Aikuisena on Elli kertonut, että kodin ahdistava ilmapiiri oli yksi, kenties suurin syy hänen aikaiseen maailmalle lähtemiseensä. Muitakin syitä tietysti oli: Elli ei kokenut Marttaa äidikseen, vaikka yritti elää ja olla kuuliaisen tyttären tavoin. Sisarpuoliaan Elli sen sijaan rakasti, ja kai hän tunsi jonkinlaista rakkautta myös isäänsä kohtaan. Olihan tämä sentään samaa lihaa ja verta.

Tuosta isän ja tyttären välisestä rakkaudesta voisi esimerkkinä mainita sen, että vanhana yksinäisenä miehenä Aatos hakeutui juuri Ellin ja tämän perheen luo. Ja kun Aatos sitten kuoli, oli Elli lapsista se, joka huolehti isänsä hautaan, ja vielä tänäkin päivänä hoitaa hautaa. Sanni tytär ei osallistunut edes isänsä hautajaisiin, ja Mikkokin oli sitä mieltä, että niin kunnoton isä ei ainakaan hautakiveä tarvitse. Kyllä haudalla sentään kivi on, siinä Aatoksen nimi, ja Mikkokin aikoinaan osallistui kivenhankkimiskustannuksiin.

Myös köyhät ja aineellisesti ankeat olot ajoivat Elliä maailmalle. Hänessä oli jo nuorena havaittavissa hyvän perheenemännän ja toisista huolehtivan ihmisen ominaisuuksia, ja Mikko muistelee, että Elli vaikeissakin oloissa yritti aina tehdä juhlasta juhlan vaikkapa leipomalla jotakin hyvää juhlapäiväksi.

Martta ei sellaista koskaan harrastanut: asiat, joita hän ei osannut tai halunnut tehdä, hän oikopäätä leimasi humpuukiksi ja turhuudeksi, muisti korostaa sitä, ettei vähääkään sellaisia asioita arvostanut ja tällä toiminnallaan onnistui kyllä hyvin pilaamaan toistenkin ilon ja juhlamielen.

Kun Elli lähti maailmalle, jäivät nuoremmat sisarukset Mikko ja Sanni vielä asumaan vanhempiensa kanssa: hehän olivat Elliä lähes kymmenen vuotta nuorempia. Aatos ja Martta riitelivät paljon ja selvittivät välejään joskus kovakouraisemminkin. Mikon kertoman mukaan Aatos-isä humalassa ollessaan oli varsinainen jankuttaja, mutta sivullisesta on mielenkiintoista havaita, että Martta-äidistä ei Mikko juuri pahaa sanaa lausu, vaikka luultavaa on, että kyllä Marttakin osasi sanalla sivaltaa. Kaikissa muisteluissaan Mikko aina asettuu Martan puolelle.

Eräs seikka on kuitenkin silmiinpistävä. Ollessaan kolmannen kerran naimisissa Mikko hyvin usein tokaisi vaimolleen, jos ei tämä jotakin osannut tehdä, että ei kai sitä voi osatakaan, kun ei edes halua. Vaimo mietti tätä usein mielessään, koska halun puuttumisesta ei ollut kyse. Vastausta mietteisiinsä hän ei saanut. Kunnes kerran hänen keskustellessaan Ellin kanssa vastaus putosi kuin taivaasta suoraan hänen eteensä.

Elli kertoi, että Aatos oli niitä vanhan kansan miehiä, jotka osasivat tehdä ja tekivätkin vähän kaikkea. Hän oli kiinnostunut monenlaisista asioista ja kotiin hankittiin yleensä melko nopeasti sen aikaista uutta tekniikkaa, vaikkapa puhelin tai jopa auto. Martta taas oli varsinainen jukuri. Hänen mielestään hänelle hyvin riitti se, mitä luonnostaan sattui osaamaan. Jos jonkin asian tekeminen tai sen tekemään opetteleminen ei häntä sattunut huvittamaan, kertoi Elli hänen sanoneen, ettei hän sitä osaa eikä halua oppiakaan.

Mistäpä muualta oli siis Mikkokaan nuo vähättelevät ja ilkeät kommenttinsa oppinut kuin omalta äidiltään! Niin siirtyi äidin antama esimerkki tässäkin asiassa hyvin eteenpäin. Äidin tokaisut kääntyivät nuoren miehen mielessä osoitukseksi siitä, että kukaan nainen ei halua oppia mitään. Jos Mikolta olisi kysytty, mistä hän tuollaiseen päätelmään oli tullut, ei hän varmasti olisi osannut yhdistää lapsena ja nuorena kuulemiaan sanoja niihin tilanteisiin, joissa itse niitä toista halventaakseen käytti.

Sellainen on ihmisen mieli