Siinäpä sitä olikin minulle sulattelemista. Kirjoitin Jarkolle pitkän viestin, jossa erittelin hänen viestinsä minussa aikaan saamia tunnetiloja.

”Jaa-a,

ensimmäistä kertaa tässä kirjeenvaihdossamme tunnen olevani siinä tilanteessa, että nyt on harkittava tarkoin, mitä sanoo. Se on oikeastaan harmi, sillä itse olen aina pitänyt suurimpana kirjoittajavahvuutenani juuri sitä, että annan tekstin ikään kuin pulputa ulos minusta miettimättä kovin paljon, mitä paperille piirtyy.

Niin, niin, tiedän kyllä, mitä seuraavaksi aiot sanoa. Et tarkoittanut sitä niin! En missään nimessä saa ruveta kirjoittamaan rajoittuneesti ja tarkasti itseäni ja sanomisia kontrolloiden. Luen tai ainakin ymmärrän väärin sen, mitä halusit sanoa. Olen herkkänahkainen enkä kestä itseeni kohdistuvaa arvostelua.

Ja muutakin varmaan sanoisit. Ja olisit ainakin joissakin asioissa oikeassakin. Mutta koska olet hienotunteinen ja toisten tunnetiloja herkästi aistiva, toisin kuin minä, et sitä tee, sillä et halua satuttaa.

Eli taas tuli todistettua se, että tunteista kirjoittaminen on vaarallista ja uhkarohkeaa. Ja sekin tuli todistetuksi, että haluan nyt tahallisesti ymmärtää jotakin väärin, haluan asettua marttyyrin asemaan, loukkaantua ja kiukutella kuin lapsi, vaikka muissa yhteyksissä olen antanut kaikkien ymmärtää, miten kypsä ja aikuinen ihminen olen. Niin, ja tietenkin olen asettunut muitten yläpuolelle ja halunnut kaikin tavoin osoittaa oman paremmuuteni. Nyt en kestäkään sitä, kun joku kyseenalaistaa erinomaisuuteni. Mitä, voisiko minussa olla vielä joitakin vikoja ja puutteita? Ei kai? :)

Nyt kun sain päällimmäiset ajatukset pois mielestäni, voinkin sitten palata normaaliin järjestykseen. Tässä Sinulle kirjoittaa nyt S, joka tietää tarkalleen, mitä aikookin sanoa. Luin pitkähkön pohdintasi ensi kertaa hätäisesti töissä, ja siksi siitä tietenkin jäivät mieleen vain ne kohdat, joissa osuit herkkiin kohtiini. Tunsin itseni typeräksi, sentimentaaliseksi, kypsymättömäksi jaarittelijaksi, jonka sanoilla ei paljon painoarvoa ole. Korkeintaan niitä voisi käyttää esimerkkeinä kauniista korulauseista.

Sitten tulin kotiin ja luin kaiken taas moneen kertaan ajatuksen kanssa. Alkoihan sieltä löytyä se punainen lanka. Miten oikeassa oletkaan monessa asiassa, et sentään kaikissa, luojan kiitos! Mutta minusta tuntuu, että olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa alamme nähdä toisemme ainoastaan kirjoitetun tekstin kautta, ja sehän on kokonaan muuta kuin se, millaisia oikeasti olemme. Tai oikeastaan koko ajanhan olemme nähneet toisemme edellä mainitulla tavalla, mutta pitäisi varmaan pitää se mielessä, niin ettei se liikaa alkaisi määrittää ja rajoittaa näkemystämme. Mutta onko meillä muitakaan vaihtoehtoja? Kysyn vaan!

Siinä olet täsmälleen oikeassa olettaessasi, että minussa on ainakin nuo kolme facettia. Nyt kun näin ne ulkopuolisen ihmisen kirjoittamana, tajusin ne oikeastaan vasta itsekin kunnolla. Tai olen minä ne jollakin tasolla tajunnut, mutta tuollaisia määritelmiä en itse ole pystynyt niistä tekemään. Mutta sitten on vielä kaikki se, mitä et voi nähdä tai kuulla pelkkien kirjeitten perusteella varsinkaan, kun tuttavuutemme on niin kovin lyhyt vasta. Ehkä siitä joskus välittyy joitakin häivähdyksiä, mutta ainoastaan pieninä murusina.

Siksipä juuri pelkkä kirjoitettu ja luettu teksti on harhaanjohtavaa, kun ei näe ilmeitä, eleitä, ei kuule ääntä, sen sointia, äänenpainoa. Ei myöskään kuule siinä olevaa iloa, innostusta, tuskaa, murhetta: mitä se nyt kulloinkin sisältää.

Tähän loppuun voisin kyllä vielä lisätä, että olit Sinäkin paikoitellen lukenut kirjoittamaani kuin piru Raamattua. Mutta kun en oikeastaan koskaan haluaisi selitellä sanomisiani, niin on vähän vaikea jatkaa. Sen verran sanon, että enhän voi kirjoittaessani tietää toisen tunnetiloja ja fiiliksiä. Mutta omani tiedän, ja ne heijastuvat aina kirjoituksiini. Ottaisin mielestäni liian suuren ja mahdottoman vastuun, jos kaiken aikaa pyrkisin ajattelemaan, miltä toisesta nyt tuntuu. Se olisi juuri sitä itsekontrollia, joka kyllä veisi sanomisilta kaiken terän ja tuoreuden.
Niin että kyllä Sinun nyt vaan on otettava vastaan tekstini sellaisena kuin se virtuaalikynästäni lähtee. Tai ellet halua, niin delete -nappi löytyy varmaan Sinunkin koneestasi. :))))

Ja erittäin mielelläni otan vastaan kritiikkiäsi, muutakin kuin tuota ylistystä. Se toki on mannaa ja hunajaa sielulleni, mutta pidemmän päälle ei vie eteenpäin.

S”

Pitkä pohdintani sai aikaan kuhinaa myös linjan toisessa päässä. Parin tunnin päästä tuli Jarkon vastausviesti.

”Hyvä jalkaa polkeva kyynelehtivä Marttyyri,

 Tuossa tuli taas aikamoinen lastillinen lajiteltavaa että tiedä vaikka menee loppuviikko ennen kuin pääsen kokoamaan itseni vastatakseni sinulle. Mutta antaakseni jotakin pikaista palautetta (jota ei yleensä suositella) niin tässäpä tätä;

 Ole, S, juuri sitä mitä olet äläkä anna minun turinani muuttaa sitä neljättä facettiasi, monisärmäistä aikuista naista joka kuin nuorallatanssija taiteilee eteenpäin. Tunne vapautta kirjoittaessasi koska minäkin tunnen sitä vapauttasi lukiessani kirjoitustasi - njoo, olethan tuossa pariin otteeseen eräällä tapaa kahlinnut itseoikoisesti vapautesi mutta edelleen siitä nauttien.

Tuon herkkänahkaisuuden suhteen saattaisin olla hieman toista mieltä joskin tapauskohtaisesti, mutta koska emme ole tavanneet niin pitäydyn sulkeutuneena avaamatta kommentoivaa kitaani.

Herkkyyttä sinulla kyllä on, sen voi lukea riveiltä ja rivien välistä sekä kirjainten takaa - siis pitääkö ihmisten tosiaankin tavata tunteakseen toisensa? Tottakai ulkonäkö, silmät, ääni, eleet, tyyli, kaikki ne kertovat henkilöstä lisää mutta kirjoittaessamme tuotamme jotakin jota emme hevin ääneen lausuisi. Kynä on kuin taikasauva, sitä heilauttaa ja jotakin mystistä tapahtuu (huono vertaus, Jarkko, paranna tasoa). Tämän sanon vain puolustaakseni kantaani kun mielestäsi kirjoittaminen ei tuo esiin oikeata itseämme tai osaa siitä oikealla tavalla. OK, sovitaan 1-1 jotta ei mene nokkapokaksi. Palaan kai vielä tähän.

Se että olen joissakin asioissa ollut oikeassa ei voi tuottaa minulle kukkaa hattuun saatika rintamerkkiä; mikäli olet itsestäsi kertonut, minä vain olen sinua toistanut. Jos olen tuonut joitakin tosiasioita toisella tapaa esiin, kyse on vain toisesta perspektiivistä mistä itse olet ehkä aikaisemmin itseäsi katsonut.

Tykkään huumoristasi, pidän myös siitä kuinka kuvailet fiilinkiäsi, miten käyt yksinpuhelua? minun sitä kuulematta? ja jotta ei jää pahaa oloa niin olet ehdottomasti ERINOMAINEN kirjoituskumppani jolla ei ole MITÄÄN vikoja, takuuvarma juttu - kättä päälle?

Kun aloitimme kirjeenvaihtomme jokin aika sitten ja ensimmäisiä kirjeitä olin lukenut muutamaan otteeseen (kuin piru koraania), kâvin hakemassa ruuvimeisselin ja pihdit joilla poistin "delete"-näppäimen. Tässä sitä ollaan ja kituutellaan.

Heitän tähän sinulle kivan loppukateetin: Tarkoituksemme ei ole mennä toisen aivokoppaan tutkimaan tunteita, niiden syvyyttä ja laajuutta ja vaikka niin tekisimmekin niin tietty jonkinlaisen abstraktin vastuun ottaisimme siitä puhuessamme - tiedän kuitenkin keskustelevamme ystävinä ilman että kummallakaan on tikaria kourassaan joten keskustelun perustana ei ole loukkaaminen vaan fiksu ajatustenvaihto.

Miltä jokin toisesta tuntuu; tykkään hellästi kynsilläni "kutittaa" toisen selkää, silloin ajattelen miten tykkäisin itselleni sitä tehtävän, mistä käden pitäisi kulkea tuottaakseen mukavinta oloa. Samoin on tilanne silloin kun haluamme tuottaa hyvää tai huonoa jollekin; ajattelemme mikä voi olla viestin perimmäinen vaikutus henkilöön ja hänen toimintaansa? Et kuitenkaan tiedä toisen tunnetilaa mutta toimit kuitenkin vaistonvaraisesti - tai suunnitellusti, toisinaan jopa vaistonvaraisesti.

Viimeinen kappale. Vaikka tuttavuutemme on ollut lyhyt emmekä ole voineet nähdä emmekä kuulla toisiamme koska kommunikoimme ainoastaan kirjeitten välityksellä, välitämme kuitenkin toisillemme itsestämme joitakin tunnehäivähdyksiä ja niitäkin pieninä murusina. Mutta, se murunen on kuin timantti, se saattaa pitää sisällään paljon ja kokoonsa nähden se on hyvin arvokas, erityisesti mikäli sen facetit on asiantuntevasti hiottu. Sinulla on niitä ainakin neljä ja hyvin tuntuvan olevan hiotut.

Kivaa syysiltaa siihen suuntaan, kohta meikä hyökkää keittiöön illallisen valmisteluun.

Terkut,

J”