Punahilkka saapui kotiin ja huokaisten asettui hän taas elämään tavallista, sudetonta elämäänsä. Ei ollut tämäkään susi oikeasti sytyttänyt lemmenpaloa Punahilkan rintaan, vaikka muuten oli Punahilkkaa kyllä monella tapaa hyvänä pitänyt ja saanut hänet tuntemaan itsensä kauniiksi, haluttavaksi ja kiihottavaksi hilkaksi, jolla ikävuosistaan huolimatta oli vielä runsaasti annettavaa sudelle kuin sudelle monellakin saralla, eikä kaikkein vähiten sillä, jolla lemmenjuomia tarjoiltiin.

Mutta pelkät lemmenleikit, vaikka miten hyviä olisivat, eivät sittenkään olleet tarpeeksi Punahilkalle. Enemmän hän tahtoi, paljon enemmän. Hertta-sarjojen fantasiat ja kuvitelmat eivät hänelle riittäneet; aikuisten oikeassa todellisuudessa tahtoi hän elää ja sen mielikuvitusrikkaudesta energiaa päiviinsä ammentaa. Mutta ne olivat sellaisia asioita, ettei niistä muille puhuttu, vaan viisaasti vaieten ne kätkettiin jonnekin omiin salaisiin mietteisiin ja vain itselle oli varattu avain niihin lukkoihin, joilla ovet sinne avattiin.

Perin pieneksi tuntui siis susiturkki tälläkin kertaa jääneen. Vain muutama lähes karvaton riekale oli Punahilkalle jäänyt käteen. Ei niistä saisi turkkia, jolla itsensä syysmyrskyn riepotukselta suojaisi, puhumattakaan siitä, että niihin kääriytyneenä voisi istuutua kannonnokkaan suden keittämää nokipannukahvia ja nuotiolla paistamia plättyjä maistelemaan.

Ei tässä nyt auttaisi muu kuin lähteä uudestaan Susimetsään ansalankoja virittelemään. Jospa sieltä sitten joku karvaturri löytyisi, josta edes korkeatasoisen blogitarinan voisi kertoa kiinnostuneitten luettavaksi. Ja ainakin sitten voisi tehdä vertailevaa tutkimusta eri susien taidoista niin sänkykamarissa kuin kukaties muuallakin…

Mutta ei ennättänyt Punahilkka vielä uudestaan somia jalkojaan korkokenkiin pujottaa ja Susimetsän poluille pujahtaa, kun alkoi tapahtua. Muutaman päivän kuluttua hän työasioitaan illansuussa hoitaessaan sai tekstiviestin. Kukapa muu kuin vahinkosusi se sieltä tälläkin kertaa tekstaili. Kertoi kännykkänsä olleen pari päivää huollossa, ja siksi vasta nyt ottavansa yhteyttä. Eipä siinä monta viestiä ehditty vaihtaa, kun puhe jo kääntyi parin päivän takaiseen tapaamiseen. Suden viesteistä päätellen oli tämä siihen kovasti tyytyväinen, ja eihän Punahilkallakaan ollut huonoja muistoja korin pohjalle jäänyt, ei toki.

Kun Punahilkka tuli kotiin, jatkettiin tekstailua vielä ja taidettiinpa ihan puhelinlinjakin avata. Mitään sen kummempaa ei sovittu, mutta kaikesta päätellen yhteydenpitoa siis jatkettaisiin ainakin jollakin tasolla.