Herään joka aamu yhä aikaisemmin. Tänään, viidentenä lomapäivänäni nousin tarkistamaan päivän säätä jo neljältä, vaikka sitten vielä palasinkin takaisin vuoteeseen puoleksi tunniksi. Kun uni yrityksistäni huolimatta karttoi silmiäni, annoin periksi ja nousin. On turha tuhlata kaunista, linnunlaulun täyttämää kesäaamua yrittämällä tavoitella sellaista, joka jo tuntuu paenneen pois.

Nyt olen jo tutustunut digilehteen ja etsinyt sieltä tutun toimittajan ensimmäisen kirjoituksen. Olen ladannut kahvinkeittimen, selaillut sähköpostit, etsinyt mahdollisia uusia blogeja ja suunnitellut hiukan päivän ohjelmaa.

Parvekkeelle mennessäni huomasin ohuen pilviharson purjehtivan taivaalla. Sää on silti edelleen lämmin. Aamun ensimmäisiin askareisiin parvekkeella nautittujen aamukahvien jälkeen kuuluu siis tänäänkin mattopyykille meno. Vielä yksi matto odottaa pesua. Oikeastaan niitä on jäljellä kolme muutakin, mutta ne ovat isokokoisia, joten annan ne pestäväksi eräälle nuorelle miehelle, joka mielellään auttaa minua.

Nuori mies ei tänä kesänä saanut palkallista kesätyötä, joten maksan hänelle pienen korvauksen, vaikkei hän mitään odotakaan avustaan. Teen sen silti mielelläni, sillä nuoren miehen ja hänen tyttöystävänsä pienessä opiskelijataloudessa raha on tarpeen, vaikka tyttöystävä saikin kesätöitä, eikä kumpikaan ole tuhlari. Kanoille on ostettava rehua, jotta ne munisivat. Ruokaan tarvitaan rahaa, vaikka sitä kekseliäät nuoret pystyvät hankkimaan monella tavalla, ei vähiten oman kasvimaan tuotteista. Myös polttoainekulut ovat suuret, sillä kesätyöpaikkaan on huristettava autolla.

Silti asuminen maalaisympäristössä sukulaisnaisen talossa kanojen ja vanhan koiran kanssa talon kunnossapitoa vastaan on kummankin unelma. Peltotilkkuun on istutettu perunaa, hernettä, papuja, sipulia ja monenlaista muuta vihreää. Navetan seinustalla kasvavat tomaatit ja paprikat. Kanoille nuoret rakensivat pienen tarhan pääosin kierrätysmateriaalista, jota he saivat kananmunia ja uusia perunoita vastaan ja ilmaiseksikin. Jyvät ja kuivikkeet kanoille toi naapurin isäntä. Maksuksi hänellekin riittää kennollinen tuoreita, vastamunittuja kananmunia.

Minäkin piipahdan usein tuonne idylliin. On ihanaa istuskella pihamaalla, kerätä munat kanojen pesistä, rapsutella ihmisrakasta, vanhaa, leikkisää koiraa ja istahtaa ulos syömään yhdessä hankittua ja valmistettua ateriaa.

Kaikki tuo on samalla harjoittelua mahdollista yhteistä elämää varten, jota harjoitellaan vielä lisää syksyllä, kun nuoripari suuntaa ulkomaille nuoren miehen kotimaahan opintojaan viimeistelemään. Ennen tuota koitosta on hyvä viivähtää Suomen suloisessa kesässä, joka ainakin nyt on tarjonnut meille vain parastaan, ja kerätä voimia ja kokemuksia talven ja koko elämän varalle. Sateet tulevat aikanaan, mutta ainakin perunamaa silloin kiittää.

Huolimatta siitä, ettei saanut kesätöitä, on nuorella miehellä paljon suunnitelmia, miten hän omalla panoksellaan osallistuu yhteisen talouden pitoon. Suuri säkillinen kahvipusseja odottaa hetkeä, jolloin ne hänen käsissään muuttuvat punoskasseiksi, ja myydään halukkaille ja tarvitseville.

Eilen kyläreissullani tyhjensin kyläpaikan komeron lasipurkeista. Niille on käyttöä, kun myyntiin tarkoitetut hillot ja marmeladit alkavat porista hellalla. Heti ensimmäisinä päivinä uudessa ”kodissa” nuori mies alkoi valmistaa kotitekoista limonadia, joka kauniisiin pulloihin pullotettuna on myös myytävänä.

Ja jos myyntityö ei lyö leiville, ottaa nuori mies saksofonin kainaloonsa, huristaa tyttöystävän mukana kaupunkiin ja katusoittajan roolissa soittaa lurittelee iloisia, haikeita, svengaavia ja ties millaisia säveliä ohikulkijoitten iloksi.

Yritystä ei siis puutu, ja minusta on ihanaa katsella sitä valtavaa innostusta ja pursuavia ideoita, joita energiset nuoret aivan tihkuvat. Toki vanhempana ja kokeneempana ihmisenä tiedän, että kaikki ei ehkä ole aivan niin ruusuista, kuin se kuvitelmissa ja suunnitelmissa tuntuu.

Mutta minun tehtäväni ei ole sanoa sitä heille eikä lannistaa heidän intoaan. Minun tehtäväni on kannustaa, auttaa missä voin ja luoda uutta uskoa silloin, kun oma usko tuntuu olevan koetuksella. Elämä kyllä opettaa ja näyttää meille jokaiselle oman paikkamme ja mahdollisuutemme. Mutta yrittämästä se ei meitä kiellä!