Kun Punahilkka niin innostuneena tarinaansa väsäsi, antoi kärpänen hänelle postausrauhan parin päivän ajaksi. Joutihan tässä vähän hengähtämään ja siipiään oikomaan, kun niin kovasti oli tullut raadettua ja aineistonkeruulennoilla lenneltyä jo monen viikon ajan. Sitä paitsi mukava oli Punahilkankin kynän tuotosta lueskella. Se oli niin erilaista kuin kärpäsen teksti ja sopi ajankohtaan kuin nenä päähän.

Hauskaa oli seurata sitäkin, miten Punahilkka ensin kirjoitti tekstin pieneen muistivihkoon ja siirsi sen sitten koneelle, vaikka tavallisesti kumpainenkin, niin Punahilkka kuin kärpänen vain istahtivat koneen ääreen ja kirjoittivat siltä istumalta sen, mitä kirjoittaa aikoivat. Punahilkan tämänkertaiseen työskentelytapaan oli olemassa kyllä selvä syy, mutta se jääköön vain asianosaisten tietoon.

Kun Punahilkka aloitti joulutarinansa kirjoittamisen, oli mielenkiintoista huomata se, että vaikka jo usein ja monen kommentoijan suulla oli toivottu kärpäsen sivuille toisenlaisia tarinoita kuin sillä oli tapana rustata, ei noiden toisenlaisten tarinoitten ilmestyminen sitten oikein ketään kiinnostanutkaan. Sellainen se on ihmisen mieli: sensaatiohakuinen ja utelias. Eihän kauniista joulutarinasta oikein kukaan voinut maitoaan nostaa ja alkaa Punahilkkaa tai kärpästä moittia ja nimitellä. Ne olivat suoraan sanottuna tylsiä ja mitään sanomattomia, jos niitä vertasi siihen kiehuntaan, jonka kärpäsen kirjoittelut saivat aikaan.

Jotta lukijakunta saisi sitä, mitä halusi, päätti kärpänen taas välillä tarttua virtuaalikynään. Siinä eivät Punahilkan vastustelut auttaneet, kun kärpänen sieppasi kynän itselleen ja alkoi kirjoittaa. Se ei tehnyt käsikirjoitusta etukäteen: klikkasi vain sivut auki ja kirjoitteli näkemyksensä asiaan kantaa ottaneiden kommenteista enemmän tai vähemmän onnistuneesti.

Yleensä sen, miten kirjoitus oli maaliinsa osunut, havaitsi melko nopeasti. Niin tälläkin kertaa. Lentävä lautanen 007 oli valppaana. Pari edellistä Punahilkan postausta olivat saaneet olla rauhassa kommentoijan älyvapaista videolinkityksistä. Sen verran oli kommentoija siis malttanut pysähtyä, että ennätti katsoa, kait, mitä postaus käsitteli.

Mutta nyt ei häntä pidätellyt enää mikään. Hienon esityksen, jossa kahdessa minuutissa viidellä sanalla kerrottiin ilmeisesti kommentoijan oman elämän pääsisältö, soisi leviävän laajemmallekin. Eikö se nyt ainakin ammattiin valmistavien oppilaitosten opetusohjelmiin pitäisi sisällyttää?

Muita kommentteja ei tällä kertaa herunut, liekö yhteisön jäsenten joulukiireillä oma osansa siihen. Paitsi tietenkin ”vakiokommentoija”, joka oli kiinnittänyt huomionsa LL 007:n kommentteihin. VK teki nopeasti pienen luonneanalyysin kyseisestä herrasta ja hänen taipumuksistaan ja mieltymyksistään. Ei ollenkaan hullumpi analyysi noinkin vähäisen aineiston pohjalta tehtynä! (Kärpäsen huom!).

Seuraavaksi halusi Punahilkka taas postata tarinaansa ja saikin tahtonsa läpi. Anonyymi, joka kommenttinsa tarinan perään oli laittanut, antoi tunnustusta koko blogista, joka oli kommentoijan mielestä erikoinen, mutta hyvällä tavalla.
Samaa mieltä oli VK, joka ei kuitenkaan malttanut pysyä ruodussa, vaan ehkä edellisestä luonneanalyysistä innostuneena luuli nytkin tietävänsä, mitä jatkossa seuraisi. Tällä kertaa kalahti kirves kyllä pahemman kerran kiveen, kuten blogia seuraavat ovat tulleet huomaamaan. Sehän ei kuitenkaan VK:n tahtia haittaa, vaan hän jatkaa ”asiantuntijalausuntojensa” julkaisemista sopivissa ja varsinkin sopimattomissa paikoissa. Mutta mahtuuhan noita maailmaan, sanoja.

Kun Punahilkka oli käynyt nukkumaan, lehahti kärpänen vuorostaan ruudun ääreen. Täytyihän uteliaita sieluja ruokkia tällä toisellakin, maallisemmalla ilosanomalla. LL 007 ainakin tuntui ilahtuvan kovasti. Hän linkitti esille oman näkemyksensä asiasta. Jo tutuksi käynyttä tavaraa oli tämäkin eikä juurikaan enää hätkäyttänyt ketään. Ihmetellä kyllä hiukan täytyy, jos aikuisena ja fiksuna itseään pitävä ihminen saa kiksejä tuollaisesta. Mutta meitä on kovin moneen junaan, ja osa jää vielä asemallekin. Niin se vain on!

Toisen kommentin oli jättänyt kärpäsen postauksen ”päähenkilö”. Varsin monisanaisesti hän pyöritteli asiaa sinne ja tänne selitellen tekemisiään ja tekemättömyyksiään niin monimutkaisesti, ettei lopullisesta tarkoituksesta oikein selvää saanut, ei ainakaan kärpänen. Mutta se on varmaankin kärpäsen ongelma, ei kommentoijan.

Hämähäkithän syövät kärpäsiä, näin on kärpänen jostain kuullut tai lukenut. Jospa tässä olikin tarkoituksena ja kierona juonena kietoa raukka, pahaa-aavistamaton kärpänen lukin ohuenohueen myrkkyverkkoon ja sitten popsia se onneton jouluaterian alku-, pää- tai jälkiruokana monin juhlallisin menoin. Mene tiedä, ja sitä tuskin koskaan selville saadaan. Liekö niin väliksikään?

Kauniiksi lopuksi kuitenkin heitettiin LL 007:n suuntaan kysymys, missä olivat hyvät tavat ja joulumieli. Hyvä kysymys, jota asianomainen ei kuitenkaan ymmärtänyt, kuten jatko osoittaa. Ennenkin on tullut todettua, että jos on lusikalla annettu, niin kauhalla on silloin täysin turha vaatia!