Illaks me oltiin luvattu mennä kanatalolle, ku sisko halus vielä nähä tytön ennen lähtöään. Toinen syy oli se, että viime viikolla alako telekkarista hyvä sarijaohojelma. Ku mulla ei oo telekkaria, niin me mentiin sitte ”naapuriin” kahtomaan sitä ihan niin ku ennen vanhaan. Mulla jää ohojelman seuraaminen noihin kahteen kertaan, ku ei sitä telekkaria kerran oo. Vähä harmittaa, ku se vaikutti tosi hyvältä ja mielenkiintoselta ja jännältäki ohojelmalta. Mutta sen takia en kyllä meinaa telekkaria itelleni hankkia!

Sarija kertoo elämästä 1300-luvun Englannissa, jossa kaikki juonitteloo toisiaan vastaan, naisväellä ei oo mitään arvoa, eikä kenenkään henki yleensäkään oo oikeen minkään arvonen. Jokahinen tavotteloo omaa etuaan ja tappaa muita, jos siitä itelle saa jotain hyötyä.

Ne, joista ei jostain syystä tykätä, poltetaan noitina roviolla tai veetään hirsipuuhun. Ihimiset on taikauskosia ja heleposti höönäytettävissä. Kuningas verottaa köyhää kansaa niin palijo ku ikinä, että Englanti vois sotia ympäri maailmaa. Elämä on raakaa ja julumaa eikä keneenkään oikeen voi luottaa.

Ku me kerran mentiin elokuviin, niin me vietiin eväät mennessä, ku meille oli talon puolesta luvattu vaan popkoornia, eikä me kumpikaan niistä oikeen välitetä. Sisko paisto lettuja ja kaupasta ostettiin vielä hilloa ja jätskiä. Kotikutosta jätskiä oli kumminki vielä niin palijo jälellä, että paketti jäi avaamata kokonaan. Saa talonväki sitte pistellä sen poskeesa tai tarijota vieraille.

Kanatalouspuolelta oli ikäviä uutisia. Aamulla oli kanalasta löytyny yks rikottu muna. Sitä ei tiijetty, kuka sen oli rikkonu. Oliko se kanojen tekosia vai oliko vaikka orava käyny tihutöissä. Onneks kumminki oli löytyny vielä toinenkin, ehejä muna, niin että aivan ei tullu munatonta päivää.

Mutta tuo munan rikkominen huolettaa kyllä. Semmonen kana, joka rupeaa rikkomaan munia, asetteloo päätään pölökylle. Kamalalta tuntuu, jos joku noista kolomesta pitää tappaa sen takia, oli se sitte kuka vaan. Ja mistäs sen sitte saa seleville, kuka se on? Täytyy varmaan pitää vahtia kaiken yötä kanalassa, ettei ny ainakaan väärää kanaa lahtaa.

Siinä samalla, ku töllötettiin telekkaria, me vähä hierottiin toistemma hartioita ja yllätys, yllätys aamulla ei kummankaan päätä pakottanu. Mun pää on ollu terve koko päivän, ja se on tuntunu kyllä aivan taivaalliselta olotilalta. Jos se on olluki jotain jumitusta tuolla niskossa ja hartioissa, joka sen migreenin on aina saanu aikaan. Toivotaan niin.

Sisko lähti sitte tänään. Sen pikku lomanen oli oikeen onnistunu. Se sisälsi kulttuuria, viihettä, kirppareita, kyläilyä ja oleilua kaikkia sopivasti ja hyvän sään vallitessa. Kummää tulin kotiin asemalta sitä viemästä, mää aattelin, että ny se vei auringonki mennessään, niin kylymäks heitti iliman.

Mutta ny ku mää tätä kirijottelen, paistaa aurinko taas komeasti eikä sateesta oo tietoakaan. Koko aikana ei satanu, niin ku siskon kotiseuvuilla oli satanu. Vähä toistakymmentä astetta vaan oli ollu lämmintä ja kovin syksystä. Vaikka lupailihan se tännekin jo viilenevää ja syksyisiä kelejä. Lämpöäki vaan yheksäntoista astetta. Joopa, joo, jos yheksäntoista astetta on syksystä keliä, niin mikähän se sitte on sitä kesästä. Mutta yli kahenkymmenen nousi mittari tänäänki jossain vaiheessa ja se kamala tuuli on tainnu pikkusen rauhottua.

Mää en osaa taas alakaa oikeen mihinkään sen siskon lähön jäläkeen. Se on kumma, miten sitä äkkiä tottuu toisen oloon niin, että sitte ku taas jää yksin, on oikeen vähä niin ku sairas jonku aikaa. Mutta kyllä mää jo huomenissa taas on päässy tolopilleni siinäki asiassa ja osaan taas nauttia omista oloistani.

Ei ainakaan tartte laitella niin säntillisesti ruokaa, ku on vaan itekseen. Nyt pitäs vaan keksiä, mitä sitä vielä tekis tänä iltana, ku on niin aikanen vasta, ja keliki näyttää hyvältä. No, ainahan mää oon tekemistä keksiny, eiköhän se nykkin onnistu!