Tavoitin miehen vesiltä. Hän oli kauniin sään kunniaksi työntänyt purren vesille ja veteli nyt uistimiaan hiljakseen lipuvan veneen perässä toiveenaan saada saalista. Samanlaisissa puuhissa olimme olleet yhdessä vain viikkoa aiemmin.

Minä en tavoilleni uskollisena kauaa kaavoja käännellyt, vaan menin suoraan asiaa. En muista tarkalleen, mitä sanoin. Luultavasti kysyin, miksei mies ollut ottanut yhteyttä. Sain selitykseksi sen, että kiinnostus oli hiipunut, minkä kyllä olin itsekin huomannut. Lisäksi mies sanoi erään asian, joka minua ihmetytti suuresti.

Hän sanoi pohtineensa sitä, miksi lähdin sunnuntai-iltana niin nopeasti kotiin veneretken jälkeen. Olin kuin puulla päähän lyöty. Ei minulle ollut tullut mieleenkään, että se asia olisi jäänyt jotenkin epäselväksi ja miehen mieltä kaihertamaan. Olinhan selkeästi ilmoittanut, että halusin ajella kotiin, kun päivänvaloa vielä olisi edes jonkin verran. Kun lähdin silloin kun lähdin, sain ajella edes alkumatkan valoisassa.

Mitään muuta syytä ei minulla nopeaan lähtööni ollut, se oli päivän selvää. Nyt mies ilmeisesti kuvitteli, että muitakin syitä oli. Silti hän ei ollut vaivautunut ottamaan selvää koko viikolla, miten asiat oikeasti olivat.

Pahoitin asiasta mieleni ja kerroin, että tässä näytti toistuvan sama kuvio kuin keväällä. Mies ei halunnut jatkaa, mutta hänellä ei ollut selkärankaa kertoa sitä minulle, vaan hän naamioi halunsa lopettaa taas jonkin sellaisen taakse, mitä minä olin tehnyt tai jättänyt tekemättä. Mutta edes sitä hän ei välittänyt ilmoittaa minulle. Olin hänelle oman tulkintani mukaan jokseenkin yhdentekevä ihminen.

Muistan, miten itkin puhelimessa. En itkenyt sitä, etten enää näkisi miestä. Olihan jo kahdesti tullut todistetuksi, ettei meillä ollut riittävästi yhteistä, saati muita ominaisuuksia, joilla suhdetta pidetään yllä. Itkin sitä, että taas kerran minua oli kohdeltu noin. Kun itse perustin kaikki suhteeni, pienet ja suuret rehellisyydelle ja toisen ihmisen kunnioittamiselle, johon kuului myös ja ennen kaikkea se, että suhde lopetetaan selkeästi, sain tämän tästä tulla huomaamaan, että kovin moni muu ei asioista niin ajatellut.

Vielä mies yritti selitellä jotakin tunteiden puuttumisesta. Jalat eivät kuulemma nousseet puolta metriä ilmaan minun seurassani. Ei ollut kauaakaan siitä ajasta, kun hän kuitenkin oli sanonut aivan päinvastaista. Niin tai näin, sen ymmärsin, sillä tunteitaan on mahdotonta pakottaa suuntaan tai toiseen. Sitä sen sijaan en ymmärtänyt, että aikuinen mies pakenee tilanteesta ja häipyy kuin tuhka tuuleen sanaakaan ilmoittamatta, vaikka on tullut siihen tulokseen, että suhde on eletty loppuun.

Kun puhelu loppui, olin pahasta mielestäni huolimatta tyytyväinen, että asia oli saatu päätökseen. Nyt olin taas vapaa katselemaan vähän laajemmin ympärilleni. Totta puhuen tätä katselua oli tapahtunut kaiken aikaa. Olihan minulla edelleen voimassaoleva profiili deittipalstalla. En ollut tavannut ketään vähään aikaan, mutta joitakin kontakteja olin kyllä luonut.

Eräs sellainen oli poikamies, joka myös asui lähes sadan kilometrin etäisyydellä samassa suunnassa kuin mies, jonka kanssa välit juuri olin selvittänyt. Nyt oli aika tarttua tätä härkää sarvista ja katsoa, mitä tästä suhteesta saisi irti, vai saisiko mitään.

Suurin syy siihen, miksi olin nopeasti halunnut selvittää välit edelliseen suhteeseen, oli se, että olin sjo opinut treffit kyseiseksi lauantai-illaksi tämän poikamiehen kanssa. Kun nyt tiesin, että mitään ei enää olisi odotettavissa edellisen miehen suunnalta, saatoin vapaasti lähteä uudelle polulle ja katsoa, olisiko sillä mitään mielenkiintoista tarjottavaa minulle. Olihan sillä, mutta mitä? Sitä en tässä vaiheessa osannut edes kuvitella.