Punahilkka ja Susi olivat niin toisiinsa keskittyneet, etteivät lainkaan huomanneet uteliaita silmäpareja, jotka seurailivat heidän tanssiaan. Mutta äkillinen salamavalon välähdys sai heidät, varsinkin Suden palaamaan utuisista sfääreistään maan pinnalle niin nopeasti, että Punahilkka oli lentää nurin. Susi nimittäin irrotti otteensa Punahilkasta ja ryntäsi valokuvaajan kimppuun.

Ei ennättänyt onneton kuvaaja edes kunnolla tajuta, mitä tapahtui, kun Susi jo oli tempaissut kameran hänen käsistään ja silmät leimuten alkoi poistaa siitä äsken otettuja kuvia. Siinä poistotouhussa taisi mennä paljon muitakin kuvia kuin Punahilkasta ja Sudesta näpsittyjä, mutta tässäkin asiassaSsusi osoitti olevansa perusteellinen susi. Varmuuden vuoksi poistettiin kaikki, joissa olisi saattanut olla hämärä varjokin asianosaisista.

Nyt heräsi jo ravintolan henkilökuntakin. Kiireesti tuli ovimies paikalle ja poisti vuorostaan koko kuvaajan ravintolasalista. Kameransa sai mies sentään pitää, kun vielä kertaalleen oli tarkistettu, ettei siihen varmasti ollut jäänyt mitään todisteita Punahilkan ja Suden yhteisestä tanssista.

Hyvin alkanut ilta oli saanut ikävän käänteen. Susi pyyteli tietenkin vuolaasti anteeksi sattunutta tapahtumaa ja omaa äkkipikaisuuttaan. Hänen olisi pitänyt olla tarkempi paikkaa valitessaan, mutta tässä työssä ei aina varmisteluista huolimatta voinut olla varma, että kaikki sujui suunnitelmien mukaisesti. Toivottavasti Punahilkka nyt ei ollut kamalasti säikähtänyt? Susi toivoi, että yhteistä iltaa voitaisiin jatkaa kaikesta huolimatta.

Ei Punahilkka säikähtänyt ollut. Olihan jotain tällaista saattanut odottaakin tapahtuvaksi. Ei nyt ehkä ensimmäisellä tapaamisella, mutta jossain vaiheessa kuitenkin. Tietenkin hänen olisi nyt uudelleen arvioitava, halusiko hän tavata Sutta, jonka seurassa saattoi tapahtua melkein mitä tahansa. Tapahtumat sinänsä eivät Punahilkkaa pelottaneet, mutta oliko hän valmis siihen kaikkeen ikävään, mitä niistä kenties seuraisi.

No, lautasella näytti olevan vielä jäätelöä eikä Punahilkka ollut sellainen hilkka, joka heitti pois sellaista, josta vielä saattoi nauttia. Hän ei ollut helposti luovuttavaa tyyppiä ja oli sitä mieltä, että jos pelkäämään ryhtyisi, niin sitten saisi pelätä jatkuvasti ja koko ajan. Eikä sellainen ollut Punahilkan mielestä mitään elämistä. Hengittää piti koko keuhkokapasiteetillaan ja elämää oli nautittava täysiä suullisia.

Jos elämisen seurauksena joskus tulisi lunta tupaan oikein kahmalokaupalla, kyllä se sieltä joskus poiskin sulaisi, ja sulamisvedet veisivät mennessään kaikki pettymykset ja pahat mielet jättäen jälkeensä perustan, jolta kokemuksistaan ehkä jotakin uutta susista ja itsestäänkin oppineena hilkkana oli taas hyvä lähteä uteliaana ja elämännälkäisenä uusille susipoluille rallattelemaan.

Näin Punahilkka tuumiskeli ja istahti takaisin pöytään sen herkuista ja Suden miellyttävästä seurasta nauttimaan. Kohta virisi taas innokas keskustelu näiden kahden välille, tassuja siliteltiin, suukkosiakin pöydän yli vaihdettiin. Vaikka Punahilkka oli etukäteen hiukan epäillyt tanssinautintoa Suden kanssa, huomasi hän nyt, että se sujuikin yllättävän hyvin. Tämän Suden vietäväksi hän antautui vastaan panematta, tämän Suden käsivarsille hän taipui herkästi kuin pajunvarsi.

Aika kului kuin siivillä, ja oli ryhdyttävä miettimään, miten ja missä iltaa jatkettaisiin. Susi ehdotti, että koska Punahilkan oli oltava omalla työpaikallaan aamukahdeksalta ja hänen itsensä omissa töissään puoleen päivään mennessä, Suden kuljettaja kyytisi heidät Punahilkan kotiin.

Näin tehtiin, ja kun syksyinen, harmaa aamu verkalleen avasi utuisia silmiään, näki se Punahilkan ja Suden raukeina, tyytyväisinä ja tyydytettyinä toistensa sylissä. Ei toki kuitenkaan niin tyydytettyinä, etteikö vielä ennen eroa olisi halunnut toisen turkissa ja iholla hetkisen viivähtää.