Deittisivuston blogista saattoi jatkuvasti seurata, ketkä sitä kävivät lukemassa. Oli heitä, jotka kävivät kerran, mutta paljon oli myös vakituisia vierailijoita. Jotkut niistä miehistä, jotka olin tavannut, kävivät myös blogia lukemassa. Osaa heistä taisi hieman pelottaa, että joutuisi päähenkilöksi seuraavaan susitarinaani. Koskaanhan ei voinut aivan varmasti tietää, millaisin hansikkain kyseistä ”sutta” käsittelisin. Kohtelu saattoi olla neutraali tai sitten jotain aivan muuta. Oli siis viisainta olla kuulolla, jotta voisi vaikka kommentissa oikaista aivan väärät tiedot.

Se on kyllä sanottava, etten koskaan levitellyt vääriä ja valheellisia tietoja kenestäkään. Mutta tietysti asioista saattoi olla näkemyseroja. Minä kerroin oman käsitykseni tapahtumista. Mies oli saattanut kokea kaiken täysin eri tavalla. En myöskään kirjoittanut tarinoita siten, että niistä olisi voinut kyseisen henkilön tunnistaa. Nimiä ja paikkoja ei mainittu, mutta jokainen mies, josta kirjoitin, tunnisti itsensä takuuvarmasti, jos sattui tarinoita lukemaan.

Oli heitäkin, jotka suorastaan tarjoutuivat tarinan ”sudeksi” ja kyselivät, joka kohta heistä kirjoitan. Sellaisiin suhtauduin aina hiukan varauksella, mutta kyllä muutama itseriittoinen mieskin oman tarinansa sai. Sitä en muista, että kukaan päähenkilöiksi valituista olisi koskaan kommentoinut kirjoituksiani leimaten ne valheiksi tai keksityiksi jutuiksi.

Muut lukijat kyllä aika useinkin epäilivät tarinoiden todenperäisyyttä. En vastannut epäilyihin mitään, sillä en koskaan ollut väittänytkään kirjoittavani pelkkää faktaa, vaikka se useimmiten sitä olikin. Annoin ihmisten pitää luulonsa, ja minua huvitti, kun jotkut moraalinvartijat, joita oli sekä naisia että miehiä, hyvin tuohtuneina arvostelivat käytöstäni.

Sitten huomasin, että blogiani luki päivästä toiseen mies, joka ei ollut ottanut minuun mitään yhteyttä. Hän näkyi vierailevan siellä useita kertoja päivässä eri vuorokaudenaikoihin. Siitä päättelin, että hän oli aloittanut lukemisensa jokseenkin ensimmäisistä postauksista ja eteni nyt järjestelmällisesti kohti reaaliaikaa.

Vilkaisin hänen profiiliaan ja sain selville, että hän oli ikäiseni, eronnut ja asui lähikaupungissa. Ammatiltaan hän oli yrittäjä ja kova urheilumies. Toiveekseen siitä, mihin mahdollinen suhde johtaisi, oli hän laittanut avioliiton. Itsekseni ajattelin, että jos mies ottaakin minuun yhteyttä, ei meidän välillemme voi tulla mitään, jos lähtökohdat ovat jo noin erilaiset. Minä nimittäin en ajatellut avioliittoon päinkään. Olin juuri päässyt siitä lie’asta irti enkä ihan heti, jos koskaan sitä uudelleen kaulaani antaisi solmia.

Mutta mitään yhteydenottoahan ei ollut edes tullut. Turhaa rasitin päätäni tuollaisilla ajatuksilla. Kunnes viesti sitten eräänä päivänä kopsahti postilaatikkooni. Mikään kovin lennokas se ei tyyliltään ollut, mutta minulla ei ollut tapana hylätä oikeastaan ketään pelkän viestin perusteella, ellei se sitten ollut aivan ala-arvoinen. Ajattelin nimittäin, että kaikilta ei vain kirjoittaminen luonnistu, vaikka ihminenmuuten voisi olla minulle juuro sopiva. Tämä viesti oli asiallinen ja antoi lähettäjästä asiallisen ja hyvän vaikutelman.  Päätin vastata miehelle, koska hän sattui asumaan sopivan matkan päässä, jolloin tutustuminen kävisi helposti.