Taas vois tokasta, että tyhyjän saa pyytämätäki. Mua houkutti tuonne kirppikselle mainos, jossa kirpparin pitäjä ilimotti ostavasa tavaraa myyntiin. Mulla ku on meininki ny kesän aikana päästä eroon kaikellaisesta ylimääräsestä roinasta, jota nurkkiin on vuosien varrella kertyny. Olis taulua, seinälautasta, tuolia, lamppua ja monellaista muuta rompetta, joka mulla vaan täyttää muutenki ahtaita nurkkia. Joku vois olla hyvinki onnellinen, ku sais halavalla jonku niistä tavaroista, jotka mulle on aivan tarpeettomia. Ja tuskin minäkään osaisin kaivata tavaroita, joien olemassa oloa en ees oikeen muista, tai jotka vaan täyttää kaappien ja komeroijen hyllyjä.

Intoa puhkuen ajaa köryyteltiin kirpparille. Tavaraa siellä oli aivan mahottomasti. Kaikellaista muuta tais olla, mutta ei vaateriepuja. Sitte myö alettiin esitellä, minkälaista rompetta meillä ois tuuva myyntiin. Mikään ei tuntunu kelepaavan. Pitkin hampain myyjä ois saattanu jonku yksittäisen tavaran ottaa niin ku ny vaikka räsymaton, ikivanhan ration ja hyväkuntosia suomalaisia astioita. Juur mitään se ei niistä kumminkaan maksas, mutta emmää ny niin kamalasti niistä haluaiskaan. Pääasia, että pääsis eroon.

Mitä pitempään me siellä oltiin, sen enempi alako tuntua siltä, ettei meillä oo sinne mitään vietävää. Johonki toiselle kirpparille meijän tavarat kyllä kelepaa. Se on sitte ostajan asia, mitä se haluaa ja mitkä jää meille käsiin. Emmää ennen oo noin valikoivaa kirpparin pitäjää nähäny. Mutta se on keskittyny enempi antiikkiin ja kaikellaisiin maaseuvulta löytyviin, mieluummin ruosteisiin ja vanhoihin työkaluihin, potkukelekkoihin, puusaaveihin ja sen semmosiin. Niitä ihimiset kuulemma ostaa piholleen kukkia varte ja vissiin muutenki vähä niin ku tilataiteeks.

Me sitte lähettiin tyhyjin toimin pois. Myyjä kyllä sano, että pistäkää ny tavaraa auton perään ja tulukaa näyttämään. Kyllä hää jotaki niistä ostaa. Mulle tuli ihan tuntu, että se puhu ku lapselle. ”Emmää ny sulle muuta anna, mutta saat tikkarin.” Mää en kyllä taija viijä sille mitään valakattavaks. Pitäköön tunkkisa, mokoma!

Mutta ku keli oli aina vaan sateinen, niin päätettiin mennä vielä toiselle kirpparille. Sinne mentiin ihan ostosmielessä. Siellä on kans palijo tavaraa, ja ne on yksityisten ihimisten romuja. Siellä ei kukaan sano, mitä sinne saa tuuva myyntiin ja mitä ei. Ja kyllä siellä kaikellaista onki!

Eihän me nytkään päästy sieltä pois ostamata mitään. Mää ostin pari laukkua. Toisen aattelin antaa tytölle, ja jos ei se sille kelepaa, niin voin mää iteki sitä käyttää. Sitte ostin varkkumekon, jos ny vielä saatas helteitä tänä kesänä. Ja sitte se, minkä takia me sinne oikeen mentiin, oli ravatit. Meillä on suunnitteilla rojekti, johon niitä tarvitaan reilumpi määrä.

Niitä löytyki ihimeen palijo, vaikka vasta ensimmäistä kertaa oltiin niitä metästämässä. Sopivia värejäki löyty, sillä punastahan se olla pitää. Muu ei kelepaa. No, oli siinä kyllä muitaki sävyjä. Katotaan ny, miten ne saahaan sommiteltua yhteen. Ku mää ens viikolla lähen orpanoimaan, täytyy siellä koluta kaikki kirpputorit ja vilikuilla, löytyskö niiltä punasävysiä ravattia. Voi olla, että mulla on kosla täynnä niitä, ku tuun takasi. Sittepä on, mistä valita.