Paitsi tuo punainen mekko, jota en sitten joulujuhlassa kuitenkaan voinut käyttää, muistan äidin ompelemista vaatteista ainakin vaaleanvihreän crimplenemekon, valkoisen rippipuvun, jossa oli lehmänkielikaulukset, crimpleneä sekin ja tummansinisen housupuvun. Housupukuun kuului kolme osaa: housut, hame ja reiteen asti ulottuva, vuoritettu, kaksirivisellä napituksella varustettu takki. Itse neuloin vai virkkasinko vielä tummansinisestä pörrölangasta asuun sopivan patalakin, johon kiinnitin veljeltäni Ruotsin tuliaisina saamani värikkään perhosen. Voi että olin tyylikäs ainakin omasta mielestäni!

Äiti osasi tehdä vaatteita lähes tilkuista. Kerran hän oli ostanut jostakin jersey-kankaan palasia, jotka olivat ilmiselvästi vaatteiden leikkausjämiä. Säkissä oli ainakin musta-valkoraidallisia palasia ja luonnonvaaleita palasia, joissa oli mustia ja tummanruskeita raitoja helmassa. Niistä äiti ompeli minulle hienot asut.

Hame oli musta ja siinä ohuita valkoisia poikkiraitoja. Jakku taas oli valkoinen, ja siinä puolestaan mustia raitoja. Paloja sopivasti yhdistelemällä hän sai vaatteet kasaan, eikä kukaan olisi voinut aavistaakaan, että ne oli ommeltu leikkausjätteistä. Luonnonvaaleasta kankaasta syntyi hame, jossa raidat olivat helmassa ja hihaton liivi, jossa oli pieni pystykaulus. Kyllä taas kelpasi nuoren virkanaisen pasteerata uusissa tamineissaan ja siitä saattoi olla varma, että toista samanlaista ei eteen ilmesty.

Nuo edellä kuvaamani asukokonaisuudet ovat jo aikojen saatossa hävinneet mikä minnekin. Eiväthän ne enää edes päälleni mahtuisi. Mutta yhden äidin ompeleman puvun olen säästänyt. Se on niin kaunis, etten ole voinut sitä hävittää, vaikkei sekään enää päälleni sovi. Se on ommeltu kirkkaanpunaisesta plyysistä. Se on tyköistuva, siinä on kolmeneljäsosapituiset pussihihat, pääntie on melko avara ja leveä helma on ommeltu kahdeksastatoista alaspäin hiukan levenevästä kiilasta. Puku ulottuu puolisääreen, ja muistan, miten hyvältä se näytti päälläni vanhoina hyvinä aikoina.

Tuskin koskaan enää olen sellaisissa mitoissa, että pukuun sopisin, mutta olen halunnut säästää sen itselläni äidin taidonnäytteenä. Mitä sille tapahtuu minun jälkeeni, sitä en tiedä, mutta enpä ole sitä asiaa sitten enää ajattelemassakaan. Samalla tavalla olen säästänyt joitakin äidin tyttärelleni tekemiä vauvavaatteita. Ne ovat niin kauniita, etten vain raaski niitä hävittää.