Sillä juuri noin Mikko alitajuisesti ajatteli. Ei hänelle tullut mieleen, että Soile olisi nainen, jota ilman hän ei pärjäisi, vaan nimenomaan toisinpäin: Soile olisi tarpeeksi sopeutuvainen ja helposti muokattavissa sellaiseksi kuin Mikko halusi. Soilen kanssa ei tulisi turhia konflikteja, kun vain heti alussa pitäisi huolen siitä, ettei tämä pääsisi nenälle hyppimään. Mikko kyllä osaisi sanansa sopivasti asetella, että helposti syyllistyvä Soile myös syyllistyisi. Niissä asioissa Mikolla oli mittava kokemus.

Kun puhelu loppui, asettui Mikko vielä sängylle pitkäkseen. Hyvinhän tässä tuntui taas käyvän. Nyt oli tiistai, ja Soilen kanssa oli tapaaminen sovittu perjantaiksi, jolloin Mikon työvuoro loppuisi. Tässä olisi vielä monta päivää aikaa hioa suunnitelmia. Tällä hetkellä kaikki tuntui myllertävän mielessä yhtenä kaaoksena. Mutta kyllä se tästä lutviutuisi, kunhan saisi vähän mietittyä ja pohdittua.

Riittakin häivähti mielessä. Äskeisen puhelun jälkeen tämä tuntui kovin kaukaiselta ja merkityksettömältä. Mikko päätti, ettei ottaisi Riittaan mitään yhteyttä tässä vaiheessa. Ensin täytyi saada selväksi suhde Soileen. Mikolla oli jo alustavat suunnitelmat mielessään valmiina. Olihan hän niitä pyöritellyt päässään jo usean kuukauden ajan, ei vain ollut saanut toteutuksen asteelle vielä mitään. Ja nyt ykskaks yllättäen oli onni taas ollut suosiollinen, ja kaikki tuntui loksahtavan paikalleen kuin itsestään.

Ei Mikko tosin Soilen suunnitelmista vielä mitään tiennyt. Saattoihan olla, että tämä vain lämpimikseen soitteli eikä mitään muuta ajatellutkaan kuin yksiä treffejä. No, asia selviäisi perjantaina, kun he tapaisivat. Mikolla oli kyllä mielessään sellainen kutina, että äskeinen puhelu voisi olla monellakin tapaa kohtalokas…