Aikanaan äiti pääsi kaksoset mukanaan kotiin "laitokselta", kuten silloin sanottiin. Varmaan hän olisi mielellään viettänyt siellä pitemmänkin ajan, sillä elämä maatalon emäntänä suuren lapsikatraan keskellä ja nyt vielä kahden pienen vauvan äitinä ei ollut helppoa. Olivathan isommat lapset jo avuksi monessa asiassa, varmaan myös lapsenhoidossa, mutta päävastuu kuului joka tapauksessa äidille.

Vanhin lapsista, poika, oli jo kahdeksantoista ja lähdössä kotoa maailmalle. Seuraavat, tyttöjä molemmat, olivat hekin jo teini-ikäisiä, vaikkei silloin teineistä mitään puhuttu. Tytöistä 14-vuotias Salla oli oppikoulussa, vuotta vanhempi Liinu ei sinne ollut pyrkinyt, sillä hän oli lapsena sairastanut riisitaudin, joka oli jättänyt hänen kehitykseensä omat jälkensä. Molemmat tytöt olivat kuitenkin erittäin taitavia käsitöissä ja olivat valmistaneet uusille vauvoille monenlaisia vaatteita.

Mutta sitten Salla sairastui. Siihen aikaan ei ensimmäiseksi riennetty lääkäriin, vaan taudit sairastettiin yleensä kotioloissa. Salla ei kuitenkaan osoittanut toipumisen merkkejä, vaan meni yhä huonompaan kuntoon, ja niin isä päätti, että hänet viedään silloiseen Vaasan kulkutautisairaalaan.

Niin myös tapahtui, ja jos en aivan väärin muista äidin kertomaa, isä vei Sallan sairaalaan hevoskyydillä. Ambulansseja ei tuohon aikaan juurikaan ollut, tuskin taksejakaan, ja jos olikin, eivät vähävaraiset sellaisiin kyyteihin voineet turvautua. Itse olen jälkeenpäin ajatellut, että isä osoitti suurta rakkautta ja huolenpitoa lastaan kohtaan viemällä hänet itse ilman lääkärin määräystä saamaan hoitoa.

Niin kuitenkin kävi, ettei Salla ehtinyt sairaalassa monta päivää olla. Kotiin tai mahdollisesti naapuriin tuli puhelinsoitto, ja sairaalasta kerrottiin Sallan menneen yhä huonompaan kuntoon. Nyt pitäisi häntä lähteä katsomaan. Äiti lähtikin Vaasaan ensimmäisellä mahdollisella kyydillä. Perille päästyään hän sai kuulla, että Salla oli juuri ehtinyt kuolla.

Päivämäärä oli 11.4. ja kaksosten syntymästä oli kulunut 22 päivää.