Viimein nuo piinaavan pitkät, virtuaalierotiikkaa täynnään olevat kaksi viikkoa olivat kuluneet. Tapaamista edeltävänä iltana Susi soitti Punahilkalle pitkän puhelun. Siinä hän kertoi seuraavan päivän aikataulunsa ja kyseli Punahilkan mahdollisia toiveita ja odotuksia tapaamisen suhteen.

Koska kyseessä oli Suden työmatka, oli aikatauluja soviteltava, niin että tapaamisesta kuitenkin muodostuisi miellyttävä ja mieleenpainuva kokemus molemmille. Aikaa ei ollut liiemmälti käytettävissä, ei ainakaan tuhlattavaksi asti, mutta kumpikaan ei halunnut, että ensitapaaminen, joka kaiken kukkuraksi saattoi olla myös viimeinen, olisi vain nopea tarpeiden tyydytys, mitä ne nyt sitten olisivatkaan.

Sudesta henki sellainen mieliala, että suhde tämän tapaamisen jälkeen saisi vain uutta tuulta purjeisiinsa. Niin odottava ja innostunut hän oli. Punahilkalla oli omat epäilynsä, mutta hän piti ne visusti omana tietonaan. Toisen iloa tai omaansakaan ei kannattanut etukäteen pilata maalailemalla piruja seinille ja sillä keinoin muka varmistamalla, että todellisuuteen herääminen ei sitten olisi niin katkera pettymys kuin se kenties tulisi olemaan. Vain puolittain elämisestä oli Punahilkka saanut tarpeekseen ja niinpä hänkin epäilyksistään huolimatta heittäytyi mukaan odotukseen koko sielullaan ja mielellään.

Sovittiin seuraavaa: Suden koko päivä kuluisi työtehtävissä. Vapaa hän olisi vasta illalla kuuden jälkeen. Ajan säästämiseksi lupasi Punahilkka tulla paikkakunnalle, jolla Susi jo oli. Susi lähettäisi kuljettajansa Punahilkkaa noutamaan sovittuna aikana. Susi ehdotti, että he söisivät yhdessä illallista pienessä intiimissä paikassa ja tutustuisivat toisiinsa näin kasvokkain keskustellen hyvästä ruuasta samalla nauttien. Johtaisiko tämä tutustuminen sitten johonkin muuhun, se jäisi nähtäväksi.

Koska Punahilkka kaikesta tunteellisuudestaan huolimatta oli myös varsin realistinen hilkka, teki hän Sudelle selväksi myös sen, että kahden aikuisen oli pystyttävä asiallisesti toimimaan ja käyttäytymään siinäkin tapauksessa, että yhteinen illallinen ei mannalta ja hunajalta maistuisikaan, vaan siihen syystä tai toisesta ilmaantuisi pohjaan palaneen kitkerä sivumaku. Susi arveli olevansa sen verran kypsä, että siihen kykenisi, jos sellainen tilanne eteen tulisi.

Puhelu päättyi Suden toivomukseen, että hän tapaisi Punahilkan huomenna sovitussa paikassa sovittuun aikaan punahilkkamaisesti pukeutuneena. Millainen se pukeutumistyyli sitten olisi, se jäi Punahilkan itsensä päätettäväksi. Susi luotti kyllä Punahilkan tyylitajuun.

Vielä pitkään puhelun loppumisen jälkeen istui Punahilkka hiljaa paikoillaan. Ei hän ajatellut, miten huomiselle illalliselle pukeutuisi. Ei hän myöskään miettinyt, millaisia keskustelunaiheita pitäisi ehkä harjoitella. Kaikki sellaiset asiat olivat sivuseikkoja.

Mielessä kävi, mitäpä sitä kieltämään, että vielä olisi mahdollista perääntyä. Vielä voisi Sudelle ilmoittaa tulleensa katumapäälle. Kasvojaan menettämättä voisi sanoa, että tunsi itsensä riittämättömäksi, ei uskaltanutkaan, pelko oli vallannut mielen. Vielä olisi hetki aikaa tehdä se. Kun se hetki olisi kulunut, ei enää tältä susipolulta olisi takaisin paluuta, u-käännöstä ei enää voisi tehdä, eteenpäin, vain eteenpäin olisi jatkettava.