Tällaiseen asuun sonnustautuneena lähti Punahilkka ulos lämpimään iltaan. Elämä ja toiminta tuntuivat vasta alkaneen kaupungin kaduilla. Ihmisiä perhekuntineen oli liikkeellä runsain määrin, ilman täytti katukeittiöistä tulviva ruuan tuoksu ja monenlaiset äänet kaikuivat musiikin tavoin Punahilkan korviin.

Katukauppiaat huutelivat tarjouksiaan Punahilkan perään ja Punahilkka pysähteli silloin tällöin tutkimaan joittenkin myyntikojujen tarjontaa. Ostoaikeita ei hänellä ollut, mutta hän nautti täysin rinnoin saadessaan kuljeskella yksin omassa rauhassaan tavallisen kansan seassa.

Nyt ei tarvinnut edustaa, ei tarvinnut olla kiinnostunut yhteiskuntajärjestelmästä, koulutuspolitiikasta tai siitä, miten maan terveydenhuolto oli järjestetty. Nyt sai Punahilkka olla tavallinen suomalainen hilkka, hymyillä vastaantulijoille, vinkata silmää mukavan näköisille arabisusille ja flirttailla hiukan katukauppiaitten kanssa.

Mutta mitäs sitten tapahtuikaan?