Pyhäaamuna mää nousin taas jo hyvissä ajon, ku en oikeen viikonloppusinkaan osaa nukkua aamulla pitkään, aamuvirkku ku oon. Näin hämärään vuojenaikaan täytyy kumminki melekeen aina ootella päivän valakenemista, ennen ku osaa alottaa mitään. Eihän sitä taho ees nähä kunnolla enää. Mää aina nuorempana ihimettelin, ku äiti vanhemmalla iällä sano, ettei se nää enää kaikkia likalänttiä, että miten se on mahollista. En ihimittele enää yhtään. Mullaki on monet silimälasit, mutta jos jotain pitää nähä tarkasti, niin lasit on otettava päästä pois. Lisäks mää oon jo monta vuotta tarvinnu aina vaan enemmän ja enemmän valoa. Mua ihan ahistaa, jos pitää yrittää rustata jotaki hämärässä. Siitä ei tuu mitään.

Pyhänä päivä ei valennu oikeen kunnolla sitte ollenkaan. Rupes heittelemään lunta. Siitäkös keli synty. Kun irtolunta sateli liukkaan jään päälle, sai astella kyllä kieli keskellä suuta, ku ulos pyrki. Määki lähin käymään asioilla, vaikka tavallisesti en nokkaani kauppoihin pyhänä pistä. Ny oli kumminki semmosia asioita, että piti lähteä.

Mulla oli illalla meno laulelemaan meijän kuoron kans. Jotain tummaa oli käsketty laittaa päälle. Oha mullaki monenlaista tummaa, mutta kummasti kaikki on jotenki kutistuneet viime aikoina. Ei ne oikeen enää näytä, eikä varsinkaan tunnu mukavilta päällä. Mää poikkesin yhteen vaatekauppaan, ku seki näky olevan auki. Sieltähän mää löysinki mustat housut, joissa oli jotaki kimalleommelta lahkeissa. Kaiken lisäks ne myytiin melekeen puoleen hintaan. Sovituksen jäläkeen kaupat synty meleko äkkiä.

Housut oli oikeen hyvännäköset mun päällä. Mää oon huomannu, että jos vartalo on päässy pikkusen paisumaan, ei kannata yrittää peittää paisuneita kohtia isoilla teltoilla. Ei se kumminkaan onnistu. Sillon sitä on vaan ku säkissä. Rohkeasti vaan tyköistuvia tamineita päälle, ja ihiminen näyttää palijo paremmalta.

Illalla mää laiton sitte päälleni ne uuvet housut, kirpparilta ostetun tiukan neuleen ja uuven rintarossin rintapieleen. Siinä oli aivan kelepo esiintymisasu. Punaset korut ja punaset kengät vielä ja hyvä tuli.

Oli siellä tilasuuvessa mulle yllätyski. Mää en ollenkaan muistanu, miten kauan mää oon jo siinä kuorossa laulanu. Siellä seki asia selekis mulle. Viis vuotta oon laulaa luikautellu, vaikka välillä oon kyllä sattuneista syistä pitäny vähä taukoa, ja siitä hyvästä mää sain ny viisvuotisansiomerkin.

Hah! Mää en juurikaan perusta tuommosista metallipaloista, mutta tulipahan ny seki saatua ja rintapieleen kiinnitettyä. Enpä usko, että sitä tämän erän perästä kiinnitän enää mihinkään.