Tällaisia Kärpänen lateli NKK:lle, kun nyt kerrankin sai siihen erinomaisen tilaisuuden. Harvoinpa oli nähty NKK:aa noin nöyränä hattu kourassa apua anelemassa. Yleensä oli ryhtinsä ollut ylväs, ja muitten mielipiteet olivat olleet lähinnä kärpäsen surinaa noissa korvissa. Nyt oli katse painunut kohti lattiaa, ja ääni oli muuttunut kellossa kokonaan sitten viime näkemän.
 
Oikeastaan Kärpänen alkoi jo hieman sääliä NKK:aa. Olihan tällä blogi, jossa oli jos jonkinlaista juttua. Ainakaan yksipuoliseksi ja tylsistyttäväksi ei sitä voinut sanoa. NKK oli vaalinut blogiaan kuin kukkasta usean vuoden ajan keksien ja kehitellen aina uusia jutunjuuria.  Eihän tuon tyyppinen blogi tietenkään kaikkia miellyttänyt, mutta se ei ollut NKK:n tavoitekaan. Kärpäsen ja miksei tuon punahelmankin tavoin NKK oli oman tiensä kulkija, joka kirjoitti mitä halusi nöyristelemättä tai mielistelemättä ketään tai mitään.
 
Mutta miksei NKK sitten itse postannut blogiinsa omia juttujaan? Mitä varten piti pyytää apuun ensin tuo ärsyttävä punahelma iänikuisine susitarinoineen, ja kun ne tulivat tiensä päähän, niin jo piti Kärpänen saada hereille kesken makeimman horroksen.
 
Kyllähän NKK:n se pitäisi vanhastaan tietää, että jos Kärpänen jonkin mielenkiintoisen, yleishyödyllisen tai muuten vain lukijoita kiinnostavan asian tai tapahtuman verkkosilmiensä kalvolle bongaisi, rientäisi se oitis itse kyselemään palstatilaa NKK:n sivuilta. Nyt ei sellaisia ollut ollut näkyvissä pitkään aikaan, talvi painoi päälle, ja Kärpäsen virtuaalikynä oli ruosteessa.

Ja vielä kaihersivat aika ikävästi Kärpäsen rinnassa ne moitteet, joita se aikoinaan NKK:lta oli kirjoituksistaan saanut. Taasko sen pitäisi asettua alttiiksi niin NKK:n kuin herkkänahkaisten kommentoijienkin lätkäisyille. Ei, ja vielä kerran ei! Hulluhan se olisi, jos sellaiseen suostuisi! Kyllä nyt saisi NKK etsiä kirjoittajansa muilta areenoilta.
 
Näin sanoen kietaisi Kärpänen siivenriekaleet laihan vartalonsa peitteeksi, muljautti verkkosilmänsä nurin ja käänsi mielenosoituksellisesti selkänsä luokseen saapuneelle kahden hengen delegaatiolle. Siihen se jäi kyhjöttämään pieneen kasaan painuneena kuin mikä tahansa yllättäen horroksestaan herätetty talvikärpänen.
 
Mutta se oli vain silmänlumetta. Näennäisestä välinpitämättömyydestään huolimatta kyyhötti se paikallaan kaikki aistit täysin terävinä. Se halusi, totta kai, nähdä ja kuulla, mihin toimenpiteisiin bloginpitäjät nyt ryhtyisivät, kun Kärpäseltä ei apua tuntunut heruvan.