Sitte valakeni viimenen lomapäivä. Mää nousin hyvissä ajon, ku aattelin, että käväsen työpaikalla vähä kahtelemassa etukäteen. Aamupäivällä mää sinne lähinki. Pyörällä polokasin, niin ku mun tapana on. Siellä se oli työpaikka pystyssä. Ei ollu sitä mikään nurin pistäny, miten ny oliskaan, kivitaloa. Hilijaselta vaikutti, ku melekeen kaikki muutki oli vielä lomillaan.

Mää tein siellä vähä valamisteluhommia seuraavaa päivää varte ja sitte lähin kotiin. Aattelin loppupäivän nauttia vielä lomastani, mutta ei siitä kyllä oikeen mitään tullu, ku tuntu olevan niin mahottomasti tekemistä. Illansuussa ajelin kanataloon. Vein sinne pari isoa mattoa, että saa ranskalaispojat nauttia matonpesueksotiikasta.

En tiijä, onko matot tullu pestyä, tuskinpa. Täällä on nimittäin tullu vettä jo pari päivää niin ku sen kuulusan Esterin takalistosta. Nyt justiin on poutaa ja vanhaa taivastaki vähä näkyy, mutta saa nähä vaan, ettei ala taas kohta tulla vettä kaatamalla. Toinen patonginpurija lähtöö huomenissa takasi omalle maalleen, niin että taitaa matot jää mun ite pestäviks. Siitä taas ei kyllä tuu yhtään mitään. Ne on meinaan niin isoja ja raskaita, etten mää niitä yksin jaksa vääntää mihinkään suuntaan. Tai voisin jaksaaki, mutta en enää viiti, ku ei oo mikään pakko. Ne ajat on olleet ja menneet.

Tiistaina se työ sitte pitkän loman jäläkeen alako. Mää olin intoa täynnä ku ilimapallo. Oikeen puhkun ja puhisin. Eka työpäivä on yleensä aina raskas, ku siihen pitää panostaa niin palijo. Niin oli tämäki. Mun alako särkeä päätä, eikä se toennu siitä ei sitte millään, vaikka jo työpaikalla otin kaks roppia.

Kotona mää jouvun menemään sänkyyn ja otin vielä kolomannen ropin, vaikkei sais. Hetkeks aikaa se autto, mutta taas illalla, ku kävin nukkumaan, pakotus alako uuvestaan. Yöllä mää kävin sitte hakemassa kylymäpussin päähäni ja otin vielä yhen ropin. Sitte mää vaivun jonkillaiseen horteeseen. Aamulla ei päätä enää kovasti kipottanu, vaikkei se aivan selevä ollu vielä sillonkaan.

Mää olin jo eellispäivänä teheny suunnitelmat ja valamistelut työpäivää varten. Sitte oli heleppo elellä vaan niijen mukaan, vaikkei se mun työssäni aina niin kirkossa kuulutettua ookaan, että kaikki menöö niin ku sen on suunnitellu meneväks. Yleensä aina tuloo jotain yllättävää tai sellaista, joka muuttaa suunnitelmat kokonaan. Nyt ei tullu suurempia muutoksia, mutta kyllä mää olin ihan poikki, ku pääsin kotiin.

Tänään oli sitte jo kolomas työpäivä. Äkkiä ne päivät menöö. Kohta ollaan joulussa ja sitte pääsiäisessä. Saas nähä, joko huomenissa pääsen menemään pyörällä töihin. En oo tässä muina päivinä viihtiny, ku vettä on tullu taivaan täyveltä. Pakkoko sitä ihtesä ehoin tahoin on kastella!

Mutta se mun kyllä on sanottava, että tämä kesä ja kesäloma on ollu yks mun elämäni paraista kesistä ja lomista. Ilimat on suosinu mua niin ku varmasti kaikkia muitaki. Mulla on ollu tarpeeks mutta ei liikaa tekemistä, ja se on ollu melekeen parasta, ku tyttö, PY, V ja kanat on ollu tuossa likellä koko kesän.

Kaikenlaista muutaki mukavaa on sattunu ja tapahtunu pitkin kesää. Oon matkustellu, sukuloinu, tavannu uusia ihimisä, käyny kesäteattereissa ja kirijottanuhan mää oon niin, että läppärin näppylät ihan kiiltää!

Kaiken kaikkiaan upea kesä on ollu. Se on sisältäny palijo semmosta, minkä mää voin säilöä siihen lasipulloon, jonka korkkia sitte talaven mittaan pyryillä ja pakkasilla auvon ja nuuhkasen sieltä voimia, ku oikeen kyllööttää. Nimittäin tuloohan niitä semmosiaki päiviä, aivan varmasti!