitsi, ollut jotakin tekemistä asian kanssa. En miettinyt sitä sen enempää. Eihän pitsaa varsinaisesti minulle edes haettu.

Kun päästiin kotiin, juoksin tietysti ensimmäiseksi jalannostolle. Vasta sitten kiiruhdin sisään. Onneksi kupissani oli raikasta vettä, sillä olihan siitä jo monta tuntia, kun edellisen kerran olin saanut kieltäni kostuttaa. Join oikein reilun annoksen, ja Rotta täytti kuppini heti uudestaan. Sitten väki alkoi syödä. Jaanakin oli tullut poissa ollessamme koulusta. Isäntä tarjosi minulle nakkia. Otin sen suuhuni, mutta se ei maistunut oikein hyvältä suussani, vaikka minua hiukoi kaiken makean syömisen jälkeen. Pudotin vähän pureskellun nakin lattialle, josta Rotta sen sitten korjasi kuppiini odottamaan parempaa ruokahalua.

Oloni oli selvästi kohentunut. Tuntui, että vatsaani kouristava kipu oli viimein hellittänyt. Lääkäri oli varmasti antanut minulle jotakin lääkettä. Asetuin ruokailutilan pehmeälle matonnurkalle makaamaan. Siinä minulle on tapana aina maata, kun laumani ihmisjäsenet syövät. Vaivuin jonkinlaiseen horteeseen. Kun ihmiset nousivat pöydästä, menin eteiseen ja laskeuduin maata keskelle lattiaa.

Minua väsytti niin, että olin vaipua maan alle. Kohta nukahdin syvään uneen. Heräsin säpsähtäen vasta, kun Rotta silitteli minua. Hän oli lähdössä kotiin. Sitä ennen hän kuitenkin tarjosi minulle paria suolaista kinkkusiivua. Hotkaisin ne yhdellä nielaisulla, vaikka nakin olinkin jättänyt syömättä. Suolaiset lihamakkarat ovat herkkuani, ja Rotta on totisesti pitänyt kiitettävästi huolta siitä, että sellaisia aina löytyy pakastimesta varta vasten minulle hankittuina. Olen ollut ymmärtävinäni, että se liittyy jotenkin hänen harrastukseensa, mikä se sitten lieneekään.

Ainoa ongelma niiden syömisessä on Isännän hatara muisti. Kun edellinen tyhjä paketti heitetään roskiin, ei hän läheskään aina muista ottaa uutta pakettia sulamaan välittömästi. Itse en valitettavasti vielä osaa avata pakastimen ovea, mutta onko sekin taito tässä opeteltava vielä vanhoilla päivillään. Olisihan ikävää, jos hyvät suolamakkarat jäisivät suotta pakastimentäytteeksi, sitten kun minua ei enää ole, sillä ihmisille ne tuskin kelpaavat.

En jaksanut lähteä Rottaa saattelemaan, vaan kävin uudestaan nukkumaan. Tuntui taivaalliselta nukkua pitkästä aikaa kunnolla. Uneni ovat viime aikoina olleet todella pinnallisia ja vähäisiä, kun juomassa ja pissalla on pitänyt ravata yhtenään. Lisäksi kivut ovat pitäneet minua valveilla. Mutta nyt annoin unen tulla ja uneksin kesästä ja siitä, että Kaisa tulee kotiin.